Hyppää sisältöön
PalvelutKiinteistökehitys

Kiinteistökehitys

Suunnitteletko kiinteistöllesi uutta käyttöä? Ota yhteyttä kiinteistökehityksen asiantuntijoihimme. Vahva tekninen ja taloudellinen osaamisemme auttaa tekemään tilamuutoksissa fiksuja päätöksiä.

Kiinteistökehitys lisää kiinteistön arvoa

Asiantuntevan kumppanin kanssa saat kiinteistökehityshankkeesta hallitun prosessin, jonka avulla saavutat tavoitteesi ja lisäät kiinteistösi omistaja-arvoa. Olemme dynaaminen ja asiantunteva kumppanisi kaikenkokoisissa kiinteistökehityshankkeissa.

Tuotamme sekä teknistä että taloudellista tietoa, mikä helpottaa päätöksentekoasi tilamuutoshankkeen alkuvaiheessa. Kiinteistökehityshankkeiden teknisiin selvityksiin kuuluvat erilaiset muuntojoustavuustarkastelut ja konversioanalyysit. Otamme selvää, miten tilamuutos on järkevintä toteuttaa ja ideoimme yhdessä järkevimmät kehittämisvaihtoehdot.

Selvitämme myös, millaisia rakenne- ja taloteknisiä muutoksia uusi käyttötarkoitus vaatii ja miten tilat joustavat, kun ne on muutettava esimerkiksi yhden vuokralaisen käytöstä useammalle vuokralaiselle.

Kiinteistökehityksessä tarvitaan vahvaa kustannus- ja analysointiosaamista

Asiantuntijoillamme on monipuolinen kokemus laajojen kaavakehityshankkeiden hankesuunnittelusta ja kustannusohjauksesta, kuten kustannusanalyyseistä ja -laskennasta.

Markkina-analyyseissä selvitämme erilaisten vuokralaisten menestymisen edellytykset sekä alueen kilpailutilanteen ja ostovoiman. Arvioimme aina myös digitalisaation mahdollisuudet loppukäyttäjien hyvinvoinnin ja sisäolosuhteiden näkökulmasta.

Kokonaisvaltainen näkemys elinkaarikustannuksista

Asiantuntijoidemme vahvuutena on kokonaisvaltainen näkemys kiinteistöjen elinkaarikustannuksista. Toimitilojen sijoittumiseen liittyvissä skenaarioissa kiinnitämme erityishuomiota käyttö- ja ylläpitovaiheeseen, jolloin tärkeintä on ihmisten viihtyminen, kokonaiskustannukset ja energiatehokkuus. Selvitämme usein myös uusien ja uusiutuvien energiamuotojen mahdollisuudet.

Kiinteistökehityksen palveluja

  • Elinkaarikustannussuunnittelu
  • Energiapalvelut ja energiatehokkuuden kehittäminen
  • Kaavakehitys- ja kaavamuutoshankkeet
  • Konversioanalyysit
  • Kustannuslaskenta
  • Kustannusohjaus
  • Käyttäjä-, toteuttaja- ja sijoittajakartoitukset
  • Kilpailutusprosessien toteuttaminen
  • Markkina-analyysit
  • Mitoituspalvelut
  • Muuntojoustavuustarkastelut
  • Tekniset selvitykset ja kartoitukset
  • Tilamuutoshankkeiden lähtötietoselvitykset

Helsinki, pääkonttori

Uusi katto varmistaa 140-vuotiaan Aleksanterin teatterin toimivuuden ja turvallisuuden

Palvelu

LVI-suunnittelu, Rakennuttaminen ja valvonta, Korjausrakentaminen, Sähkösuunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

140-vuotiaalle Aleksanterin teatterille toimivuus takaa jatkoa. Korjausrakentamisen palveluilla varmennettiin teatterin toimivuus ja turvallisuus seuraavaksi 20 vuodeksi.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Helsingin vankilan peruskorjaus päivitti tilat nykypäivän vaatimuksiin

Palvelu

Korjausrakentaminen, Rakennuttaminen ja valvonta

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Granlund vastasi yli 100 vuotta vanhan Sörkan vankilan peruskorjauksen rakennuttamisesta ja valvonnasta.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Helsingin Autotalon peruskorjauksen talotekniikkasuunnittelu

Palvelu

Korjausrakentaminen, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Kunnossapito, Granlund Manager -ohjelmisto

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Olemme olleet Kampissa sijaitsevan Helsingin Autotalon TATE-suunnittelija jo 1990-luvulta asti. Vastasimme myös liikekeskuksen korjausrakentamisen ja talotekniikan suunnittelusta vuonna 2016.
Referenssi

Löydä lähin Granlund-toimipaikka ja yhteyshenkilö

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Löydä Granlund-yhteyshenkilö paikkakunnallasi

Mitä tietoa etsit?