
Priit Nukka luotsaa rakennuttamisen ja elinkaaripalvelujen liiketoimintaa Tampereella
Priit Nukka on ehtinyt urallaan tarkastella kiinteistö- ja rakennusalaa monesta vinkkelistä. Nyt käynnissä on uralla uusi vaihe: konsultin arki alkoi Granlund Tampereella loppuvuodesta 2024, ja tylsää ei ole vielä tullut.
Priit Nukan ura alkoi opiskeluaikana kesähessuna työmaalla. Kesähommat jatkuivat vakituisemmilla pesteillä ja Priit eteni työnjohtajaksi ja projektipäälliköksi.
”Lähes kahdeksan vuotta olin rakennusalalla urakointipuolella rakentamassa esimerkiksi toimitiloja ja ravintoloita ja tekemässä toimitilasaneerauksia. On ollut hyvin opettavaista, kun on tehnyt projektien läpivientejä alusta loppuun – työmaat ovat tulleet tutuiksi”, Priit kertoo.
Sittemmin tie vei toiselle puolen pöytää, toimitilapäälliköksi Fimlabille. Tässä roolissa Priit vastasi yrityksen yli 130 työpisteen ylläpidosta ja rakennuttamisesta ympäri Suomen.
”Koska olen saanut näkökulmaa urakointimaailmasta ja tilaajan roolista käsin, ymmärrän, mitä eri osapuolten intressit ovat.”
Vähän yllätyksenä rakennuttamisen lisäksi vastuuni laajentui elinkaaripalveluiden osaston johtajuuteen – ja siinä riittää uutta asiaa.
Nyt Priitillä on käynnistynyt urallaan jälleen uusi vaihe: konsultin arki alkoi Granlund Tampereella loppuvuodesta 2024, ja tylsää ei ole vielä tullut. Priit nimitettiin aluksi rakennuttamisen liiketoimintaa vetämään, mutta pian hän sai jo uutta ajateltavaa.
”Vähän yllätyksenä rakennuttamisen lisäksi vastuuni laajentui elinkaaripalveluiden osaston johtajuuteen – ja siinä riittää uutta asiaa.”
Onneksi pitkästä ja monipuolisesta työurasta on paljon hyötyä. Esimerkiksi työmaaymmärrys, kustannuslaskennan osaaminen, kokemus kuntoarvioiden tekemisestä ja teettämisestä, Granlund Manager -ohjelmiston tilaajana toimimisesta ja monesta muusta hommasta helpottaa arkea. Palveluiden tarjoaminen ja tuottaminen on helpompaa, kun on toiminut tiskin toisella puolella itsekin.
Osaamisesta ja kädentaidoista on ollut hyötyä myös siviilielämässä: hän on rakentanut perheensä nykyisen kotitalon alusta loppuun itse.
Lue lisää granlundilaisten uratarinoita
Jokaisella on oma uratarinansa. Miten olemme valinneet alamme ja työpaikkamme? Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Annetaan granlundilaisten kertoa itse.

Savon kautta Tampereelle
Metsästystä, kalastusta, erästelyä, moottoriurheilua, monipuolista liikuntaa ja nuorkauppakamaritoimintaa harrastava Priit on muuttanut Suomeen Virosta 5-vuotiaana ja asunut lapsuutensa Savossa.
”Identifioidun savolaiseksi edelleenkin, mutta muutin opintojen perässä Pirkanmaalle ja tänne olen asettunut.”
Priit valmistui vuonna 2010 TAMKista rakennustuotannon insinööriksi. Mikä sai tarttumaan konsultin hommiin ja hakemaan töihin Granlundille?
”Kaipasin uusia haasteita ja Granlund vaikutti poikkeuksen hyvältä työpaikalta, ja yritykseltä, joka tekee hyvää tulosta. Joten päätin tarttua haasteeseen”, Priit kertoo.
Hän kertoo, että moniin aluksi uusilta tuntuneisiin asioihin – kuten softatuotteen myyntiin – on jo alkanut päästä hyvin sisälle.
“Granlundin ehdoton vahvuus on palvelumallimme koko kiinteistön elinkaaren ajalle: kaavahankkeista projekteihin sekä ylläpidon toimintamalleihin Granlund Manager-ohjelmiston tukemana.”
Kaipasin uusia haasteita ja Granlund vaikutti poikkeuksen hyvältä työpaikalta, ja yritykseltä, joka tekee hyvää tulosta.
Ota yhteyttä!
