Hyppää sisältöön
Etusivu › Uutinen › 4D vähentää suunnitteluvaiheen hukkaa Laakson sairaala-allianssissa

4D vähentää suunnitteluvaiheen hukkaa Laakson sairaala-allianssissa

23.1.2025 – Laakson yhteissairaalan toteutussuunnittelussa hyödynnetään 4D-suunnittelua. Se nivoo eri suunnittelualojen aikataulut yhteen, vähentää odottelua ja tukee myös rakentamisen tahtituotantoa.

Laakson yhteissairaalan päärakennuksen toteutussuunnittelun aikatauluista huolehditaan Granlundin 4D-suunnittelun avulla. Talotekniikka-, arkkitehti- ja rakennesuunnittelulle on luotu havainnollinen 4D-aikataulu, mikä oli ensimmäinen kerta näin laajassa hankkeessa.

”Palvelua on toki käytetty menestyksekkäästi suurten rakennusprojektien kokonaisaikataulujen hallinnassa”, kertoo Granlundin projektipäällikkö Heikki Inkinen.

Suunnitteluaikataulut todellisten resurssien pohjalta

Inkisen mukaan 4D-suunnittelu on ainutlaatuinen tapa aikatauluttaa rakennushanke todellisten resurssien, budjetin ja toteutusjärjestyksen mukaan.

”Eri suunnittelutehtävät ovat riippuvaisia toisistaan, joten toteutuskelpoisen aikataulun hahmottaminen vaatii, että pystymme ennustamaan jokaisen suunnittelualan todelliset resurssitarpeet hankkeen eri vaiheissa.”

Laakson sairaala-allianssissa eri suunnittelualojen aikataulut yhdistetään toinen toisiinsa sekä hankintoihin ja rakentamisen työjärjestykseen.

Laakson sairaala-allianssissa eri suunnittelualojen aikataulut yhdistetään toinen toisiinsa sekä hankintoihin ja rakentamisen työjärjestykseen. Se varmistaa, että suunnitteluresurssit riittävät koko projektin ajan.

”Yleistysten sijaan aikataulu pohjautuu suunnittelijoiden todellisiin työtunteihin, eri tehtävien kestoon ja käytössä oleviin resursseihin, mikä auttaa optimoimaan kokonaisuutta”, Inkinen selittää.

Tehokasta lean-tekemistä käytännön tasolla

Kaikkien osapuolten käyttöön luotu reaaliaikainen ja läpinäkyvä tilannekuva tuo eri suunnittelualat pois siiloistaan saman pöydän ääreen. Suunnittelun tilannetta havainnollistetaan ”liikennevaloilla”.

”Tekijöiden ja projektinjohdon on helppo nähdä työtehtävä kerrallaan, miten hanke etenee”, Inkinen sanoo.

Suunnittelijat pystyvät vastaamaan tuotannon tarpeisiin oikeaan aikaan tai jopa hieman ennakoiden.

Heikki Inkinen, projektipäällikkö, Granlund

Hänen mukaansa 4D-suunnittelussa huomioidaan myös lähtötietojen hankintaan ja laadunvarmistukseen kuluva aika, mikä vähentää turhaa odottelua eri vaiheissa. Suunnittelijat saavat tarvitsemansa lähtötiedot ajallaan ja dataa päivätasolla siitä, mitä projektin pysyminen aikataulussa vaati.

”Siksi suunnittelijat pystyvät vastaamaan tuotannon tarpeisiin oikeaan aikaan tai jopa hieman ennakoiden.”

Suunnittelun aikataulut linkitetään osaksi hankkeen kokonaisaikataulua, jolloin suunnitteluun osataan varata riittävästi aikaa. Esimerkiksi päärakennuksen toteutussuunnittelun aloitusta aikaistettiin, kun huomattiin, että vain siten suunnittelijat ehtisivät tehdä työnsä ajallaan.

”Suunnitteluaikataulu mahdollistaa rakentamisen tahtiaikataulun toteutumista paremmin ja tuo merkittävät säästöt koko hankkeelle.”

4D soveltuu myös moniin erilaisiin tarkoituksiin: tilannekuvaan, raportteihin ja jopa henkilötason tehtävien hallintaan.

Kati Myöhänen, suunnittelun ohjauksen projektipäällikkö, SRV

4D-aikataulutus soveltuu moneen

SRV:n suunnittelun ohjauksen projektipäällikkö Kati Myöhänen näkee 4D-aikataulutuksessa monia etuja.

”4D-suunnitteluaikataulu on ollut erinomainen työkalu suunnittelun aikatauluttamiseen Laakson yhteissairaalan hankkeessa. 4D soveltuu myös moniin erilaisiin tarkoituksiin: tilannekuvaan, raportteihin ja jopa henkilötason tehtävien hallintaan. Usein näitä asioita tehdään käsin monella eri työkalulla, usean henkilön toimesta, kun 4D:n avulla tiedot olisi mahdollista yhdistää”, hän kertoo.

Haluatko kuulla lisää?

Heikki Inkinen

Ryhmäpäällikkö
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Läppäri jonka näytöllä Granlund Manager

Granlund vahvistaa Granlund Managerin kehittämistä

04.11.2026 – Granlund Manager -ohjelmiston tarina jatkuu itsenäisenä Granlundin tytäryhtiönä. Tavoitteena on mahdollistaa kasvu- ja kansainvälistymistavoitteet.

Uutinen

Granlundin rakennesuunnittelu kasvaa vauhdilla – sadas suunnittelija aloittaa marraskuussa

02.11.2026 – Granlundin rakennesuunnittelun liiketoiminnassa juhlitaan tärkeää virstanpylvästä, kun asiantuntijoiden määrä nousi marraskuun alussa sataan. Jatkossa kasvussa keskitytään nuorten osaajien rekrytointiin.

Uutinen

Kestävän rakentamisen ohjeita datakeskuksille

28.10.2026 – Suomeen suunnitellaan enemmän datakeskuksia kuin koskaan aikaisemmin, ja keskustelu aiheesta käy vilkkaana. Tuore asiantuntijajulkaisumme käy läpi, miten datakeskus voidaan rakentaa…

Uutinen

Granlund vahvistaa vastuullisuuspalveluitaan

05.10.2026 – Granlund vahvistaa rooliaan kiinteistö- ja rakennusalan vastuullisuuden edelläkävijänä rekrytoimalla joukon erittäin kokeneita ympäristöluokitusten ja elinkaariohjauksen ammattilaisia.

Uutinen

Rakennuttajatoimisto Venttiseiska fuusioitui osaksi Granlundia

02.10.2026 – Yrityskauppa tehtiin alkuvuodesta, sulautuminen valmistui 1.10.2026. Tavoitat tutut rakennuttamisen asiantuntijat nyt Granlundilta.

Uutinen

Granlund laajentaa konsultoinnin palveluitaan kolmella kokeneella asiantuntijalla 

02.10.2026 – Vesa Klemettilä, Tuomas Hietala ja Viljo Lindstén tuovat Granlundille osaamista, joka laajentaa palveluita teknisessä kiinteistöjohtamisessa, kiinteistöstrategioissa, varainhoidossa ja dataohjattussa päätöksenteossa.

Uutinen

Pekka Metsille kunniamaininta Vuoden 2026 Tate-teko -kilpailussa

01.10.2026 – Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi on palkittu kunniamaininnalla ensimmäistä kertaa järjestetyssä Vuoden Tate-teko -kilpailussa. Tunnustus luovutettiin FinnBuild-messuilla keskiviikkona 30.9.

Uutinen

Tatu Silventoinen tuo kiinteistösijoitusmarkkinasta osaamista Granlundille

17.09.2026 – Kokenut kiinteistökehitysjohtaja tulee kehittämään palveluja kiinteistösijoitusmarkkinan murroksessa.

Uutinen

Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan Anna-Riikka Pehkonen-Ollilan johdolla 

14.09.2026 – Ympäristönäkökulmat ovat yhä merkittävämpi osa suuria teollisuushankkeita. Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan kehittämällä talon YVA- ja ympäristöosaamista kokeneen ympäristöasiantuntijan johdolla.

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?