Hyppää sisältöön
UutinenPaluumuuttaja Mikko Tapojärvi kehittää kiinteistöjen elinkaaripalveluita Pohjois-Suomessa

Paluumuuttaja Mikko Tapojärvi kehittää kiinteistöjen elinkaaripalveluita Pohjois-Suomessa

9.6.2026 – ”Olen halunnut kehittää osaamistani, jotta pystyn löytämään asiakkaille aidosti toimivia ratkaisuja”, kertoo Granlundin tuore osastonjohtaja Mikko Tapojärvi.

Aihepiiri
Energia, Nimitykset, Vastuullisuus
Jaa

Mikko Tapojärvi aloitti helmikuussa 2026 Granlundin Oulun toimistolla ohjelmistot ja palvelut -liiketoiminnan osastonjohtajana. Hänen vastuullaan ovat muun muassa energiatehokkuuspalvelut, kiinteistönpidon asiantuntijapalvelut sekä kiinteistöjohtaminen Pohjois-Suomen alueella.

“Haluan, että meidät tunnetaan alueen ykköskumppanina silloin, kun asiakkaalla on ongelma ratkaistavana tai tarvitaan asiantuntijan näkemystä. Meillä on osaamista koko kiinteistön elinkaaren ajalle, ja siitä haluamme tulla tunnetuiksi”, Tapojärvi sanoo.

Hänen johtamassaan osastossa työskentelee noin kymmenen asiantuntijaa. Tapojärven oma työnsä painottuu tällä hetkellä erityisesti asiakkuuksien kehittämiseen, myyntiin sekä liiketoiminnan johtamiseen.

Autamme asiakkaita ymmärtämään, mitä muuttuvat vaatimukset käytännössä tarkoittavat ja miten niistä voidaan saada myös liiketoiminnallista hyötyä.

Mikko Tapojärvi, osastonjohtaja, Granlund Oulu
Mikko Tapojärvi

Kiinnostus energia-asioihin syntyi jo opiskeluaikana

Tapojärven kiinnostus alaan alkoi jo opiskeluaikana. Hän opiskeli ensin talotekniikkaa Rovaniemellä ja jatkoi myöhemmin energiatekniikan diplomi-insinööriopintoihin Vaasaan.

“Kiinnostus teknologiaan ja energia-asioihin vei minut tälle alalle. Olen halunnut kehittää osaamistani, jotta pystyn löytämään asiakkaille aidosti toimivia ratkaisuja.”

Granlundille Tapojärvi tuli ensimmäisen kerran jo vuonna 2018 konsultin rooliin. Välissä ura vei muihin tehtäviin rakennus- ja kiinteistöalan parissa, kunnes hän hakeutui lopulta takaisin Granlundille.

“Täällä on vahva osaaminen ja mahdollisuus kehittää asioita pitkäjänteisesti. Oli hienoa palata takaisin.”

Tapojärven mukaan Pohjois-Suomen markkina on tällä hetkellä voimakkaassa muutoksessa. Matkailu kasvaa nopeasti, vastuullisuusvaatimukset lisääntyvät ja kiinteistöjen ylläpidolta odotetaan entistä enemmän.

“Vaikka investointeja mietitään tällä hetkellä tarkasti, olemassa olevista kiinteistöistä täytyy pitää huolta joka tapauksessa. Meidän tehtävämme on tuottaa asiakkaalle tietoa siitä, mitä asioita kannattaa huomioida ja miten kiinteistöjä voidaan kehittää hallitusti.”

Energiankulutuksen optimoinnilla voidaan parantaa kannattavuutta ja rakentaa kilpailuetua.

Mikko Tapojärvi, osastonjohtaja, Granlund Oulu

Energiajohtamisesta haetaan nyt kilpailuetua

Tapojärven mukaan energiajohtamisen merkitys kasvaa nopeasti, kun vastuullisuusvaatimukset ja sääntely lisääntyvät.

“Monet yritykset ovat vielä alkutekijöissä energia- ja vastuullisuusasioissa. Tavoitteita ei välttämättä ole asetettu tai ei tiedetä, miten niitä pitäisi johtaa.”

Energiajohtaminen ei ole hänen mukaansa enää pelkkä lakisääteinen velvoite.

“Energiankulutuksen optimoinnilla voidaan parantaa kannattavuutta ja rakentaa kilpailuetua. Samalla yritykset voivat viestiä vastuullisuudestaan asiakkailleen, mikä vaikuttaa nykyään myös ostopäätöksiin.”

Tapojärvi uskoo, että asiakkaat tarvitsevat jatkossa entistä enemmän asiantuntijatukea erityisesti vastuullisuus- ja energiatehokkuusasioissa.

“Autamme asiakkaita ymmärtämään, mitä muuttuvat vaatimukset käytännössä tarkoittavat ja miten niistä voidaan saada myös liiketoiminnallista hyötyä.”

Haluatko kuulla lisää?

Mikko Tapojärvi

Osastonjohtaja, ohjelmistot ja palvelut
Granlund Oulu

Lisää uutisiamme

Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy osaksi Granlundia

30.06.2026 – Lappeenrannassa toimiva Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy liittyy osaksi Granlundia 30.6. tehdyllä yrityskaupalla.

Uutinen

Erikoissairaanhoitaja Tiina Jouppila vahvistaa Granlundin käyttäjälähtöistä sairaalasuunnittelua

29.06.2026 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosastolle nimitetty Tiina Jouppila hyödyntää työssään käyttäjälähtöisen ja näyttöön perustuvan sairaalasuunnittelun menetelmiä sekä virtuaaliympäristöjä.

Uutinen

Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke valmistui Tampereelle

26.06.2026 – Tampereen Kalevaan on valmistunut TOAS Hippos -kortteli, Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke. Yhteisöllisessä korttelissa asuu nyt yli 700 opiskelijaa, ja kokonaisuus…

Uutinen

Insinööritoimisto KTS Oy osaksi Granlundia

16.06.2026 – Granlund on ostanut Insinööritoimisto KTS Oy:n osakekannan 15.6. tehdyllä yrityskaupalla. Tavoitteena on vahvistaa etenkin sähkösuunnittelun osaamista Oulun seudulla.

Uutinen

Tiina Lensu kehittää vastuullisuus- ja kiinteistöjohtamisen palveluita Etelä-Karjalassa

15.06.2026 – “Yritykset ovat aiempaa valveutuneempia”, sanoo Granlund Saimaan konsultoinnin asiakkuuspäällikkönä keväällä 2026 aloittanut Tiina Lensu. Hän tuo mukanaan lähes 30 vuoden…

Uutinen

“Toimintavarmuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan”, sanoo vaativien kohteiden asiakkuuspäällikkö Timo Kankaanranta

11.06.2026 – Granlund vahvistaa kiinteistöjohtamisen yksikköään erikoisosaamisella, joka keskittyy vaativiin asiakaskohteisiin, kuten datakeskuksiin, sairaaloihin ja teollisuuskohteisiin. Timo Kankaanranta aloitti keväällä 2026 yksikön…

Uutinen

Paluumuuttaja Mikko Tapojärvi kehittää kiinteistöjen elinkaaripalveluita Pohjois-Suomessa

09.06.2026 – ”Olen halunnut kehittää osaamistani, jotta pystyn löytämään asiakkaille aidosti toimivia ratkaisuja”, kertoo Granlundin tuore osastonjohtaja Mikko Tapojärvi.

Uutinen

Kohti avoimempaa rahapuhetta: näin palkka-avoimuus näkyy jo Granlundilla 

03.06.2026 – Palkka-avoimuusdirektiivillä halutaan edistää palkitsemisen läpinäkyvyyttä ja sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa. Mutta mitä palkka-avoimuus tarkoittaa käytännössä? Granlundilla vastaus näkyy jo arjessa.

Uutinen

Granlund vahvistaa turvallisuussuunnittelua yrityskaupalla TeleConsulto Tsutsunen Oy:n kanssa

01.06.2026 – Granlund Oy on hankkinut tele- ja turvallisuussuunnitteluun erikoistuneen TeleConsulto Tsutsunen Oy:n osakekannan.

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?