Hyppää sisältöön
UutinenEtätyöskentely korostaa kodin energiatehokkuuden merkitystä

Etätyöskentely korostaa kodin energiatehokkuuden merkitystä

5.10.2020 – Mitä taloyhtiön osakkaan kannattaa tietää eri energiatehokkuustoimien tärkeydestä ja ajoituksesta?

Aihepiiri
Energia
Jaa

Kotona työskentely on lisääntynyt, ja moni pohtii, minkälaisilla arjen teoilla olisi mahdollista säästää energiaa. Pienilläkin teoilla on merkitystä, mutta paras tapa vaikuttaa taloyhtiön energiatehokkuuteen ovat erikokoiset energiaremontit ja -hankkeet. Aina toimenpiteiden ei tarvitse olla massiivisia. Energiankulutusta voidaan laskea tuntuvasti myös yksinkertaisilla säätötoimenpiteillä. 

Suurin energiansäästöpotentiaali on peruskorjausiässä olevissa 1960–70-luvun taloyhtiöissä. Energiatehokkuuden parantamiseen on kuitenkin tarjolla useita helppoja keinoja jo ennen isoja korjauksia.

”Usein energiatehokkuustoimenpiteiden ajatellaan olevan massiivisia korjauksia, vaikka tilannetta voidaan parantaa huomattavasti myös yksinkertaisemmilla teoilla”, kertoo Granlundin taloyhtiöpalvelujen ryhmäpäällikkö Timo-Mikael Sivula. Hänen mielestään taloyhtiössä ei kannatakaan rynnätä suoraan energiahankkeisiin. ”Jos energiankulutusta ei ole ensin optimoitu, saatetaan päätyä yli-investointeihin.” 

Jos energiankulutusta ei ole ensin optimoitu, saatetaan päätyä yli-investointeihin.

Sivula kehottaa tekemään asiat oikeassa järjestyksessä ja poimimaan ”hedelmät” ensin alemmilta oksilta. Aluksi on hyvä kiinnittää huomiota asukkaiden omaan toimintaan. Jos huoneistoissa on kuuma, asiasta kannattaa ilmoittaa huoltoyhtiöön eikä vain tuulettaa ylilämpöä ulos ikkunoista. ”Ongelman syynä voivat olla muissa huoneistoissa jumiutuneet patteritermostaatit, joiden takia lämmönsäätökäyrä on asetettu liian korkeaksi.”

Myös lämpimän veden kulutukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Asukkaat voivat hankkia suihkuun vähemmän vettä kuluttavia suihkupäitä, ja taloyhtiöön voidaan asentaa käyttövesiverkoston paineenalennusventtiili. ”Vedenkulutuksen leikkaaminen näkyy lopulta myös asumiskustannuksissa.”

Oikeat säädöt ja automaatio tehostavat käyttöä

Seuraavaksi ovat vuorossa taloyhtiön kevyet säätötoimenpiteet, kuten lämmitys- ja ilmanvaihtoverkoston tasapainotus. Tarkoituksena on optimoida lämmönsäätökäyrä ja saada sitä kautta huoneistojen lämpötilat kohdalleen. ”Silloin osaa huoneistoista ei ylilämmitetä”, Sivula sanoo.

Energiankulutusta voidaan karsia helposti myös vaihtamalla koneellisen poistoilmanvaihdon huippuimurit uusiin energiatehokkaisiin puhaltimiin, joita ohjataan taloautomaatiolla. Samalla tekniikalla hoituu myös esimerkiksi yötuuletus. ”Kesäpäivien aikana lämmenneet huoneistot voidaan viilentää automaattisesti öisin.”

Automatiikan ansiosta pystytään seuraamaan myös huoneistoista poistuvan ilman lämpötilaa. ”Lämpötilojen turhan korkea taso havaitaan ja lämmönsäätökäyrää osataan laskea tarvittaessa.”

Oikein ajoitetut energiahankkeet maksavat itsensä takaisin

Vasta kun energiankulutus on minimoitu, ovat vuorossa varsinaiset energiahankkeet. Silloin taloyhtiöön asennetaan esimerkiksi aurinkopaneelit tai lämpöpumppujärjestelmä, jonka avulla otetaan talteen poistoilman lämpö. Öljykeskuslämmitys tai kaukolämpö voidaan vaihtaa esimerkiksi ekologiseen maalämpöön, ikkunat uusia tai kunnostaa talon ulkovaippa, julkisivu ja yläpohja.

”Lämmitystavan muutoksessa tai julkisivun lisäeristämisessä puhutaan aina kymmenien tai jopa satojen tuhansien eurojen investoinnista”, Sivula sanoo. Hän kehottaakin laskemaan tarkkaan, miten ja milloin remontti kannattaa toteuttaa. ”Järkevintä on yhdistää energiatehokkuutta parantavat toimet muihin PTS-korjaussuunnitelmassa oleviin remontteihin.” 

Järkevintä on yhdistää energiatehokkuutta parantavat toimet muihin PTS-korjaussuunnitelmassa oleviin remontteihin.

Saavutetuilla energiasäästöillä pystytään maksamaan suuri osa energiainvestoinnista. Energiakulut aiheuttavat jopa 30 prosenttia hoitovastikkeesta, joten ostoenergian määrän pienentämisellä voidaan laskea energiakuluja jopa 60 prosenttia. ”Energiahankkeen tyypillinen takaisinmaksuaika on 6–13 vuotta.”

Lisäksi taloyhtiöille on tarjolla Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn energiatukea. ”Parhaimmillaan tukirahaa on saatu 250 000 euroa, joten tukipäätös on rahoitusneuvotteluissa iso valttikortti”, Sivula sanoo. Myös Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) jakaa pankkien kautta vihreitä lainoja energiansäästötoimenpiteisiin. ”Vihreät lainat ovat edullisempia sekä pankeille että taloyhtiöille.”

Energiatoimenpiteet vaikuttavat kiinteistön arvoon myönteisesti. ”Paikkakunnasta ja asuinalueesta riippuen investointi menee osittain tai liki sellaisenaan asunnon myyntihintaan”, Sivula sanoo. Samalla taloyhtiössä saavutetaan pehmeämpiä mutta yhtä tärkeitä arvoja. ”Merkittävin asia asukkaille on asumisolosuhteiden paraneminen.”

Haluatko kuulla lisää?

Timo-Mikael Sivula

Hankekehityspäällikkö, energiatehokkuushankkeet
Granlund Oy

Sähkövoimatekniikan konkari Eeva Walden laajentaa palveluvalikoimaa Granlundilla

05.02.2026 – Granlund tarjoaa jatkossa sähkönsiirtoon liittyvää suunnittelua, konsultointia ja rakennuttamista. Kokonaisuutta luotsaa Eeva Walden, joka varmistaa, että projektit viedään tehokkaasti maaliin.

Uutinen

Granlund kasvattaa rakennuttamista yrityskaupalla

03.02.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan Rakennuttajatoimisto Venttiseiskan kanssa. Yritys työllistää 14 kokenutta osaajaa Vantaalla ja Lahdessa.

Uutinen

Granlund on Vuoden Tiedolla Johtaja

23.01.2026 – Granlund palkittiin Vuoden Tiedolla Johtaja -palkinnolla Bondata-gaalassa.

Uutinen

Granlund uudisti organisaatiotaan

20.01.2026 – Granlund Helsingin organisaatiouudistuksen tavoitteena on hyvä johtaminen ja matala hierarkia.

Uutinen

Saku Purhonen vetämään Granlund Mikkelin rakennuttamista ja valvontaa

19.01.2026 – Granlund Mikkelin osastonjohtajana aloittanut Saku Purhonen tuo taloon vahvaa osaamista etenkin teollisuuden vaativien rakennushankkeiden projektijohtamisesta.

Uutinen

Granlund Isännöinti Oy osaksi Ehta Isännöintiä

03.12.2025 – Vuodesta 2020 osana Granlund-konsernia toiminut Granlund Isännöinti Oy siirtyy osaksi Ehta Isännöintiä.

Uutinen

Granlund jakaa maksutta valmiin tietomallinnuspohjan – tukee uuden rakentamislain vaatimuksia

02.12.2025 – Granlundin sivuilta ladattava Revit-tietomallipohja tuo kansallisesti vakioidut talotekniikan tietosisällöt valmiina jokaisen suunnittelijan käyttöön. Granlund haluaa mallin jakamisen myötä edistää rakennusalan…

Uutinen

Uutta tietoa mallintamisen keinoista betonirakenteiden kuivumisen varmistamiseen

28.11.2025 – Betonirakenteiden kosteudenhallinta epäonnistuu usein toteutuksen aikana, ja myös suunnittelussa pitäisi pystyä ennakoimaan paremmin haastavien rakenneratkaisujen vaikutusta betonin kuivumiseen. Granlundin rakennusfysiikan…

Uutinen

Palkitsimme vuoden 2025 opinnäytetyöt

26.11.2025 – Aiheina näkyivät datan hyödyntäminen asiakassuhteiden hallinnassa, ympäristövastuullisuuden edistäminen sekä yläpohjarakenteet muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?