Hyppää sisältöön
UutinenEsa Nykäsestä tulee Granlund Mikkeli Oy:n toimitusjohtaja

Esa Nykäsestä tulee Granlund Mikkeli Oy:n toimitusjohtaja

21.11.2022 – Granlund Mikkelin toimitusjohtaja Olli Tirkkonen siirtyy konsernin kehitystehtäviin ja tekee tilaa nuoremman polven johtajalle, Esa Nykäselle.

Aihepiiri
Nimitykset
Jaa

Granlund Mikkeli Oy saa uuden toimitusjohtajan, kun Esa Nykänen aloittaa työssään 1.1.2023. Hän on toiminut tähän saakka yrityksen varatoimitusjohtajana.

Kapulanvaihtoa johtajien välillä on tehty jo puolen vuoden ajan, ja ajatuksia ja tietoa on vaihdettu järjestelmällisin ottein. Molemmille on ollut tärkeää, että hommat rullaavat sujuvasti eteenpäin.

Esa Nykänen ja Olli Tirkkonen sanovat, että asiakkaiden projektit etenevät kuten ennenkin, samoin arki toimistolla, eli mitään näkyvää muutosta ei ole näköpiirissä.

”Hyvillä mielin ja luottavaisesti lähden tähän hommaan. Olli on antanut minulle vapaat kädet kehittyä tähän rooliin”, Esa Nykänen kertoo.

Olli jatkaa Granlund Mikkeli Oy:ssä asiantuntijan roolissa, jossa hänen työnkuvansa liittyy rakennuttamisen palvelujen kehittämiseen.

Tietotekniikan insinöörin monipuolinen työura

”Valmistuin tietotekniikan insinööriksi vuonna 2005. Siirryin opiskeluaikana suoraan teollisuuden kunnossapidon hommiin ja tein noin kahdeksan vuotta töitä teollisuuden parissa”, Nykänen kertoo.

Teollisuudessa Nykänen ehti työskennellä neljässä yrityksessä, joista osa oli kotimaisia ja osa kansainvälisiä, yhdessä startupissa hän toimi toimitusjohtajana. Teollisuusuran jälkeen hän siirtyi rakennusalalle ja opiskeli rakennusmestariksi. Sittemmin hän suoritti vielä ympäristöteknologian YAMK-tutkinnon jatko-opintona sekä rakennusterveysasiantuntijan tutkinnon Itä-Suomen yliopistossa.

Tirkkonen poimi Nykäsen Suomen Controlteam Oy:n palkkalistoille vuonna 2018, ja sitten yrityskaupan myötä heistä tuli granlundilaisia vuonna 2020.

”Olen jo varhain nähnyt Esan talentin. Hän pärjää niin haastavissa työtehtävissä substanssiosaamisen puolella kuin ihmistenkin kanssa. Esa on analyyttinen ja määrätietoinen tekijä ja loistava henkilöstöjohtaja”, Olli Tirkkonen sanoo.

Kasvu perustuu laatuun

Granlund Mikkeli elää parhaillaan kehitysvaiheen keskivaihetta.

”Aluksi olimme puhtaasti rakennuttajatoimisto, nyt olemme kehittyneet paljon monipuolisempaan suuntaan ja samalla niin henkilöstön määrä ja liikevaihto ovat kehittyneet”, Tirkkonen tuumaa.

”Viiden vuoden päästä olemme kooltamme hieman isompi toimija, mutta kasvu tulee tasaantumaan. Jotkin liiketoiminnat tulevat kasvamaan ja toiset kehittävät nykyistä toimintaansa paremmaksi. Kasvussa panostamme määrän sijaan laatuun”, Nykänen kertoo.

Haluatko kuulla lisää?

Esa Nykänen

Toimitusjohtaja
Granlund Mikkeli Oy

Olli Tirkkonen

Asiantuntija
Granlund Mikkeli Oy

Lisää uutisiamme

Granlund sai toimiston Kotkaan

21.09.2023 – Granlund avasi uuden toimiston Kotkaan. Paikallisia työntekijöitä työllistävä toimisto sijaitsee meren äärellä juuri kalustetuissa toimitiloissa.

Uutinen
talotekniset järjestelmät

Ympäristöministeriön selvitys tarkentaa tietoa talotekniikan päästövaikutuksista

12.09.2023 – Ympäristöministeriön tuore selvitys tarkentaa huomattavasti taloteknisten järjestelmien päästövaikutuksia. Selvitys auttaa rakennusalan toimijoita tekemään tarkempia laskelmia taloteknisten järjestelmien vaikutuksesta rakennusten hiilijalanjälkeen.

Uutinen

Miltä energia näyttää valotaiteen keinoin?

08.09.2023 – Jyväskylässä järjestettävä Valon kaupunki -tapahtuma pidetään tänä vuonna 28.9.–7.10. Granlundin vuorovaikutteisen teoksen teema on energian eri muodot. Teokseen osallistuvan ihmisen…

Uutinen

Vastuullinen kiinteistönomistaja varautuu häiriötilanteisiin ennalta

28.08.2023 – Kiinteistöön kohdistuvat mahdolliset häiriötilanteet ja riskit kannattaa selvittää ennakoiden. Tärkeintä on varmistaa käyttäjien turvallisuus ja kriittisten järjestelmien toiminta kaikissa tilanteissa.

Uutinen

Fiksu yritys varautuu sähkökatkoihin

28.08.2023 – Jokaisen yrityksen kannattaa laatia varautumissuunnitelma sähkökatkojen varalta. Kriittisten toimintojen turvaaminen voi edellyttää varavoimaa ja vaihtoisia reittejä sähkönsyötölle.

Uutinen

Suomalainen osaaminen tukemassa Romanian sairaalakannan uudistusta

21.08.2023 – Suomalaisen sairaalasuunnittelun ja -rakentamisen asiantuntijat yhdistävä Integrated Hospital Design Alliance eli IHDA-ryhmä on mukana romanialaisen sairaalan uudisrakennushankkeessa. Länsi-Romaniassa sijaitseva Resita…

Uutinen
Tuomo Niemelä, Granlund

Energiankierrätys leikkaa jopa 95 prosenttia lämmönkulutuksesta

15.08.2023 – Energiankierrätys on osoittanut toimivuutensa jo yli sadassa Granlundin suunnittelemassa kohteessa. Kiinteistön hukkalämmöt voivat kattaa jopa 95 prosenttia lämmöntarpeesta.

Uutinen

Energia-asiantuntija on kiinteistö- ja rakennusalan poikkitieteilijä

14.08.2023 – Jotta energiaa voidaan hyödyntää optimaalisesti ja kestävästi, tarvitaan alan osaajia, energia-asiantuntijoita. Millaista on energia-asiantuntijan työ käytännössä?

Uutinen

E3-hanke: puhtaan ilman tuotto ehkäisee tehokkaasti virusinfektioita

09.08.2023 – Alustavien tutkimustulosten mukaan ilmanpuhdistimet vähensivät päiväkotien virusinfektioita 30 prosenttia. Iso E3-tutkimushanke antaa ilmanvaihdosta arvokasta tietoa myös pandemioiden varalta.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?