Hyppää sisältöön
EtusivuReferenssitSirius Capital Partners Johdon raportointi

Sirius Capital Partners Johdon raportointi

23.5.2018 – Sirius Capital Partnersilla halutaan ennakoida ylläpitovastuita pitkällä tähtäimellä. Capex-palveluilla hallitaan suurten kiinteistökantojen kunnossapitoa.

Toimialat
Liiketilat ja kauppa
Palvelut
Kunnossapidon johtaminen, Granlund Manager
Paikkakunnat
Helsinki, pääkonttori

Sirius Capital Partners on tehnyt Granlundin kanssa capex-yhteistyötä puolen vuoden ajan. Suuren ruokakauppakiinteistösalkun omistajana Siriuksella on suuri määrä yksittäisiä kohteita, joiden kokonaisarvo on noin 300 miljoonaa euroa. Suurimmat vuokralaiset ovat Kesko ja S-ryhmä.

Käytännönläheistä tietoa ylläpitotoimenpiteistä

– Yhteistyö Granlundin kanssa alkoi meidän aloitteestamme, koska taloustieteilijöinä tarvitsemme ulkopuolista insinööriosaamista kiinteistöjen tehokkaaseen kunnossapitoon, kertoo Siriuksen toimitusjohtaja Patrick Gylling. – Ensisijainen tavoitteemme oli hallita kiinteistökokonaisuutta paremmin. Halusimme irti teoriasta ja Excelin armoilta ja kiinni ylläpidon käytännön toimenpiteisiin.

Työpajamenettelyn ansiosta ylläpidon suunnitteluun osallistuivat alusta lähtien kaikki olennaiset henkilöt, kuten omistajien lisäksi kiinteistömanagerit.

– Meidän on löydettävä aina kokonaisuuden kannalta parhaat vaihtoehdot, emmekä voi käyttää loputtomiin rahaa yhteen kohteeseen, Gylling kertoo. – Capex-palvelujen avulla kävimme yhdessä läpi kaikki kohteemme ja saimme jokaiselle kiinteistölle korjaussuunnitelman. Nyt tiedämme tarkkaan, mitä esimerkiksi ensi vuonna tullaan tekemään eri kiinteistöissä.

Perusteltuja päätöksiä ja riskien ennakointia

Granlundin capex-palveluilla kiinteistöjen kunnossapitoa hallitaan rullaavasti valitun strategian mukaan. Kiinteistökanta käydään läpi sovitulla otannalla joka vuosi, eikä vain 10 vuoden välein, jolloin omistajalla säilyy koko ajan näkymä seuraaviin kymmeneen vuoteen.

– Ritva Rissasen tiimi on auttanut meitä ennakoimaan asioita, sen sijaan että vain seuraisimme, mitä on jo tapahtunut, Gylling toteaa. – Meille on ollut tärkeää myös selvittää, mikä osa toimenpiteistä on vuokralaisen ja mikä omistajien vastuulla eri kohteissa, eli kuka käytännössä hoitaa tai maksaa kunnossapitotoimet. Jatkossa pystymme varmasti aikatauluttamaan ja budjetoimaan kunnossapitoa aikaisempaa tarkemmin.

Kiinteistön energiatehokkuus on myyntivaltti

Capex-palveluissa kiinnitetään usein huomiota energia- ja ympäristöasioihin. Energiatehokkuus voi olla ratkaiseva tekijä esimerkiksi vuokralaisten kiinnostuksen herättämisessä ja säilyttämisessä.

– Seuraavaksi aloitamme Granlundin kanssa erikoisprojektin kiinteistökantamme energiatehokkuudesta ja energialuokituksista, Gylling kertoo. – Uskomme, että Granlundin asiantuntemuksesta on hyötyä myös kiinteistöjemme myyntivaiheessa. Asiantuntijoiden tekemä kunto- tai energia-arvio, joka perustuu kiinteistön syvälliseen tuntemukseen, herättää todennäköisesti ostajaehdokkaissa luottamusta ja nopeuttaa koko myyntiprosessia.

Olemme käyttäneet Granlundin tai heillä työskentelevien asiantuntijoiden palveluja jo yli 10 vuotta kiinteistöjen hankintavaiheessa. Nyt aloitimme ensimmäisen laajamittaisen ja suunnitelmallisen yhteistyön kiinteistöjen omistuskauden aikana. Jo puolessa vuodessa se on osoittanut toimivuutensa.

Patrick Gylling, CEO, Sirius Capital Partners

Haluatko kuulla lisää?

Ritva Rissanen

Liiketoimintajohtaja
Granlund Oy

Tutustu muihin referensseihimme

Aleksi Nyström
Kuopio

Kiinteistöpäällikkö varmistaa Charles Riverin Kuopion laboratorion optimaaliset olosuhteet  

Palvelu

Huoltokirjakoordinointi, Talotekniikan optimointi, Kiinteistöpäällikkö

Toimiala

Teollisuus

Charles Riverin laboratoriossa Kuopiossa tehdään huippuluokan lääkekehitystä. Granlundin kiinteistöpäällikkö Aleksi Nyström varmistaa, että kiinteistön olosuhteet pysyvät optimaalisina.
Referenssi
Kouvola

Kouvolan teollinen historia luo pohjaa datakeskuskasvulle 

Palvelu

Kiinteistöstrategia

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Kouvola haluaa lisätä houkuttelevuuttaan datakeskusinvestointien kohteena ja rakentaa suunnitelman datakeskustoimialan kehittämiseksi. Granlund toteutti kaupungille kattavan datakeskusstrategiahankkeen, joka eteni nykytilan analyysistä…
Referenssi
Mall of Tripla kauppakeskus - Granlund
Helsinki, pääkonttori

Mall of Triplan lämpöpumput uusittiin vastaamaan paremmin vaatimuksia 

Palvelu

Energiahanke, Rakennuttaminen, Rakennustöiden valvonta, Energiasuunnittelu

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Kun energiankierrätysjärjestelmän lämpöpumput uudistettiin, tehokkuus ja toimintavarmuus nousivat uudelle tasolle.
Referenssi
Granlund Saimaan ryhmäpäällikkö Antti Vahvaselkä (vas.) ja osastonjohtaja Jukka Rantalainen Lappeenrannan sisäliikuntahallilla.
Lappeenranta

Lappeenrannan uusi sisäliikuntahalli täyttää tiukat kansainväliset kriteerit

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu, Sähkösuunnittelu, LVI-suunnittelu

Toimiala

Kunnat ja kaupungit, Urheilu

Lappeenrannan uudessa sisäliikuntahallissa Granlundin sähkö- ja LVI-suunnittelijat pääsivät näyttämään parasta osaamistaan. Kohde täyttää kansainvälisten urheilukisojen kriteerit ja vastaa vaihteleviin käyttötarpeisiin.
Referenssi
Juho Lähteenmäki ja Pasi Hämäläinen
Helsinki, pääkonttori

Spondan Fabianinkatu 21 -kiinteistöä ylläpidetään pitkäjänteisesti vuokralaiset huomioiden

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, Laskentapalvelut

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Fabianinkatu 21 on lukuisia vuokralaisia sisältävä korkean profiilin toimisto- ja liiketilakiinteistö. Tarjoamme sen PTS-korjauksiin ja tilamuutoksiin laajoja resursseja ja osaamista…
Referenssi
Granlundin energiajohtamisen ammattilaiset ja Lapin AMK kiinteistöpäällikkö Pekka Latvala ammattikorkeakoulun opetustiloissa.
Rovaniemi

Kolme kampusta ja pitkät talvet: Lapin AMK hallitsee kiinteistöjensä energiankulutuksen

Palvelu

Energiaraportointi, Granlund Manager

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Pohjoinen sijainti tuo kiinteistönpidolle omat haasteensa. Lapin AMK vastaa niihin Granlund Managerin energiaseurannan ja energia-asiantuntijoiden avulla. Edellisen energiatehokkuussopimuksen kaikki tavoitteet…
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Energiatehokas jättikampus luo hyvät puitteet oppimiselle

Palvelu

Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifiointi, Vastuullisuuspalvelut, Valaistussuunnittelu

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Roihupellon uusi kampus Helsingissä on Suomen suurin ammattikoulu. Huolellinen talotekninen suunnittelu ja moderni energiaratkaisu varmistavat, että tiloissa on miellyttävä opiskella…
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Hukkalämmön kierrätys pienentää Sellon hiilijalanjälkeä

Palvelu

Energiasuunnittelu, Energiahanke, Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Kauppakeskus Sello kehittää energiatehokkuuttaan pitkäjänteisesti. Yhteistyössä Granlundin kanssa kiinteistöön toteutettiin energiankierrätysratkaisuja ja talotekniikan uudistuksia, jotka vähentävät energiankulutusta ja päästöjä.
Referenssi
Lappeenranta

Kustannusohjauksesta iso säästö Danfossin hankkeessa

Palvelu

Arkkitehtisuunnittelu, Kustannusohjaus, Rakennuttaminen, LVI-suunnittelu, Granlund Manager

Toimiala

Teollisuus

Danfoss siirtyy Lappeenrannassa kaupungin rakennuttamiin ja vuokraamiin tiloihin. Granlundin kustannusohjaus ja hyvä yhteistyö auttavat säästämään vaativan rakennushankkeen kuluja yli miljoona…
Referenssi
Joensuu

Ampumahiihdon pyhättö, Kontiolahden hiihtostadion, saa ansaitsemansa valaistuksen

Palvelu

Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Rakennuttaminen, Rakennustöiden valvonta

Toimiala

Urheilu

Kontiolahden ampumahiihtostadionin uusi valaistus täyttää Kansainvälisen ampumahiihtoliiton ja televisioinnin tiukat kriteerit. Granlund vastaa hankkeen sähkösuunnittelusta ja -valvonnasta.
Referenssi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?