Insinööritoimisto Eskelinen Oy liittyi Granlund-konserniin
30.4.2015 – Talotekniikan johtava toimija vahvistuu Joensuussa
Granlund Kuopio Oy on hankkinut osake-enemmistön Insinööritoimisto Eskelinen Oy:stä ja siirtää Joensuun liiketoimintansa yritysten yhdessä muodostamaan tytäryhtiöön, Granlund Joensuu Oy:n, joka aloittaa toimintansa 1.5.2015. Uuden yhtiön tavoitteena on johtava asema Joensuun talousalueen talotekniikkasuunnittelussa ja -konsultoinnissa. Liiketoiminta-alueita ovat LVIA- ja sähkösuunnittelun lisäksi mm. kiinteistö- ja energiakonsultointi. Insinööritoimisto Eskelinen Oy:n muut palvelutuotealueet pysyvät tytäryhtiössä ennallaan.
Granlundilla on ollut LVIA-suunnitteluun keskittynyt toimipiste Joensuussa vuodesta 2009 lähtien. Insinööritoimisto Eskelinen Oy:n mukaantulo vahvistaa erityisesti yksikön sähkösuunnittelun ja -konsultoinnin osaamista. Uusi yhtiö työllistää lähtötilanteessa yli 20 asiantuntijaa. Yrityksen toimitusjohtajana aloittaa aiemmin Granlund Joensuun aluetoimiston vetäjänä toiminut DI Anssi Pesonen.
Granlund Joensuu Oy tuo Granlund-konsernin koko laajan palveluvalikoiman Pohjois-Karjalaan. Vahvistuminen sähkösuunnittelussa ja -konsultoinnissa antaa parempia mahdollisuuksia kokonaisvaltaisten projektien ja asiakkuuksien hoitamiseen. Myös konsultoinnin ja ohjelmistojen osalta kysyntään pystytään vastaamaan entistä paremmin.
”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Joensuun johtavat sähköasiantuntijat liittyvät joukkoomme. Arvomaailmassamme ja toimintakulttuurissamme on paljon yhteistä. Haluamme toimia pitkäjänteisesti asiakkaan luottoasiantuntijoina ja olla parhaita osaajia omalla sektorillamme”, toteaa Jukka Vasara, Granlund Kuopio Oy:n toimitusjohtaja.
”Johtava talotekniikka-asiantuntija Granlund oli meille luonteva yhteistyötaho toimintojemme kehittämisessä. Paikallinen joustava palvelu nyt yhdistettynä Granlundin laajaan osaamiseen tuo meille ja asiakkaillemme paljon uusia kehitysmahdollisuuksia”, kommentoi Taisto Aalto, Insinööritoimisto Eskelinen Oy:n toimitusjohtaja.
Lisätietoa
Toimitusjohtaja Jukka Vasara
Granlund Kuopio Oy
etunimi.sukunimi@granlund.fi
p. 0500 675 654
Toimitusjohtaja Anssi Pesonen
Granlund Joensuu Oy
etunimi.sukunimi@granlund.fi
p. 010 759 2774
Toimitusjohtaja Taisto Aalto
Insinööritoimisto Eskelinen Oy
etunimi.sukunimi@eskelinen.com
p. 040 757 4065
Hallituksen puheenjohtaja Markku Eskelinen
Insinööritoimisto Eskelinen Oy
etunimi.sukunimi@eskelinen.com
p. 0400 137 963
Insinööritoimisto Eskelinen Oy on vuonna 1980 perustettu sähkö- ja energia-alan suunnittelu- ja konsultointiyritys. Yritys tarjoaa laaja-alaisia sähkösuunnittelun ja -konsultoinnin palveluita. Osaamista löytyy niin talonrakennustekniikan, kunnallisteknisen infratekniikan, teollisuustekniikan kuin koneenrakennustuotannon suunnitteluun. Lisäksi yrityksen palvelutuotteita ovat sähkötekniikan mittauspalveluiden ja häiriöselvitysten asiantuntijaosaaminen, laaja ATEX-osaaminen sekä rakennuttamisen alikonsultointi ja suunnittelusta riippumaton paikallisvalvonta.
Haluatko kuulla lisää?


Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy osaksi Granlundia
30.06.2026 – Lappeenrannassa toimiva Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy liittyy osaksi Granlundia 30.6. tehdyllä yrityskaupalla.
- Yrityskaupat
Erikoissairaanhoitaja Tiina Jouppila vahvistaa Granlundin käyttäjälähtöistä sairaalasuunnittelua
29.06.2026 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosastolle nimitetty Tiina Jouppila hyödyntää työssään käyttäjälähtöisen ja näyttöön perustuvan sairaalasuunnittelun menetelmiä sekä virtuaaliympäristöjä.
- Nimitykset
- Suunnittelu
Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke valmistui Tampereelle
26.06.2026 – Tampereen Kalevaan on valmistunut TOAS Hippos -kortteli, Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke. Yhteisöllisessä korttelissa asuu nyt yli 700 opiskelijaa, ja kokonaisuus…
- Talotekniikka
Insinööritoimisto KTS Oy osaksi Granlundia
16.06.2026 – Granlund on ostanut Insinööritoimisto KTS Oy:n osakekannan 15.6. tehdyllä yrityskaupalla. Tavoitteena on vahvistaa etenkin sähkösuunnittelun osaamista Oulun seudulla.
- Talotekniikka
- Yrityskaupat
Tiina Lensu kehittää vastuullisuus- ja kiinteistöjohtamisen palveluita Etelä-Karjalassa
15.06.2026 – “Yritykset ovat aiempaa valveutuneempia”, sanoo Granlund Saimaan konsultoinnin asiakkuuspäällikkönä keväällä 2026 aloittanut Tiina Lensu. Hän tuo mukanaan lähes 30 vuoden…
- Kiinteistöjohtaminen
- Nimitykset
- Vastuullisuus
“Toimintavarmuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan”, sanoo vaativien kohteiden asiakkuuspäällikkö Timo Kankaanranta
11.06.2026 – Granlund vahvistaa kiinteistöjohtamisen yksikköään erikoisosaamisella, joka keskittyy vaativiin asiakaskohteisiin, kuten datakeskuksiin, sairaaloihin ja teollisuuskohteisiin. Timo Kankaanranta aloitti keväällä 2026 yksikön…
- Kiinteistöjohtaminen
- Nimitykset
Paluumuuttaja Mikko Tapojärvi kehittää kiinteistöjen elinkaaripalveluita Pohjois-Suomessa
09.06.2026 – ”Olen halunnut kehittää osaamistani, jotta pystyn löytämään asiakkaille aidosti toimivia ratkaisuja”, kertoo Granlundin tuore osastonjohtaja Mikko Tapojärvi.
- Energia
- Nimitykset
- Vastuullisuus
Kohti avoimempaa rahapuhetta: näin palkka-avoimuus näkyy jo Granlundilla
03.06.2026 – Palkka-avoimuusdirektiivillä halutaan edistää palkitsemisen läpinäkyvyyttä ja sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa. Mutta mitä palkka-avoimuus tarkoittaa käytännössä? Granlundilla vastaus näkyy jo arjessa.
- Granlund
DUCO Rakennuttaja Oy vahvistaa Granlundin rakennuttamisen liiketoimintaa
01.06.2026 – Laadukkaasta asiakastyöstään tunnettu tamperelainen DUCO Rakennuttaja Oy liittyy osaksi Granlundia 29.5.2026 tehdyllä yrityskaupalla. Granlundin rakennuttamisliiketoiminta vahvistuu kaupan myötä merkittävästi sekä…