Molli Nyman Granlundin markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi
2.5.2019 – Granlundin markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty 4.3.2019 alkaen Molli Nyman. Hän vastaa tehtävässään Granlundin brändistä, markkinoinnista ja viestinnästä sekä asiakaskokemuksen kehittämisestä.
Molli Nyman on vahva ja monipuolinen B2B-markkinoinnin osaaja. Hänellä on laaja tuntemus brändin rakentamisesta ja kasvavan liiketoiminnan tukemisesta markkinoinnin keinoin kansainvälisillä markkinoilla.
Molli siirtyi Granlundille betonirakenteiden liitososia ja liittorakenteita toimittavasta Peikko Groupista, jossa hän toimi markkinointi- ja viestintäjohtajan tehtävässä. Aikaisemmin hän on vastannut pörssiyhtiö Rauten markkinoinnista ja viestinnästä.
Konserninjohtaja Pekka Metsin mukaan Granlundilla panostetaan asiakaskokemuksen kehittämiseen ja markkinointiin.
Haluamme olla laajasti mukana kehittämässä hyvinvointia rakennetussa ympäristössä.
Pekka Metsi, Konserninjohtaja
Pekka kuvailee Mollia monipuolisena osaajana, joka tuo mukanaan tuoretta ajattelua Granlundille ja uutta dynamiikkaa johtoryhmätyöskentelyyn.
Mollilla on monipuolinen osaaminen markkinoinnista ja sen strategisesta johtamisesta.
Pekka Metsi, Konserninjohtaja
Granlundin kasvustrategia painottuu hyvinvoinnin edistämiseen rakennetussa ympäristössä, käyttäjälähtöisyyteen sekä uusiin innovatiivisiin ratkaisuihin. Vuoden 2020 tavoitetta, 100 M€ liikevaihtoa kohti edetään määrätietoisesti.
Lähtökohdat ovat erinomaiset, koska toiminnan tärkeimmät mittarit eli asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys ovat korkealla tasolla.
Molli Nyman, Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Mollin mukaan Granlundilla on innostava visio olla rohkea ja innovatiivinen suunnannäyttäjä talotekniikka-alalla. Hänen mielestään on hienoa päästä tekemään töitä tämän tavoitteen saavuttamiseksi markkinoinnin keinoin.
Haluatko kuulla lisää?


Molli Nyman
Tutustu referensseihimme
Sähkövoimatekniikan konkari Eeva Walden laajentaa palveluvalikoimaa Granlundilla
05.02.2026 – Granlund tarjoaa jatkossa sähkönsiirtoon liittyvää suunnittelua, konsultointia ja rakennuttamista. Kokonaisuutta luotsaa Eeva Walden, joka varmistaa, että projektit viedään tehokkaasti maaliin.
Granlund kasvattaa rakennuttamista yrityskaupalla
03.02.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan Rakennuttajatoimisto Venttiseiskan kanssa. Yritys työllistää 14 kokenutta osaajaa Vantaalla ja Lahdessa.
- Yrityskaupat
Granlund on Vuoden Tiedolla Johtaja
23.01.2026 – Granlund palkittiin Vuoden Tiedolla Johtaja -palkinnolla Bondata-gaalassa.
Granlund uudisti organisaatiotaan
20.01.2026 – Granlund Helsingin organisaatiouudistuksen tavoitteena on hyvä johtaminen ja matala hierarkia.
- Nimitykset
Saku Purhonen vetämään Granlund Mikkelin rakennuttamista ja valvontaa
19.01.2026 – Granlund Mikkelin osastonjohtajana aloittanut Saku Purhonen tuo taloon vahvaa osaamista etenkin teollisuuden vaativien rakennushankkeiden projektijohtamisesta.
Granlund Isännöinti Oy osaksi Ehta Isännöintiä
03.12.2025 – Vuodesta 2020 osana Granlund-konsernia toiminut Granlund Isännöinti Oy siirtyy osaksi Ehta Isännöintiä.
Granlund jakaa maksutta valmiin tietomallinnuspohjan – tukee uuden rakentamislain vaatimuksia
02.12.2025 – Granlundin sivuilta ladattava Revit-tietomallipohja tuo kansallisesti vakioidut talotekniikan tietosisällöt valmiina jokaisen suunnittelijan käyttöön. Granlund haluaa mallin jakamisen myötä edistää rakennusalan…
Uutta tietoa mallintamisen keinoista betonirakenteiden kuivumisen varmistamiseen
28.11.2025 – Betonirakenteiden kosteudenhallinta epäonnistuu usein toteutuksen aikana, ja myös suunnittelussa pitäisi pystyä ennakoimaan paremmin haastavien rakenneratkaisujen vaikutusta betonin kuivumiseen. Granlundin rakennusfysiikan…
- Innovaatiot
Palkitsimme vuoden 2025 opinnäytetyöt
26.11.2025 – Aiheina näkyivät datan hyödyntäminen asiakassuhteiden hallinnassa, ympäristövastuullisuuden edistäminen sekä yläpohjarakenteet muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa.
- Innovaatiot