Ampumahiihdon pyhättö, Kontiolahden hiihtostadion, saa ansaitsemansa valaistuksen
19.5.2026 – Kontiolahden ampumahiihtostadionin uusi valaistus täyttää Kansainvälisen ampumahiihtoliiton ja televisioinnin tiukat kriteerit. Granlund vastaa hankkeen sähkösuunnittelusta ja -valvonnasta.

Kuva: Viljami Ihanus
Alueen laajuus haastoi suunnittelijat
Ihanuksen mukaan suunnittelun lähtökohtana oli saada alueelle häiriötön, tasainen ja kansainväliset standardit täyttävä valaistus, joka ei häikäise kameroita tai vilku tv-kuvassa. Uusia valaisimia ladun varrelle tuli 263 kappaletta, joista jokainen on teholtaan 1050 wattia. Ne asennettiin 14 metriä korkeisiin valaisinpylväisiin.
Ilmajohtojen korvaaminen maakaapeloinnilla parantaa merkittävästi maisemaa ja sähkönjakelun luotettavuutta. Suunnittelun haasteita oli Ihanuksen mukaan alueen laajuus.
“Laitteiden on toimittava latuosuuden pisimmänkin kaapelin päässä. Kaapelointi ei voi olla kuitenkaan olla liian järeää, jotta kustannukset eivät nouse tarpeettomasti.”
Latualueelle toteutettiin myös nykyaikainen ohjaus- ja tiedonsiirtoverkko valaistuksen ja muiden järjestelmien hallintaan. Kilpailujen ulkopuolella valaistuksen voimakkuutta voidaan vähentää, mikä säästää sähköä. Nykyaikainen led-tekniikka on muutenkin hyvin energiatehokasta vanhaan verrattuna.
Hyvä yhteistyö mahdollisti sujuvan toteutuksen
Rakennusaikana Granlund vastasi hankkeen sähkövalvonnasta, johon kuuluivat toteutuksen laadun varmistaminen ja suunnitelmienmukaisuuden valvonta. Lisäksi työhön sisältyivät muun muassa kustannusten seuranta ja teknisten ratkaisujen toimivuuden varmistaminen.
Granlundin asiantuntijat tukivat työmaalla sähköteknisten kysymysten ratkaisua. Urakan toteutti Karelian Sähkö Oy.
“Hanke eteni suunnitellusti, ja yhteistyö eri osapuolten välillä toimi erittäin hyvin. Kaikki pyrkivät laadukkaaseen lopputulokseen johdonmukaisesti”, Viljami Ihanus sanoo.
Ennen urakkaa Granlund auttoi kuntaa laatimaan hankkeelle kustannusarvion ja tarjouskilpailua varten tekniset asiakirjat, joissa määriteltiin tarkasti valaisimille ja muulle tekniikalle asetettavat teho- ja laatuvaatimukset.
Nykyaikainen led-tekniikka on muutenkin hyvin energiatehokasta vanhaan verrattuna.
“Tällaisissa valaistusprojekteissa tarjouskilpailun speksit tulee määritellä erityisen tarkkaan, jotta lopputulos on varmasti sitä, mitä urakan tilaaja haluaa”, Granlund Joensuun sähköosaston johtaja Markku Eskelinen korostaa.
Hän kertoo, että Granlund on tehnyt hiihtostadionilla vuosien varrella useita suunnittelutöitä kunnan toimeksiannosta. Granlund on suunnitellut Kontiolahdella myös katuvalaistuksia.
“Yhteistyö granlundilaisten kanssa on ollut mutkatonta. Heidän kanssaan asioista on helppo puhua suoraan, ja työt tehdään kuten on sovittu”, tekninen johtaja Tommi Hirvonen kiittelee.
Hanke eteni suunnitellusti, ja yhteistyö eri osapuolten välillä toimi erittäin hyvin. Kaikki pyrkivät laadukkaaseen lopputulokseen johdonmukaisesti.

Granlundilla laaja kokemus valaistuksen suunnittelusta
Viljami Ihanuksen mukaan ampumahiihtokeskuksen valaistuksen suunnitteluun antoi hyvän pohjan Granlundin laaja kokemus erilaisten liikuntapaikkojen suunnittelusta jalkapallokentistä jäähalleihin ja monitoimihalleista ulkojäihin.
“Monissa liikuntapaikoissa valaistus on edelleen teknisesti vanhentunutta, epätasaista ja energiatehokkuudeltaan heikkoa. Ratkaisu tähän on led-valaistukseen ja älykkääseen ohjaukseen siirtyminen.”
Ihanuksen mukaan valaistuksen suunnittelussa huomioidaan aina kohteen käyttötarkoitus ja vaatimustaso, onko kyse esimerkiksi harraste- vai myös kilpailuun tarkoitetuista tiloista. Myös mahdolliset televisioinnin vaatimukset otetaan tarkasti huomioon.
Haluatko kuulla lisää?

Viljami Ihanus

Markku Eskelinen
Tutustu muihin referensseihimme
Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?
Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.
Tilaa uutiskirjeemme
Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.
