Hyppää sisältöön
UutinenGranlund perustaa uuden toimipisteen Dubaihin

Granlund perustaa uuden toimipisteen Dubaihin

16.6.2016 – Kiinteistöjen ylläpitojärjestelmien kysyntä on kovassa kasvussa.

Aihepiiri
Tuottavuus
Jaa

Granlundin 20. toimipiste sijaitsee Dubaissa. Paikallisen konttorin perustaminen mahdollistaa myyntikanavan laajentamisen ja asiakkaiden paremman tukemisen. Granlund International on jo loppuvuonna 2015 kartoittanut alueen mahdollisuuksia ja solminut yhteistyökumppanuuksia.

Kiinteistöjen ylläpitojärjestelmien kysyntä on kovassa kasvussa, mikä näkyy sekä tiedustelujen kasvuna että kilpailijoiden ilmaantumisena.

– Lähi-idässä energian ja työvoiman kustannukset ovat kasvaneet ja samalla öljyn hinta laskenut. Tämän vuoksi kuluja on ryhdytty seuraamaan entistä tarkemmin. Lisäksi alueen kiinteistöt ovat tulleet sellaiseen ikään, että niiden huoltoa ja kunnossapitoa on jouduttu suunnittelemaan uudella tavalla. Granlund Managerin potentiaali on parhaiten hyödynnettävissä, jos olemme konkreettisesti paikan päällä, kertoo Lähi-Idän myynnistä vastaava Jyrki Pikkarainen.

Toimipiste sijaitsee Austria Business Centerin 16. kerroksessa Jumeirah Lake Towersin alueella, Dubai Marinan vieressä. Toimistolla on tarkoitus työskennellä vuoden loppuun mennessä kaksi ihmistä.

– Markkina on erittäin kypsä juuri nyt Managerin kaltaiselle ohjelmistolle. Tärkeimmät markkina-alueet ovat  Dubai ja Abu Dhabi, Oman ja Qatar ja vuoden 2017 aikana kartoitamme enemmän myös muita alueen maita, kuten Saudi-Arabia, Iran, Bahrain, Kuwait sekä Jordania.

Granlundin yhteistyökumppaneita alueella ovat Dubaissa Oriental Dynamic Solution, Abu Dhabissa Atlas Dynamic ja Omanissa Smart Network Trading.

Lisätiedot:

Jan Pawli
Johtaja, Kansainvälinen ohjelmistoliiketoiminta
p. +358 40 764 8390
etunimi.sukunimi@granlund.fi

Haluatko kuulla lisää?

Veikko Martiskainen

Kansainvälisen liiketoiminnan kehitysjohtaja
Granlund Oy

Granlund Isännöinti Oy osaksi Ehta Isännöintiä

03.12.2025 – Vuodesta 2020 osana Granlund-konsernia toiminut Granlund Isännöinti Oy siirtyy osaksi Ehta Isännöintiä.

Uutinen

Granlund jakaa maksutta valmiin tietomallinnuspohjan – tukee uuden rakentamislain vaatimuksia

02.12.2025 – Granlundin sivuilta ladattava Revit-tietomallipohja tuo kansallisesti vakioidut talotekniikan tietosisällöt valmiina jokaisen suunnittelijan käyttöön. Granlund haluaa mallin jakamisen myötä edistää rakennusalan…

Uutinen

Uutta tietoa mallintamisen keinoista betonirakenteiden kuivumisen varmistamiseen

28.11.2025 – Betonirakenteiden kosteudenhallinta epäonnistuu usein toteutuksen aikana, ja myös suunnittelussa pitäisi pystyä ennakoimaan paremmin haastavien rakenneratkaisujen vaikutusta betonin kuivumiseen. Granlundin rakennusfysiikan…

Uutinen

Palkitsimme vuoden 2025 opinnäytetyöt

26.11.2025 – Aiheina näkyivät datan hyödyntäminen asiakassuhteiden hallinnassa, ympäristövastuullisuuden edistäminen sekä yläpohjarakenteet muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa.

Uutinen

Rakennesuunnittelun liiketoiminnassa jo lähes 80 asiantuntijaa

07.11.2025 – Granlundin rakennesuunnittelun liiketoiminta on jatkanut vakaata kasvua, ja vuoden aikana on rekrytoitu kymmeniä uusia osaajia. Nyt kokemuksen rinnalle haetaan lisää…

Uutinen

Ohjelmistotalo Derigo osaksi Granlundia – tavoitteena digitaalinen elinkaaren hallinta

03.11.2025 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatio kiihtyy. Granlund vahvistaa hankevaiheen digitaalista tarjontaansa myös ohjelmistotuotteiden osalta yrityskaupalla Derigon kanssa.

Uutinen

Lataa uusi opas rakentamisen luontojalanjäljen laskentaan

28.10.2025 – Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat tämän hetken kriittisimpiä haasteita. Tutustu aiheeseen tarkemmin ja lataa uusi oppaamme!

Uutinen

Rakennusten vihreä siirtymä ei ratkea vain puhdasta energiaa ostamalla

07.10.2025 – On kaikkien suomalaisten etu, että rakennuksilta vaaditaan jatkossakin energiatehokkuutta. Energiasyöppö rakennus tulee kalliiksi. Vihreä siirtymä edellyttää puhtaamman energiantuotannon lisäksi myös…

Uutinen

Granlund laajentaa liiketoimintaa paloturvallisuussuunnitteluun

29.09.2025 – Granlund laajentaa palvelujaan paloturvallisuussuunnitteluun. Uutta liiketoimintaa vetämään on valittu kokenut paloturvallisuuden asiantuntija Arttu Sjöstedt.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?