Hyppää sisältöön
Uratarinat

1100 uratarinaa

Meistä jokaisella on oma uratarinansa. Miten me olemme valinneet alamme ja työpaikkamme? Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Annetaan granlundilaisten kertoa itse.

Heidi Silander, kehityspäällikkö, LVI-suunnittelu

Heidi arvostaa hyvän yhteishengen lisäksi sitä, että työntekijöitä kuunnellaan. ”Yhteistyö erilaisten ihmisten kanssa tekee työnkuvasta mielenkiintoisen ja vaihtelevan. Myös työmaakäynnit piristävät toimistopäiviä säännöllisesti.”

Jarmo Karttunen, ryhmäpäällikkö, rakennusautomaatio

Rakennusautomaation ryhmäpäällikkö Jarmo Karttunen on viihtynyt Granlundilla yli 20 vuotta – osan vuosista Helsingissä ja osan Tampereella. “Kehitystyö on ollut yksi tärkeä syy, miksi olen viihtynyt pitkään Granlundilla.”

Tapani Idman, sairaalasuunnittelun osastojohtaja

”Kovin monella lapsella ei varmaan ole haaveena, että minusta tulee isona LVI-insinööri. Tosin pienenä poikana ihailin kirvesmiehenä uransa tehnyttä isoisääni. Ajattelin, että minä myös aikuisena naulaan ja naputan vasara kädessä taloja pystyyn.”

Tero Hellman,
turvallisuuspäällikkö

Granlundin turvallisuuspäällikön ja turvallisuuskonsultin tehtävistä vastaava Tero on työskennellyt erilaisissa turvallisuusalan tehtävissä julkisen hallinnon puolella. Myös ICT-ala on tullut tutuksi erityisesti konesaliympäristöihin liittyvissä turvallisuustehtävissä.

Energiatehokkuushankkeet tuottavat kiinteistöissä konkreettisia tuloksia

29.04.2019 – Energiatehokkuutta parantavat hankkeet kiinnostavat, koska oikein toteutettuina tulokset näkyvät kiinteistöjen taloudellisessa kannattavuudessa, sisäolosuhteissa ja hiilijalanjäljessä. Energiatehokkuushankkeisiin haetaan nyt uusia osaajia!

Uutinen

Hyvä valvoja on tarkka mutta yhteistyökykyinen

22.05.2019 – Valvoja pitää rakennuksen laadun puolta. Parhaimmillaan työtä tehdään yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä tilaajan ja urakoitsijan kanssa.

Uutinen

Kesäkerho vanhempien työpaikalla

14.06.2018 – Granlundin henkilöstö on voinut tänä kesänä ilmoittaa lapsensa kerhoon, joka järjestetään Malmilla kesäkuun alussa. Samalla nuoret koululaiset pääsevät tutustumaan vanhempiensa…

Uutinen

Mahdollisuus vaikuttaa hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamiseen

24.06.2019 – Granlundilaiset etsivät rakennushankkeissa konkreettisia ratkaisuja kiinteistöjen energiatehokkuuden ja hiilineutraaliuden parantamiseen. Haluaisitko sinä tehdä työtä, joka vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään joka päivä?

Uutinen

Miksi Granlund?

25.04.2019 – Blogissamme valaistussuunnittelija Tanja Silvennoinen kertoo, miksi hän reissaa Keski-Suomesta Helsinkiin töihin.

Blogi

Näin tehdään hyvä koulu – sähkösuunnittelijat kertovat

28.10.2019 – Granlund Kuopion sähkösuunnittelijat Antti Mustonen ja Toni Pokkinen ovat koulujen sähkösuunnittelun ammattilaisia. Minkälaista on suunnitella kouluhankkeita?

Uutinen

Rakennusinsinöörin työssä näkee yhtä ja toista

25.10.2019 – Granlund Kuopion rakennuttamisen osastonjohtaja Pekka Turunen siirtyi monta astetta likaisempiin hommiin, kun sairaalatilat vaihtuivat jätevedenpuhdistamoon.

Uutinen

Thainyrkkeily karkottaa asiantuntijan stressin

08.03.2019 – Omat kiinnostuksen kohteeni eivät päällisin puolin kuulosta siltä, että niistä olisi juurikaan apua energia-asiantuntijan ja asiakkuuspäällikön työssäni. Väitän kuitenkin, että…

Blogi

Vapaus ja vastuu kohtaavat asiantuntijan työssä

03.03.2021 – Anni Viitalan ja Andreas Lundin mielestä on mielekästä tehdä työtä, jolla voi vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Tule Annin ja Andreaksen työkaveriksi!

Uutinen

”Granlundilla ei tarvitse hypätä yksin syvään päätyyn”

28.09.2020 – Granlundin mentorointiohjelmassa kokeneempi kollega auttaa nuorempaa etenemään urapolullaan. Eveliina Vesalainen ja Antti Akselin kouluttautuvat uudella mallilla projektipäälliköiksi.

Blogi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?