Erikoissairaanhoitaja Tiina Jouppila vahvistaa Granlundin käyttäjälähtöistä sairaalasuunnittelua
29.6.2026 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosastolle nimitetty Tiina Jouppila hyödyntää työssään käyttäjälähtöisen ja näyttöön perustuvan sairaalasuunnittelun menetelmiä sekä virtuaaliympäristöjä.
Virtuaaliympäristöt ylittävät kielimuureja
Jouppila hyödyntää käyttäjien osallistamisessa virtuaaliympäristöjä. Ne tukevat viestintää niin eri käyttäjäryhmien välillä kuin suunnittelijoiden kanssa ilman piirustusten lukutaitoa tai yhteistä kieltä.
“Meillä on Suomessa paljon maailmalla harvinaista osaamista virtuaalimenetelmistä, joilla käyttäjät pääsevät näkemään ja tutustumaan tiloihin, jo ennen kuin ne ovat valmiit”, Jouppila sanoo.
Hän puhuu myös käyttöönoton jälkeisen laadunarvioinnin (POE, Post-Occupancy Evaluation) puolesta. Käyttöönoton jälkeiset henkilökunta- ja potilaskyselyt tuovat esiin hyvät käytänteet ja estävät virheiden toistamista.
“Kyselyt olisivat tärkeä rutiini kaikessa rakentamisessa, jotta toimivat käytänteet voidaan monistaa seuraaviin hankkeisiin.”
Meillä on Suomessa paljon maailmalla harvinaista osaamista virtuaalimenetelmistä, joilla käyttäjät pääsevät näkemään ja tutustumaan tiloihin, jo ennen kuin ne ovat valmiit.
Tiina Jouppila
Hoitajataustainen sairaala-asiantuntija

Jouppila on koulutukseltaan erikoissairaanhoitaja ja kätilö, mikä tekee hänestä tällä hetkellä ainoan hoitajataustaisen sairaalasuunnittelun asiantuntijan Granlundilla. Jouppila korostaa työssään ihmisten erilaisuuden huomiointia, hyviä perusteluja ja luottamuksen rakentamista.
“Hyvässä ilmapiirissä kaikki uskaltavat sanoa ääneen mielipiteensä.”
Luottamus on tärkeää, jotta suunnittelussa pystytään kyseenalaistamaan nykyiset toimintamallit ja valmistautumaan hoitotyön tulevaisuuteen. Digitalisaatio muuttaa hoitokäytänteitä.
“Esimerkiksi potilastietojen kirjaaminen tapahtuu usein kanslian sijaan potilaan luona, tai laitteet keräävät tietoa potilaasta automaattisesti”, Jouppila sanoo.
Myös ilmastonmuutokseen sopeutuminen on tärkeä kysymys kaikessa rakentamisessa.
“Meillä on paljon tutkimustietoa siitä, miten pitkät hellejaksot lisäävät kuolleisuutta kroonisesti sairaiden ja vanhusväestön keskuudessa. Syynä voi olla esimerkiksi riittämätön ilmanvaihto.”
Käyttäjälähtöistä suunnittelua yli toimialarajojen
Jouppila odottaa pääsevänsä Granlundilla mielenkiintoisiin sairaalahankkeisiin, joissa hänen tehtävänsä on koordinoida suunnitteluprosessia käyttäjien kanssa.
“Vaikka suurin osa Suomen keskussairaaloista on rakennettu, sairaala-alueilla tarvitaan yhä monenlaisia rakennuksia sote- ja perhekeskuksista logistiikkaan ja palveluasumiseen.”
Jääskeläinen uskoo, että käyttäjälähtöiselle suunnittelulle on tarvetta myös muilla toimialoilla.
“Käyttäjäyhteistyön avulla neliöt saadaan alusta lähtien oikeisiin paikkoihin myös teollisuus- ja toimitilarakentamisessa tai vaikkapa kaupan alan kiinteistöissä.”
Käyttäjäyhteistyön avulla neliöt saadaan alusta lähtien oikeisiin paikkoihin myös teollisuus- ja toimitilarakentamisessa tai vaikkapa kaupan alan kiinteistöissä.
Jyrki Jääskeläinen
Haluatko kuulla lisää?

Tiina Jouppila

Jyrki Jääskeläinen
Lisää uutisiamme
Tilaa uutiskirjeemme
Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.