Isännöintiliitto palkitsee tänä vuonna vastuullisia osaajia ja toimintatapoja. Vastuullisuus voi näkyä esimerkiksi toimintatavoissa asiakkaiden ja yhteistyökumppanien suuntaan tai siinä, miten yritys ottaa vastuuta henkilöstöstään, alueestaan, ympäristöstä ja yhteiskunnasta. Granlund on valittu finalistien joukkoon Palveluverkostoyritys 2020 -sarjassa.
Granlundilla nostetaan esiin energiatehokkuusasoita kaikissa asiakkuuksissa. Taloyhtiöille tarjotaan mm. asiantuntijapalveluita, joiden avulla yhtiöt voivat parantaa energiatehokkuuttaan ja pienentää hiilijalanjälkeään.
”Tarjoamme palveluja alkukartoituksista aina rakentamisen valvontaan ja käyttöönottoon liittyvään konsultointiin asti. Energiatehokkuuden puolella tyypillisimpiä palveluitamme ovat energiatehokkuuslaskennat ja energiaremonttien hankesuunnittelu”, kertoo taloyhtiöiden energiapalveluista vastaava ryhmäpäällikkö Timo-Mikael Sivula Isännöintiliiton tiedotteessa.
Energiatehokkuuskartoituksissa selvitetään taloyhtiökohtaisesti parhaat ratkaisut sekä niiden hiilijalanjälki ja elinkaarikustannukset. Käytännössä tarkkaillaan esimerkiksi sitä, mistä kohdin rakennusta energiaa valuu hukkaan ja suunnitellaan, millä tavoin korjaukset kannattaisi toteuttaa. Taloyhtiöille tehdään myös takaisinmaksuaikalaskelma, eli kerrotaan se, missä ajassa toteutettu korjaus maksaisi itsensä takaisin säästöinä.
Usein taloyhtiö lähteekin energiahankkeisiin taloudellisista syistä. Granlundin energiatehokkuuspalveluja tilataan esimerkiksi erilaisten peruskorjaushankkeiden tueksi tai kun taloyhtiö haluaa uusia lämmöntuotantonsa.
Energiaremontit kiinnostavat
Energiatehokkuus kiinnostaa taloyhtiöitä yhä enemmän. Ilmastokeskustelu on lisännyt kyselyjä, mutta tyypillisin motivaattori energiahankkeisiin liittyy edelleen taloyhtiön talouteen. Energiatehokkuusurakoissa ei enää edetä urakoitsijavetoisesti, vaan hankkeita halutaan ensin suunnitella asiantuntijoita konsultoiden.Granlundin energiatehokkuuteen perehtyneet konsultit auttavat taloyhtiöitä laskelmissa ja antavat puolueettoman näkökulman korjaustarpeisiin, ilman kytköksiä laitevalmistajiin.
”Hiilikädenjälkemme syntyy asiakastyön kautta. Päästöt vähenevät ja taloyhtiöiden korjausvelka pienenee, kun energiaremontit tuottavat säästöjä”, kommentoi Granlundin laatu- ja vastuullisuusjohtaja Maila Herva.
Palveluverkostoyritys 2020 julkistetaan Isännöintipäivillä 18.11.2020, jotka pidetään tänä vuonna virtuaalisena. Finalistit valinneen palkintoraadin asiantuntijoina ovat toimineet tänä vuonna asiakkuusjohtaja Aki Salo Isännöintiliitosta, toiminnanjohtaja Satu Grekin Kuntoutusyrittäjistä ja toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen Raklista sekä asiantuntija Teemu Kettunen Motivalta.
Finalisteista valitaan lopulliset voittajat valitaan yleisöäänestyksellä.
Haluatko kuulla lisää?

Timo-Mikael Sivula

Granlund vahvistaa Granlund Managerin kehittämistä
04.11.2026 – Granlund Manager -ohjelmiston tarina jatkuu itsenäisenä Granlundin tytäryhtiönä. Tavoitteena on mahdollistaa kasvu- ja kansainvälistymistavoitteet.
Granlundin rakennesuunnittelu kasvaa vauhdilla – sadas suunnittelija aloittaa marraskuussa
02.11.2026 – Granlundin rakennesuunnittelun liiketoiminnassa juhlitaan tärkeää virstanpylvästä, kun asiantuntijoiden määrä nousi marraskuun alussa sataan. Jatkossa kasvussa keskitytään nuorten osaajien rekrytointiin.
- Suunnittelu
Kestävän rakentamisen ohjeita datakeskuksille
28.10.2026 – Suomeen suunnitellaan enemmän datakeskuksia kuin koskaan aikaisemmin, ja keskustelu aiheesta käy vilkkaana. Tuore asiantuntijajulkaisumme käy läpi, miten datakeskus voidaan rakentaa…
- Energia
- Vastuullisuus
Granlund vahvistaa vastuullisuuspalveluitaan
05.10.2026 – Granlund vahvistaa rooliaan kiinteistö- ja rakennusalan vastuullisuuden edelläkävijänä rekrytoimalla joukon erittäin kokeneita ympäristöluokitusten ja elinkaariohjauksen ammattilaisia.
- Konsultointi
- Vastuullisuus
Rakennuttajatoimisto Venttiseiska fuusioitui osaksi Granlundia
02.10.2026 – Yrityskauppa tehtiin alkuvuodesta, sulautuminen valmistui 1.10.2026. Tavoitat tutut rakennuttamisen asiantuntijat nyt Granlundilta.
Granlund laajentaa konsultoinnin palveluitaan kolmella kokeneella asiantuntijalla
02.10.2026 – Vesa Klemettilä, Tuomas Hietala ja Viljo Lindstén tuovat Granlundille osaamista, joka laajentaa palveluita teknisessä kiinteistöjohtamisessa, kiinteistöstrategioissa, varainhoidossa ja dataohjattussa päätöksenteossa.
- Nimitykset
Pekka Metsille kunniamaininta Vuoden 2026 Tate-teko -kilpailussa
01.10.2026 – Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi on palkittu kunniamaininnalla ensimmäistä kertaa järjestetyssä Vuoden Tate-teko -kilpailussa. Tunnustus luovutettiin FinnBuild-messuilla keskiviikkona 30.9.
- Granlund
Tatu Silventoinen tuo kiinteistösijoitusmarkkinasta osaamista Granlundille
17.09.2026 – Kokenut kiinteistökehitysjohtaja tulee kehittämään palveluja kiinteistösijoitusmarkkinan murroksessa.
- Nimitykset
Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan Anna-Riikka Pehkonen-Ollilan johdolla
14.09.2026 – Ympäristönäkökulmat ovat yhä merkittävämpi osa suuria teollisuushankkeita. Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan kehittämällä talon YVA- ja ympäristöosaamista kokeneen ympäristöasiantuntijan johdolla.
- Nimitykset
- Vastuullisuus