Hyppää sisältöön
UutinenGranlund laajentaa isännöintialalle: Otamme vastuun taloyhtiön koko elinkaaresta

Granlund laajentaa isännöintialalle: Otamme vastuun taloyhtiön koko elinkaaresta

6.5.2020 – Granlund-konserni suuntaa isännöintialalle ostamalla kokeneen helsinkiläisen isännöintiyhtiö Talohallinnan liiketoiminnan. Yrityskaupan myötä Talohallinta muuttuu Granlund Isännöinti Oy:ksi ja liittyy osaksi Granlund-konsernia.

Aihepiiri
Kiinteistöjohtaminen
Jaa

Uuden aluevaltauksen taustalla on Granlundin vahva talotekniikan, energiatehokkuuden ja korjausrakentamisen osaaminen. ”Haluamme viedä suurissa kiinteistökohteissa ja rakennushankkeissa kertynyttä osaamistamme sekä teknologisia ratkaisuja nyt myös taloyhtiöiden käyttöön”, kertoo Pekka Metsi, Granlund Oy:n toimitusjohtaja. Yhtiön tavoitteena on myös vahvistaa jalansijaa palveluliiketoiminnassa.

Uutta liiketoiminta-aluetta Granlundilla luotsaa aiemmin Isännöintiliittoa 15 vuotta johtanut Tero Heikkilä. “Yhdistämme 50 vuotta isännöintikokemusta ja 60 vuotta kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntemusta taloyhtiöiden hyväksi”, hän sanoo. “Pystymme tarjoamaan taloyhtiöille osaamisen ja resurssit koko elinkaaren hallintaan – arkipäivän sujumisesta taloyhtiön arvon kehittymiseen. Toteutamme sen muutoksen, jota taloyhtiöt ovat odottaneet”. 

Talohallinnan nykyinen toimitusjohtaja Matti Nieminen siirtyy isännöinti ja tekniikka -liiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi ja pysyy osakkaana. Muut omistajat Kari Lairila ja Petri Lampinen jatkavat osakkaina. Yrityskauppa astuu voimaan välittömästi ja Talohallinnan 28 työntekijää siirtyvät Granlundille vanhoina työntekijöinä.

Tiedolla johtaminen osaksi arkea ja korjausvelat saataviksi energiatehokkuudella

Isännöintipalvelun myötä Granlund tuo tiedon hyödyntämisen yhä vahvemmin taloyhtiöiden päätöksentekoon. “Tuomme kaikkiin asiakastaloyhtiöihimme Granlund Manager -kiinteistönhallintajärjestelmän, joka on jo käytössä merkittävissä kaupallisissa kiinteistökohteissa”, kertoo Heikkilä. “Oikean tiedon avulla pystymme tekemään tarvittavat korjaustoimet oikea-aikaisesti ja varmistamme, että taloyhtiön arvo kehittyy suunnitelmallisesti”.

Granlundilla on myös paljon annettavaa taloyhtiöiden energiatehokkuushankkeisiin, joiden tuotto voi olla jopa 15-40 %. “Moni taloyhtiö pohtii, miten hallita korjausvelkaansa. Me laadimme kaikille asiakkaillemme taloyhtiöstrategian ja autamme suunnittelemaan tulevia korjauksia fiksusti. Oikein toteutetut toimenpiteet energiatehokkuuden parantamiseksi näkyvät positiivisesti sekä taloyhtiön taloudessa että hiilijalanjäljessä”, kertoo Heikkilä.

Uskon että meillä on paljon annettavaa Helsingin ja jatkossa myös muiden kaupunkien arvokiinteistöjen elinkaaren kehittämiseen. Olemme tehneet kymmeniä vuosia töitä mm. suojeltujen, historiallisten kohteiden parissa niin suunnittelupuolella kuin rakennuttamisen ja valvonnan roolissakin, ja tätä osaamista haluamme tuoda myös asuinrakentamisen puolelle”, toteaa Pekka Metsi.

Vuonna 1971 perustettu isännöintipalveluja tarjoava Talohallinta työllistää 28 henkilöä ja palvelee noin 180 taloyhtiöasiakasta Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Asiakkaina on asunto-osakeyhtiöitä, asuinkiinteistöjä ja kiinteistöosakeyhtiöitä. Yhtiön liikevaihto on noin 2,8 milj. euroa. 

Lisätietoa:

Tero Heikkilä, toimitusjohtaja, Granlund Isännöinti Oy, 0400 160 342, tero.heikkila@granlund.fi

Pekka Metsi, toimitusjohtaja, Granlund Oy, 040 529 6509, pekka.metsi@granlund.fi

Haluatko kuulla lisää?

Pekka Metsi

Toimitusjohtaja
Granlund Oy

Granlundin Mika Virkki ja Kiwan Jaakko Tuukkanen tutkivat hissin tarkastustietoja.

Kiinteistöjen laitteistotarkastuksesta huoltotehtäväksi: Granlundin ja Kiwan integraatio luo uuden digitaalisen prosessin

18.05.2026 – Granlundin ja Kiwan kansainvälinen kumppanuus luo uudenlaisen toimintamallin, jossa kiinteistöjen laitteistojen määräaikaistarkastukset, huolto ja dokumentaatio yhdistyvät katkeamattomaksi prosessiksi. Automaattinen tiedonsiirto…

Uutinen

Vastuullinen kiinteistö -tutkimus tulee jälleen

12.05.2026 – Vastaa ja auta tuottamaan kattavaa tietoa alamme vastuullisuudesta. Tavoitteenamme on tuottaa kokonaisnäkemys vastuullisuuden roolista kiinteistö- ja rakennusalalla.

Uutinen

Granlund laajenee Alankomaihin yrityskaupalla

06.05.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan hollantilaisen talotekniikkayhtiön Smits van Burgstin kanssa. Tavoitteena on kasvattaa liiketoimintaa Alankomaissa.

Uutinen

Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy osaksi Granlundia

05.05.2026 – Perinteikäs ja hyvästä laadusta tunnettu Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy vahvistaa Granlundin arkkitehtiliiketoimintaa merkittävästi. Granlund nousee yrityskaupan myötä Suomen suurimpien arkkitehtitoimistojen kärkikolmikkoon.

Uutinen

Kasvavaan rakennesuunnittelijoiden joukkoon haetaan uusia osaajia

04.05.2026 – Granlundin rakennesuunnittelu on kasvanut vauhdilla, ja palveluja tarjotaan jo 14 paikkakunnalla. “Keskitymme henkilöstömäärän kasvattamiseen ja etsimme tiimeihin hyviä tyyppejä.”

Uutinen

Jari Innanen Granlundin hallitukseen

26.03.2026 – Jari Innanen tuo hallitukseen vahvaa näkemystä datakeskussektorilta.

Uutinen

Turo Tinkanen vahvistamaan Granlundin data- ja AI-kehitystä

24.03.2026 – Granlundin tietohallintojohtajana elokuussa aloittava Turo Tinkanen tuo Granlundille vahvaa digitaalisen kehittämisen osaamista. Hänellä on pitkä kokemus kiinteistö- ja rakennusalan datakehityksestä.

Uutinen

Datakeskusalan työvoimatarve nelinkertaistuu lähivuosina

25.02.2026 – Datakeskusala kasvaa vauhdilla ja tarjoaa tehtäviä myös alanvaihtajille. Granlund käynnistää laajan rekrytointikampanjan.

Uutinen

Granlundin talotekniikka-laajennus Solibriin

24.02.2026 – Uusi laajennus varmistaa taloteknisen vakioidun tiedon laadun Solibri-ohjelmistossa.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?