Hyppää sisältöön
UutinenTalotekniikkaa maailman älykkäimpään sairaalaan

Talotekniikkaa maailman älykkäimpään sairaalaan

12.2.2019 – Oulun yliopistollisen sairaalan uudistamisohjelma etenee. Granlundin Kuopion, Tampereen ja Oulun toimistot vastaavat sairaalahankkeen taloteknisestä suunnittelusta.

Aihepiiri
Innovaatiot
Jaa

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluva Oulun yliopistollinen sairaala vastaa noin 500 000 ihmisen erikoissairaanhoidosta. Lähes 50 vuotta palvellut sairaalakokonaisuus uudistetaan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Uuden rakentamisen lisäksi sairaanhoitopiiri panostaa erikoissairaanhoidon toimintatapojen ja prosessien uudistamiseen sekä terveysteknologian yhä laajempaan hyödyntämiseen.

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 -hankkeen ensimmäisen vaiheen urakka on laajuudeltaan noin 58 560 brm². Varsinainen rakennustyö käynnistyy maaliskuussa. 

Ensimmäisessä vaiheessa rakentuvat mm. uudet teho-osastot, päivystystilat ja osa leikkaussaleista. ”Talotekniikan tärkein tehtävä on edistää hoitotyön sujuvuutta ja potilaiden terveyttä. Sairaalateknisessä suunnittelussa perustana ovat toimivuus, turvallisuus ja tehokkuus”, kertoo Granlund Kuopion osastonjohtaja Jyrki Kämäräinen, joka vastaa hankkeen taloteknisen suunnittelun koordinoinnista.

Projektiallianssissa ovat mukana urakoitsijoina Aro Systems Oy ja NCC Suomi Oy sekä suunnittelijoina ja konsultteina Granlund ja A-Insinöörit. Arkkitehtisuunnittelusta vastaavat Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy, Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy ja Uki Arkkitehdit Oy.

Suomalainen sairaalaverkko uudistuu tällä hetkellä voimakkaasti, sillä pääosa sairaaloista on rakennettu 1950- ja 60-luvuilla. ”Granlund on ollut mukana suunnittelemassa sairaaloita 60-luvulta asti. Vuosikymmenten aikana olemme rakentaneet sairaalasuunnittelusta erityisosaamisalueen, jota hyödynnetään parhaillaan kaikissa Suomen suurimmissa sairaalahankkeissa. Nykyään meitä sairaalasuunnittelijoita on Granlundilla jo yli 150”, iloitsee sairaalaliiketoiminnan johtaja Jukka Vasara.

Havainnekuva: Tiernaryhmä

Haluatko kuulla lisää?

Jyrki Kämäräinen

Suunnittelujohtaja, LVI
Granlund Kuopio Oy

Jukka Vasara

Varatoimitusjohtaja
Granlund Oy

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen vastaa Energiaseminaarin yleisön kysymyksiin

01.06.2023 – Hiilinielut, pienydinvoima ja vesivoima kiinnostivat Energiaseminaarin yleisöä 24.5. Markku Ollikainen vastaa nyt kysymyksiin, joita emme ehtineet käsitellä suorassa lähetyksessä.

Uutinen

Energiaseminaarin skenaarioita: miten energian hinnoittelu muuttuu, ja miten kulutusjousto tulee näkymään?

01.06.2023 – Granlundin Energiaseminaarissa 24.5. kuultiin erittäin kiinnostavia puheenvuoroja, jotka herättivät niin paljon keskustelua ja kysymyksiä yleisössä, että emme ehtineet vastat kaikkiin…

Uutinen
Ympäristövastuullisuus rakentamisessa -markkinatutkimus

Markkinatutkimus: kiinteistösijoittajat muita edellä rakennushankkeiden ympäristövastuullisuudessa

24.05.2023 – Granlundin toteuttaman ympäristövastuullisuuden markkinatutkimuksen mukaan selkeitä ympäristötavoitteita asetetaan rakennushankkeille harvoin, ja myös niiden toteutumisen seurannassa olisi kehitettävää.

Uutinen

Tutkimus: Laadukkaan tiedon puute kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaation esteenä

24.05.2023 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisoituminen vaatii panostuksia ja muutos on ollut hidasta, selviää Granlundin toteuttamasta Kiinteistö- ja rakennusalan digitaalinen kyvykkyys -tutkimuksesta.

Uutinen

Laitetarkistukset pidentävät laitekannan elinkaarta sairaaloissa ja ammattikeittiöissä

23.05.2023 – Laitetarkistukset antavat puolueetonta ja ajantasaista tietoa, onpa kyse laiteluettelon päivittämisestä, laitteen elinkaaren pidentämisestä tai energiatehokkuuden parantamisesta. Samalla löytyy mahdollisuuksia sairaalan…

Uutinen

Miten kiinteistöjen arvo säilytetään vuokralaisten silmissä?

17.05.2023 – Liike- ja toimistotiloja jää yhä enemmän tyhjilleen, kun vuokralaiset haluavat jatkossa karsia vuokralla pitämiään tiloja. Asiantuntijamme antaa vinkit vuokratilojen arvon…

Uutinen

Miten tunnistat pätevän kuntotutkijan ja tilaat laadukkaan kuntoarvion?

11.05.2023 – Molempiin kysymyksiin saat vastaukset korjausrakentamisen asiantuntijoiltamme, jotka ovat erikoistuneet niin kevyempiin kuntoarvioihin kuin kattaviin kuntotutkimuksiin. Tässä viisi vinkkiä työn tilaajalle!

Uutinen

Kiinteistön energiakatselmus on energiatehokkuuden navigaattori

10.05.2023 – Tiedätkö mihin kaikkeen kiinteistössäsi kuluu energiaa? Entä miten energiankulutusta kannattaisi leikata? Aloita navigointi kohti fiksua energiatehokkuutta energiakatselmuksesta.

Uutinen

Asiantuntijan vinkit kiinteistön arvon säilyttämiseen vaativassa markkinatilanteessa

08.05.2023 – Inflaatio ja korkojen nousu kasvattavat kiinteistöjen tuottovaatimuksia, mikä pakottaa monet kiinteistösijoittajat laskemaan kiinteistöjen arvoa. Arvonlaskua voidaan kuitenkin hallita!

Uutinen

Mitä tietoa etsit?