Hyppää sisältöön
UutinenGranlund vahvistaa omistuspohjaansa – kansainvälinen ICG sijoittajaksi

Granlund vahvistaa omistuspohjaansa – kansainvälinen ICG sijoittajaksi

19.6.2024 – Granlund vahvistaa omistuspohjaansa uuden kansainvälisen sijoittajan, ICG:n myötä. Tavoitteena on kiihdyttää Granlundin kansainvälistä kasvua ja laajenemista.

Aihepiiri
Granlund, Yrityskaupat
Jaa

“Olemme asettaneet Granlundin strategiassa tavoitteeksi vahvan kansainvälistymisen Skandinaviassa ja Euroopassa. ICG on kumppani, joka voi tukea meitä tällä matkalla. ICG:llä on laajat kansainväliset verkostot sekä vahvaa osaamista kasvun tukemiseen”, kertoo Pekka Metsi, Granlundin toimitusjohtaja. 

Käytännössä uusi omistaja tulee vaikuttamaan jatkossa Granlundin toimintaan hallitustyön kautta.

“Partnerimallinen omistuspohjamme pysyy vahvana. Edelleen yhtiömme työntekijät omistavat Granlundista vahvan enemmistön”, Metsi avaa. Omia työntekijöitä on yrityksen osakkaina noin 260.

“Vahva suomalainen omistuspohja on osa Granlundin historiaa, ja meille on tärkeää pitää siitä kiinni jatkossakin. Uskomme, että strateginen kumppanuus ICG:n kanssa on meille oikea ratkaisu kansainvälisen kasvun tukemiseen”, Metsi lisää.

“Olemme seuranneet Granlundin kehitystä useamman vuoden ajan, ja olemme olleet vaikuttuneita johdon ja granlundilaisten erinomaisesta työstä. Meistä on hienoa päästä yhdistämään voimamme Metsin ja hänen tiiminsä kanssa kohti seuraavia kunnianhimoisia kasvutavoitteita, joita ICG voi tukea vahvalla osaamisellaan ja kokemuksellaan”, kommentoi Robin Molvin, ICG:n Pohjoismaiden toimintojen johtaja (Managing Director and Head of Nordics, ICG European Mid-Market).

Granlund aloitti valmistautumisen uuteen omistusjärjestelyyn reilu vuosi sitten, jolloin aiemmin erillisinä yrityksinä toimineet konserniyhtiöt yhdistyivät emoyhtiö Granlund Oy:hyn. Tavoitteena oli omistusrakenteen virtaviivaistaminen kansainvälistymistä varten. “Meidän tavoitteemme on löytää verkostoomme samanhenkisiä partneriyrityksiä myös Suomen rajojen ulkopuolelta, ja uudenlainen omistusrakenne mahdollistaa tämän paremmin”, Metsi kertoo 

Granlund on Suomessa talotekniikkasuunnittelun markkinajohtaja, ja talotekniikka on jatkossakin keskiössä. Tätä pohjaa vahvistetaan lisäksi rakenne- ja arkkitehtisuunnittelulla sekä rakennuttamisella. “Näistä löydämme vahvaa synergiaa talotekniikkaan”, Metsi avaa. Vahvoina painopisteinä liiketoiminnassa pysyvät edelleen energiatehokkuus ja vastuullisuus, kiinteistöjohtamisen palvelut ja ohjelmistot sekä digitalisaation hyödyntäminen alan tuottavuuden parantamisessa.  

Kansainvälistymisessä ensimmäisenä tavoitteena on laajentua Skandinaviassa, mutta myös muualle Eurooppaan katsotaan avoimesti.

Granlund toimii tällä hetkellä noin 1450 asiantuntijan voimin ympäri Suomen, ja toimipisteitä löytyy lisäksi Ruotsista sekä Isosta-Britanniasta. Vuonna 2023 Granlundin liikevaihto oli 139,3 M€. 

ICG provides flexible capital solutions to help companies develop and grow. They are the leading global alternative asset manager with a 35-year history, managing $98.4bn of assets* and investing across the capital structure. ICG operates across four asset classes: Structured and Private Equity, Private Debt, Real Assets, and Credit.

ICG develops long-term relationships with business partners to deliver value for shareholders, clients and employees, and uses their position of influence to benefit the environment and society. ICG is committed to being a net zero asset manager across their operations and relevant investments by 2040.

ICG is a member of the FTSE 100 and listed on the London Stock Exchange (ticker symbol: ICG). Further details are available at www.icgam.com. You can follow ICG on LinkedInX (Twitter) and Instagram.

Lisätietoja

Pekka Metsi

Toimitusjohtaja
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Onnistunut ammattikeittiösuunnittelu vaatii laaja-alaista osaamista

11.10.2024 – Toimivassa keittiöympäristössä työskentely on sujuvaa, miellyttävää ja turvallista. Hyvän ergonomian ansiosta työviihtyvyys paranee, mikä näkyy taas asiakkaille parempana ja nopeampana…

Uutinen

HUS sairaalan toimenpidesiiven peruskorjaus parantaa energiatehokkuutta talotekniikalla

11.10.2024 – Meilahden sairaalan toimenpidesiipi uudistuu lähes vuosikymmenen kestävässä peruskorjauksessa. Laajan sairaalahankkeen talotekniikkasuunnittelusta vastaa Granlundin kokenut sairaalasuunnittelutiimi.

Uutinen

Viiskorven energiaratkaisun luontovaikutukset huomioitiin jo selvitysvaiheessa

09.10.2024 – Espoon Viiskorpeen kaavoitettavalle kaupunkialueelle etsitään innovatiivista, kustannustehokasta ja ilmastokestävää energiajärjestelmää, jolla on mahdollisimman vähän negatiivisia luontovaikutuksia. Työ haluttiin aloittaa varhaisessa…

Uutinen

Vattendata flödar till Granlund Manager

08.10.2024 – Integrationen av Granlund Manager och Smartvatten gör uppföljningen och rapporteringen av vattenförbrukningen betydligt snabbare och tillförlitligare. De strängare kraven på…

Uutinen

Granlund designs specialised AI data centers for Nordic climate

02.10.2024 – The Artificial Intelligence boom creates a need for a new generation of data centers. An AI data center has unique…

Uutinen

Konkariarkkitehti Olli Nieminen aloitti Kuopion uuden arkkitehtiosaston johtajana

29.08.2024 – Arkkitehtitoimisto ON Oy:n Olli Nieminen jatkaa yrityskaupan jälkeen Granlundin uuden arkkitehtiosaston johtajana. Asiakkaita palvellaan Kuopiossa jatkossakin paikallisesti, mutta suuremmilla resursseilla.

Uutinen

Eero Mikkola aloittaa joulukuussa Granlundilla rakennesuunnittelun liiketoimintajohtajana

22.08.2024 – Eero Mikkola on nimitetty Granlundin rakennesuunnittelun liiketoimintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Tavoitteena on vahvistaa rakennetekniikan palveluja ja ottaa kokonaisvaltaisempi ote kestävän…

Uutinen

Uusi hanke vauhdittaa kiertotaloutta talotekniikassa

21.08.2024 – Hankkeessa kerätään tietoa ja tutkitaan, miten kiertotalous onnistuu käytännössä. Lisäksi selvitetään tuotteiden uudelleenkäytön edellytyksiä.

Uutinen

LVI-laskentarekisteriä voi käyttää yhä useammilla laskentaohjelmilla

21.08.2024 – LVI-alan toimijoiden määrä- ja kustannuslaskentaa helpottava LVI-laskentarekisteri on nyt käytettävissä yhä useammilla laskentaohjelmilla. Brokerin ja Admicom Ultiman lisäksi käytössä on…

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?