Hyppää sisältöön
Hämeenlinna

Granlund Hämeenlinna

Olemme Hämeen kokeneimpia taloteknisen suunnittelun ja valvonnan asiantuntijoita.

Talotekniikan asiantuntijakumppanisi Hämeenlinnassa

Tarjoamme Hämeenlinnassa joustavasti kaikki Granlundin palvelut aina talotekniikkasuunnittelusta rakennuttamiseen ja valvontaan.

Tutustu myös muihin toimipisteisiimme

Meillä on Hämeessä jo yli 40 vuoden kokemus LVI-suunnittelusta, sähkösuunnittelusta ja rakennusautomaatiosuunnittelusta sekä taloteknisestä valvonnasta.

Olemme toimineet Riihimäellä jo vuodesta 2008 ja Hämeenlinnassa 2019 asti, jolloin KHTT-Suunnittelu liittyi osaksi Granlund-konsernia. Forssaan laajensimme kesällä 2022.

Erikoisosaamista Hämeenlinnassa

Yhdistämme Hämeenlinnassa suuren suunnittelu- ja konsulttitoimiston resurssit paikalliseen läsnäoloon. Olemme ketterä kumppani pienissä toimeksiannoissa ja luotettava valinta suurten hankkeiden läpiviennissä.

Erikoisosaamiseemme kuuluvat sähköverkostojen laatumittaukset sekä energiasuunnittelu, kuten energiaselvitykset sekä energia- ja elinkaarilaskelmat.

Meillä Hämeessä on yli 10 vuoden kokemus myös KNX- ja Dali-järjestelmien ohjelmoinnista ja käyttöönotoista.

Meille töihin?

Granlund Hämeessä työskentelee noin 20 sähkö- ja LVI-alan ammattilaista, ja haemme joukkoomme koko ajan uusia osaajia. Ohjaamme nuoria suunnittelijoita ammatin saloihin ja tuemme kokeneiden asiantuntijoidemme lisäkouluttautumista työn ohessa, esimerkiksi diplomi-insinööreiksi ja LVI-valvojiksi.

Pienessä organisaatiossa kaikki tuntevat toisensa ja vierestä löytyy aina kaveri, jonka kanssa pallotella ideoita tai purkaa ajatuksia. Meillä viihtyvätkin monenlaiset osaajat.

Työantajana joustamme eri elämäntilanteiden mukaan ja sovimme tarvittaessa työajan vähennyksistä tai perhe- ja rakentamisvapaista. Työskentely onnistuu meillä etänä, vaikka moni viihtyykin toimistollamme, jossa kaikille on esimerkiksi ilmaiset parkkipaikat. Myös työsuhdepolkupyörillä on meillä korkea käyttöaste!

Granlundin laajojen palkkio- ja bonusjärjestelmien lisäksi työsuhde-etuihimme kuuluvat erilaiset kulttuuri-, liikunta- ja urheilusetelit. Tule tutustumaan tai ota yhteyttä!

Yhteyshenkilöt

Jukka Uotila

Toimitusjohtaja
Granlund Häme Oy

Juha Karimäki

Varatoimitusjohtaja, sähköosaston johtaja
Granlund Häme Oy

Samuli Tapanainen

Osastopäällikkö, LVI
Granlund Häme Oy

Referenssejämme

  • Hämeenlinnan pääterveysasema
  • Hämeenlinnan kirjaston peruskorjaus
  • Tervakosken liikuntahalli ja terveysasema
  • Huhtamäen tehdaslaajennus
  • Würth-myymälöiden LVI-suunnittelu
  • Kauppalankatu 16 ja 18 (Hyria-ammattikoulu)
  • Hämeenlinnan Seminaarin koulun saneeraus
  • Mäntsälän Amanda-päiväkoti
  • Hämeenlinnan ortodoksikirkon peruskorjaus
  • Kiipulasäätiön koulu ja asuntola (Nokia)
  • Hämeenlinnan pysäköinti- ja palvelulaitos
  • Janakkalan paloasema

Ajankohtaista

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen vastaa Energiaseminaarin yleisön kysymyksiin

01.06.2023 – Hiilinielut, pienydinvoima ja vesivoima kiinnostivat Energiaseminaarin yleisöä 24.5. Markku Ollikainen vastaa nyt kysymyksiin, joita emme ehtineet käsitellä suorassa lähetyksessä.

Uutinen

Energiaseminaarin skenaarioita: miten energian hinnoittelu muuttuu, ja miten kulutusjousto tulee näkymään?

01.06.2023 – Granlundin Energiaseminaarissa 24.5. kuultiin erittäin kiinnostavia puheenvuoroja, jotka herättivät niin paljon keskustelua ja kysymyksiä yleisössä, että emme ehtineet vastat kaikkiin…

Uutinen
Ympäristövastuullisuus rakentamisessa -markkinatutkimus

Markkinatutkimus: kiinteistösijoittajat muita edellä rakennushankkeiden ympäristövastuullisuudessa

24.05.2023 – Granlundin toteuttaman ympäristövastuullisuuden markkinatutkimuksen mukaan selkeitä ympäristötavoitteita asetetaan rakennushankkeille harvoin, ja myös niiden toteutumisen seurannassa olisi kehitettävää.

Uutinen

Tutkimus: Laadukkaan tiedon puute kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaation esteenä

24.05.2023 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisoituminen vaatii panostuksia ja muutos on ollut hidasta, selviää Granlundin toteuttamasta Kiinteistö- ja rakennusalan digitaalinen kyvykkyys -tutkimuksesta.

Uutinen

Laitetarkistukset pidentävät laitekannan elinkaarta sairaaloissa ja ammattikeittiöissä

23.05.2023 – Laitetarkistukset antavat puolueetonta ja ajantasaista tietoa, onpa kyse laiteluettelon päivittämisestä, laitteen elinkaaren pidentämisestä tai energiatehokkuuden parantamisesta. Samalla löytyy mahdollisuuksia sairaalan…

Uutinen

Miten kiinteistöjen arvo säilytetään vuokralaisten silmissä?

17.05.2023 – Liike- ja toimistotiloja jää yhä enemmän tyhjilleen, kun vuokralaiset haluavat jatkossa karsia vuokralla pitämiään tiloja. Asiantuntijamme antaa vinkit vuokratilojen arvon…

Uutinen

Miten tunnistat pätevän kuntotutkijan ja tilaat laadukkaan kuntoarvion?

11.05.2023 – Molempiin kysymyksiin saat vastaukset korjausrakentamisen asiantuntijoiltamme, jotka ovat erikoistuneet niin kevyempiin kuntoarvioihin kuin kattaviin kuntotutkimuksiin. Tässä viisi vinkkiä työn tilaajalle!

Uutinen

Kiinteistön energiakatselmus on energiatehokkuuden navigaattori

10.05.2023 – Tiedätkö mihin kaikkeen kiinteistössäsi kuluu energiaa? Entä miten energiankulutusta kannattaisi leikata? Aloita navigointi kohti fiksua energiatehokkuutta energiakatselmuksesta.

Uutinen

Asiantuntijan vinkit kiinteistön arvon säilyttämiseen vaativassa markkinatilanteessa

08.05.2023 – Inflaatio ja korkojen nousu kasvattavat kiinteistöjen tuottovaatimuksia, mikä pakottaa monet kiinteistösijoittajat laskemaan kiinteistöjen arvoa. Arvonlaskua voidaan kuitenkin hallita!

Uutinen

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Yhteystiedot
Granlund Häme Oy, Hämeenlinnan toimipiste
Keilakatu 1
13210 Hämeenlinna

Sähköpostit
etunimi.sukunimi@granlund.fi

Puhelin
040 167 9816

Laskutusosoite
Verkkolaskuosoite: 003717299950
Operaattori: Basware
Välittäjätunnus: BAWCFI22

Laskujen vastaanotto sähköpostitse
Laskut lähetetään palveluun pdf-muodossa ja laskun liitteiden tulee olla samassa tiedostossa itse laskun kanssa: granlund-hame@mail.paletteoy.readsoftonline.com 

Lisätietoja osoitteesta talous@granlund.fi. 

Y-tunnus: 1729995-0

Katso laskutusohjeemme täältä

Mitä tietoa etsit?