Helsingin Autotalon peruskorjauksen talotekniikkasuunnittelu
4.6.2018 – Olemme olleet Kampissa sijaitsevan Helsingin Autotalon TATE-suunnittelija jo 1990-luvulta asti. Vastasimme myös liikekeskuksen korjausrakentamisen ja talotekniikan suunnittelusta vuonna 2016.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat

Peruskorjauksessa modernisoitiin Autotalon liiketilat
Helsingin Autotalon noin 15 miljoonan euron peruskorjaushankkeessa uudistettiin kaikki ensimmäisen kerroksen liiketilat ja tornien väliosa. Vastasimme hankeselvityksistä ja -suunnitelmista, LVI-, sähkö-, rakennusautomaatio- ja valaistussuunnittelusta, palontorjunnasta ja rakentamisen aikaisesta valvonnasta.
Suunnittelussa huomioitiin talotekniikan energiatehokkuus ja automaatio, jotta sisäolosuhteita voidaan ohjata käyttäjien tarpeiden mukaan. Kiinteistöön rakennettiin myös kokonaan uusi ravintolamaailma, jonka ratkaisuissa korostui energiatehokkuus.
”Ravintolan ikkunaseinillä on käytetty matalalämpölämmitystä, jonka ansiosta vesipatterien lämpötila voi olla 30 astetta perinteisen 60–70 asteen sijaan. Myös ravintoloiden rasvanpoistokanavissa hyödynnetään lämmöntalteenottoa ja säästetään näin energiaa”, kertoo Granlundin kiinteistönpito-osaston ryhmäpäällikkö Harri Nyyssölä.
Uudistuneen Autotalon tilat houkuttelevat yrityksiä
Uudistunut Helsingin Autotalo tarjoaa toimitilat noin 100 yritykselle. Parkkitilojen saneerauksen yhteydessä pysäköintihalliin lisättiin myös suosittu polkupyöräparkki.
Granlundin suunnittelutiimi pysyi hyvin vauhdissa mukana, vaikkei tarkkoja suunnitelmia voi peruskorjaushankkeessa tehdä etukäteen. Granlundin resurssit olivat juuri sitä, mitä tällaisessa hankkeessa tarvitaan. Sähkönkulutus väheni valaistuksen uudistamisen myötä, ja vanha parkkihalli on nyt uutta vastaava.
Kari Ratilainen, Helsingin Autotalo Oy:n toimitusjohtaja
Granlundin rooli hankkeessa
- Korjausrakentamisen suunnittelu
- LVI-suunnittelu
- Sähkösuunnittelu
- Rakennusautomaatio
- Valaistussuunnittelu
- Palontorjunta (sprinklerisuunnittelu)
- Hankeselvitys ja -suunnitelma
- Granlund Manager -huoltokirja ja energiankulutuksen seuranta
- Kunnossapito
- Rakennusaikainen valvonta
Haluatko kuulla lisää?


Toimistosta päiväkodiksi – Päiväkoti Roba sai energistahokkaat ja viihtyisät tilat
Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Talotekninen hankekehitys
Koulut ja oppilaitokset

Leppävirran energiankierrätysjärjestelmä säästää kustannuksia ja pienentää hiilipäästöjä
Energiatehokkuushankkeet
Kunnat ja kaupungit

Nesteen ylläpito-organisaatio saa tukea kiinteistöpäällikkö-palvelusta
Kiinteistöjohtaminen
Teollisuus

Kuntoarviot tukevat SBB:n hoivakiinteistöjen kunnossapidon hallintaa ja budjetointia
Kuntoarviot ja -tutkimukset, PTS, Huoltokirja
Sairaalat ja terveydenhuolto

Granlund Manager tukee Moventaksen vastuullisuusraportointia
Granlund Manager -ohjelmisto
Teollisuus

Allianssimalli tuo Oulun yliopistollisen sairaalan uudistumiseen ketteryyttä
LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Valaistussuunnittelu
Sairaalat ja terveydenhuolto

Käyttäjien hyvinvointi korostui Swing Housen suunnittelussa
LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Energiasuunnittelu, Talotekniikan konsultointi
Hotellit ja ravintolat

ANDRITZ sai Varkauteen historiallisen suuren 1,5 hehtaarin tuotantohallin
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta
Teollisuus

Assi Groupin kolmas toimistotalo valmistui aikataulussa ja budjetissa
Rakennuttaminen ja valvonta, Kustannusohjaus
Toimistot

HUS seuraa hissien huoltoa ja ylläpitoa Granlund Managerilla
Granlund Manager -integraatiot, Granlund Manager -ohjelmisto
Sairaalat ja terveydenhuolto
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä