Hyppää sisältöön
UutinenTalotekniikan asiantuntija Granlund Kuopio jatkaa kasvua Itä-Suomessa

Talotekniikan asiantuntija Granlund Kuopio jatkaa kasvua Itä-Suomessa

25.3.2019 – Granlund Kuopion vuosi 2018 oli todella vilkas projektirintamalla. Yhtiön asiantuntijoita työllistivät niin Oulun ja Kuopion yliopistollisen sairaalan isot hankkeet kuin useat kouluprojektit, kuten Kuopion Hiltulanlahden koulu ja Juvan koulukeskus.

Aihepiiri
Tuottavuus
Jaa

Viime vuoden projektilistaa täydensivät lukuisat vakioasiakkaiden kanssa tehdyt yhteiset projektit sekä kiinteistönpidon ryhmän saamat uudet kuntoarvio- ja selvitysprojektit.

”Tiiviistä työtahdista huolimatta pystyimme kuitenkin osallistumaan kehityshankkeisiin ja kouluttamaan henkilöstöämme aktiivisesti. Viime vuonna käynnistimme myös henkilöstön kanssa työhyvinvoinnin seurannan sekä erilaisia työkykyä ylläpitäviä ja kehittäviä toimenpiteitä”

Granlund Kuopion toimitusjohtaja Tommi Miettinen.

Yrityskauppa vahvisti asuntosuunnittelun osaamista

Yksi vuoden 2018 kohokohdista tapahtui loppuvuonna, kun Granlund Kuopio osti LVI-Planor Oy:n koko osakekannan. Yrityskaupan myötä yhtiö vahvisti resurssejaan ja asuntosuunnittelun osaamista. LVI-Planorin työntekijät siirtyivät Granlundille vanhoina työntekijöinä.

Viime vuoden huippuhetkiä oli myös Finvectorin GMP4 -puhdastilahankkeen valmistuminen. Lisäksi Granlund Kuopio menestyi hyvin Senaatin tietopalvelukonsultoinnin kilpailutuksessa, mikä oli yhtiölle merkittävä avaus. Myös KYS Uusi Sydän -allianssiprojektissa päästiin vauhtiin, ja suunnitteluryhmän yhteisistä ponnistuksista on saatu kuulla positiivisia viestejä.

 ”Olemme olleet muutenkin tekemässä uusia avauksia sairaalasuunnittelun puolella ja rekrytoineet uusia osaajia toiminnallisuuden suunnitteluun ja koordinointiin. Tarvetta riittää, sillä saimme myös esimerkiksi Savonlinnaan tulevan uuden pääterveysaseman LVI- ja KSL-suunnittelun tehtäväksemme”, Miettinen sanoo.

Resursseja kaivataan lisää vuonna 2019

Kiireinen arki näkyy yhtiön tuloksessa ja henkilöstön kasvamisena: Granlund Kuopio Oy:n liikevaihto on kasvanut kolmessa vuodessa 38,9 % ja henkilöstömäärä 16,7 %. Myös vuosi 2019 näyttää alkupuoliskon osalta todella lupaavalta, sillä projekteja on paljon käynnissä ja uusia on tulossa.

”Rekrytoinnissa on ollut haasteita, ja jos markkinatilanne alueella jatkuu kiireisenä, niin rekrytointi ei tule helpottumaankaan. Meillä on erityisesti pulaa kokeneista projektipäälliköistä ja projektien vetäjistä, sekä LVI- että sähkösuunnittelun puolella. Palveluidemme kehittämisessä jatkamme positiivista virettä, ja tulemme vuoden aikana lisäämään palvelujemme määrää vastataksemme asiakkaidemme tarpeisiin”.

Haluatko kuulla lisää?

Tommi Miettinen

Toimitusjohtaja
Granlund Kuopio Oy

Granlund sai toimiston Kotkaan

21.09.2023 – Granlund avasi uuden toimiston Kotkaan. Paikallisia työntekijöitä työllistävä toimisto sijaitsee meren äärellä juuri kalustetuissa toimitiloissa.

Uutinen
talotekniset järjestelmät

Ympäristöministeriön selvitys tarkentaa tietoa talotekniikan päästövaikutuksista

12.09.2023 – Ympäristöministeriön tuore selvitys tarkentaa huomattavasti taloteknisten järjestelmien päästövaikutuksia. Selvitys auttaa rakennusalan toimijoita tekemään tarkempia laskelmia taloteknisten järjestelmien vaikutuksesta rakennusten hiilijalanjälkeen.

Uutinen

Miltä energia näyttää valotaiteen keinoin?

08.09.2023 – Jyväskylässä järjestettävä Valon kaupunki -tapahtuma pidetään tänä vuonna 28.9.–7.10. Granlundin vuorovaikutteisen teoksen teema on energian eri muodot. Teokseen osallistuvan ihmisen…

Uutinen

Vastuullinen kiinteistönomistaja varautuu häiriötilanteisiin ennalta

28.08.2023 – Kiinteistöön kohdistuvat mahdolliset häiriötilanteet ja riskit kannattaa selvittää ennakoiden. Tärkeintä on varmistaa käyttäjien turvallisuus ja kriittisten järjestelmien toiminta kaikissa tilanteissa.

Uutinen

Fiksu yritys varautuu sähkökatkoihin

28.08.2023 – Jokaisen yrityksen kannattaa laatia varautumissuunnitelma sähkökatkojen varalta. Kriittisten toimintojen turvaaminen voi edellyttää varavoimaa ja vaihtoisia reittejä sähkönsyötölle.

Uutinen

Suomalainen osaaminen tukemassa Romanian sairaalakannan uudistusta

21.08.2023 – Suomalaisen sairaalasuunnittelun ja -rakentamisen asiantuntijat yhdistävä Integrated Hospital Design Alliance eli IHDA-ryhmä on mukana romanialaisen sairaalan uudisrakennushankkeessa. Länsi-Romaniassa sijaitseva Resita…

Uutinen
Tuomo Niemelä, Granlund

Energiankierrätys leikkaa jopa 95 prosenttia lämmönkulutuksesta

15.08.2023 – Energiankierrätys on osoittanut toimivuutensa jo yli sadassa Granlundin suunnittelemassa kohteessa. Kiinteistön hukkalämmöt voivat kattaa jopa 95 prosenttia lämmöntarpeesta.

Uutinen

Energia-asiantuntija on kiinteistö- ja rakennusalan poikkitieteilijä

14.08.2023 – Jotta energiaa voidaan hyödyntää optimaalisesti ja kestävästi, tarvitaan alan osaajia, energia-asiantuntijoita. Millaista on energia-asiantuntijan työ käytännössä?

Uutinen

E3-hanke: puhtaan ilman tuotto ehkäisee tehokkaasti virusinfektioita

09.08.2023 – Alustavien tutkimustulosten mukaan ilmanpuhdistimet vähensivät päiväkotien virusinfektioita 30 prosenttia. Iso E3-tutkimushanke antaa ilmanvaihdosta arvokasta tietoa myös pandemioiden varalta.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?