Hyppää sisältöön
Uutinen“Innovaatioita tarvitaan rakennuksen koko elinkaarella”

“Innovaatioita tarvitaan rakennuksen koko elinkaarella”

3.1.2023 – Granlundin innovaatiojohtajana 1.1. aloittanut Heikki Ihasalo korostaa talotekniikka-alan yhteisen tekemisen ja tahtotilan merkitystä. Innovaatioita tarvitaan rakennuksen koko elinkaarella.

Aihepiiri
Innovaatiot, Nimitykset
Jaa

Granlundin teknologiajohtajasta innovaatiojohtajaksi siirtyneen Heikki Ihasalon mielestä rakentaminen ja samalla myös alan innovaatioiden luominen on ennen kaikkea yhdessä tekemistä ja verkostoitumista.

“Hankkeissa voi olla mukana satoja tai jopa tuhansia osapuolia, joten kukaan ei voi saada aikaan isoa systeemitason muutosta yksin. Alan kehitys eteenpäin vaatii yhteisen tahtotilan.”

Granlundin innovaatiojohtaja Heikki Ihasalo toimii myös Aalto-yliopiston Älykkäiden rakennusten teknologiat ja palvelut -tutkimusryhmän työelämäprofessorina.

“Tutkimusmaailmassa pääsen katsomaan rakentamista pitkälle tulevaisuuteen ja Granlundilla taas viemään innovaatioita nopeasti liiketoimintaan.”

Innovaatioita tarvitaan rakennuksen koko elinkaarella

Innovaatioiden merkitys korostuu talotekniikassa Ihasalon mielestä siksi, että tekniikalla on niin suuri merkitys ihmisten arjessa nyt ja tulevaisuudessa.

“Länsimaissa suurin osa ajasta vietetään sisätiloissa, joten lämmön, sähkön, hyvän sisäilman ja turvallisuuden merkitys on todella suuri.”

Talotekniikka-alaa ajavat eteenpäin myös kiristyvät energiatehokkuusvaatimukset ja ilmastonmuutos. Tehtävää on paljon, mutta Ihasalo ei keskittyisi yksittäisten asioiden osaoptimointiin, vaan toimivaan kokonaisuuteen.

“Meillä Granlundilla on tapana katsoa talotekniikkaa rakennuksen koko elinkaaren näkökulmasta, ja sama koskee innovaatioita. Niitä tarvitaan suunnittelun lisäksi rakentamiseen ja ylläpitoon.”

Innovaatiostrategia ohjaa monitasoista kehitystyötä

Kehitystyön juuret ulottuvat Granlundilla vähintäänkin 1980-luvulle, jolloin tutkimusmaailmassa alettiin edistää rakentamisen tietomallinnusta ja energiasimulointeja.

“Nykyään kehityksen kärjessä ovat rakennusten digitaaliset kaksoset, analytiikka ja optimointi”, Ihasalo sanoo.

Monitasoiseen kehitystoimintaan panostetaan Granlundilla joka vuosi noin kuusi prosenttia liikevaihdosta, eikä se jää vain Innovaatiot-osaston vastuulle.

“Mukana innovoinnissa ja sitä tukevissa strategiaprojekteissa ovat kaikki liiketoiminnot, osastot ja ihmiset.”

Ihasalon mielestä pitkäjänteisyyden takaa oma innovaatiostrategia, jolla on kolme pääteemaa. Ensimmäinen on datan hyödyntäminen rakennuksen koko elinkaarella.

“Haluamme viedä suunnittelussa tuotettua tietoa rakentamiseen ja ylläpitoon. Oppeja pitäisi palauttaa myös takaisin suunnitteluun, koska jokainen hanke on ainutlaatuinen.”

Innovaatiostrategian toisena teemana on smart wellbeing eli terveelliset, turvalliset ja viihtyisät sisäolosuhteet. Kolmas teema, tekoäly, on Ihasalon ominta alaa.

“Tekoäly auttaa meitä automatisoimaan monia työtehtäviä, ja koneoppiminen mahdollistaa tulevaisuuden ennustamisen pelkän menneen raportoinnin sijaan.”

Heikki Ihasalo astuu innovaatiojohtajasta senior advisorin rooliin siirtyvän Tuomas Laineen jalanjälkiin rauhallisin ja luottavaisin mielin.

“On mukava lähteä jatkamaan työtä, jota on tehty jo pitkään ja jossa katsotaan pitkälle eteenpäin. Se luo kaikkeen kehitystoimintaan varmuutta.”

Haluatko kuulla lisää?

Heikki Ihasalo

Heikki Ihasalo

Osastonjohtaja, innovaatiot
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy osaksi Granlundia

30.06.2026 – Lappeenrannassa toimiva Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy liittyy osaksi Granlundia 30.6. tehdyllä yrityskaupalla.

Uutinen

Erikoissairaanhoitaja Tiina Jouppila vahvistaa Granlundin käyttäjälähtöistä sairaalasuunnittelua

29.06.2026 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosastolle nimitetty Tiina Jouppila hyödyntää työssään käyttäjälähtöisen ja näyttöön perustuvan sairaalasuunnittelun menetelmiä sekä virtuaaliympäristöjä.

Uutinen

Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke valmistui Tampereelle

26.06.2026 – Tampereen Kalevaan on valmistunut TOAS Hippos -kortteli, Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke. Yhteisöllisessä korttelissa asuu nyt yli 700 opiskelijaa, ja kokonaisuus…

Uutinen

Insinööritoimisto KTS Oy osaksi Granlundia

16.06.2026 – Granlund on ostanut Insinööritoimisto KTS Oy:n osakekannan 15.6. tehdyllä yrityskaupalla. Tavoitteena on vahvistaa etenkin sähkösuunnittelun osaamista Oulun seudulla.

Uutinen

Tiina Lensu kehittää vastuullisuus- ja kiinteistöjohtamisen palveluita Etelä-Karjalassa

15.06.2026 – “Yritykset ovat aiempaa valveutuneempia”, sanoo Granlund Saimaan konsultoinnin asiakkuuspäällikkönä keväällä 2026 aloittanut Tiina Lensu. Hän tuo mukanaan lähes 30 vuoden…

Uutinen

“Toimintavarmuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan”, sanoo vaativien kohteiden asiakkuuspäällikkö Timo Kankaanranta

11.06.2026 – Granlund vahvistaa kiinteistöjohtamisen yksikköään erikoisosaamisella, joka keskittyy vaativiin asiakaskohteisiin, kuten datakeskuksiin, sairaaloihin ja teollisuuskohteisiin. Timo Kankaanranta aloitti keväällä 2026 yksikön…

Uutinen

Paluumuuttaja Mikko Tapojärvi kehittää kiinteistöjen elinkaaripalveluita Pohjois-Suomessa

09.06.2026 – ”Olen halunnut kehittää osaamistani, jotta pystyn löytämään asiakkaille aidosti toimivia ratkaisuja”, kertoo Granlundin tuore osastonjohtaja Mikko Tapojärvi.

Uutinen

Kohti avoimempaa rahapuhetta: näin palkka-avoimuus näkyy jo Granlundilla 

03.06.2026 – Palkka-avoimuusdirektiivillä halutaan edistää palkitsemisen läpinäkyvyyttä ja sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa. Mutta mitä palkka-avoimuus tarkoittaa käytännössä? Granlundilla vastaus näkyy jo arjessa.

Uutinen

DUCO Rakennuttaja Oy vahvistaa Granlundin rakennuttamisen liiketoimintaa

01.06.2026 – Laadukkaasta asiakastyöstään tunnettu tamperelainen DUCO Rakennuttaja Oy liittyy osaksi Granlundia 29.5.2026 tehdyllä yrityskaupalla. Granlundin rakennuttamisliiketoiminta vahvistuu kaupan myötä merkittävästi sekä…

Uutinen

Mitä tietoa etsit?