Taltec Oy osaksi Granlund-konsernia
9.1.2017 – Granlund vahvistuu korjausrakentamisessa

Granlund Oy on ostanut pääkaupunkiseudulla toimivan Taltec Oy:n osakekannan 3.1.2017. LVIA-suunnitteluun ja rakennuttamispalveluihin keskittynyt Taltec vahvistaa Granlundin osaamista erityisesti taloteknisessä korjausrakentamisessa ja rakennuttamisessa.
Vuonna 1997 perustettu Taltec Oy työllistää n. 20 asiantuntijaa. Yritys tullaan fuusioimaan Granlund Oy:öön kesään 2017 mennessä ja työntekijät siirtyvät fuusion kautta Granlundin palvelukseen. Taltec Oy jatkaa fuusioon saakka toimintaansa Granlund Oy:n tytäryhtiönä. Taltecin nykyinen toimitusjohtaja Tapani Muttonen tulee 1.1.2017 Granlundille perustetun korjausrakentamisen osaston johtajaksi. Fuusion jälkeen korjausrakentamisen osasto työllistää noin 50 asiantuntijaa.
”Taltec Oy on tunnettu toimija korjausrakentamisen puolella ja täydentää hyvin Granlundin osaamista. Korjausrakentamisen määrä kasvaa koko ajan ja haluamme talotekniikan johtavana toimijana tarjota tälle sektorille myös kokonaisvaltaisempaa palvelua”, kommentoi Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi.
”Granlundin kautta saamme toimintamme kehittämiselle paremman alustan. Toimintakulttuureissamme on paljon samaa ja sitä kautta lähestyminen oli helppoa. Voimme jatkossa yhdistää ketterään palveluun myös laajemman erikoisosaamisen sekä suuremmat kehitysresurssit”, kertoo Taltecin toimitusjohtaja Tapani Muttonen.
Taltec Oy on vuonna 1997 perustettu rakennuttamispalveluihin ja talotekniikan suunnitteluun keskittynyt yritys, joka työllistää noin 20 talotekniikan ja projektinjohdon asiantuntijaa. Yrityksen vahvuutena on ketterä ja tehokas organisaatio, joka luo kestäviä asiakas- ja työntekijäsuhteita.
Lisätietoa
Tapani Muttonen
Toimitusjohtaja, Taltec Oy
tapani.muttonen(a)taltec.fi
050 574 7117
Pekka Metsi
Toimitusjohtaja
Granlund Oy
pekka.metsi(a)granlund.fi
050 525 2551
Haluatko kuulla lisää?

Tapani Muttonen

Pk-yrityksen vastuullisuustyö helpommaksi – uusi palvelukokonaisuus avuksi
18.06.2025 – Monissa pk-yrityksissä vastuullisuustyö on jo arkea. Tuotevalmistajille suunnattu palvelukokonaisuutemme auttaa tekemään sen näkyväksi.
- Vastuullisuus

Energiatehokkuustoimien pitää tuottaa säästöjä – mutta voiko niiden onnistumista mitata?
16.06.2025 – Säästääkö energiatehokkuushanke tai energiatehokkuuspalvelu luvatun määrän energiaa? Asia pystytään selvittämään kustannustehokkaasti Granlundin uudella tekoälyä hyödyntävällä työkalulla.
- Data ja digitalisaatio
- Energia

Granlund vahvistaa sähkösuunnittelua – yrityskauppa Staconin kanssa
13.06.2025 – Helsingissä toimiva haastavaan sähkösuunnitteluun keskittynyt Stacon Oy tulee osaksi Granlundia.
- Yrityskaupat

Tuore selvitys: näin rakentaminen vaikuttaa luontoon
10.06.2025 – Usean toimijan yhteishanke valaisee rakentamisen luontojalanjälkeä. ”Jopa 99% vaikutuksista tapahtuu tontin ulkopuolella, esimerkiksi raaka-aineiden hankinnassa ja tuotevalmistuksessa”, sanoo ympäristöasiantuntija.
- Vastuullisuus

Rakennushankkeiden data viimein tehokkaassa käytössä
05.06.2025 – Uudella ratkaisulla kustannus- ja hiilitiedot voi laskea tarkasti jo hankkeen alkuvaiheessa.
- Data ja digitalisaatio
- Tuottavuus

NQE Rakennetekniikka ja NQE Teollisuus yhdistävät voimansa Granlundin kanssa
03.06.2025 – Granlund laajentaa rakennesuunnittelun osaamistaan kovan luokan osaajalla. 30.5.2025 tehdyllä yrityskaupalla NQE Rakennetekniikka Oy:sta ja NQE Teollisuus Oy:sta tulee osa Granlundia.
- Granlund
- Yrityskaupat

Markkinatutkimus: rakennusalan vastuullisuus kehittyy hitaasti
02.06.2025 – Granlundin tuoreesta rakennusalan markkinatutkimuksesta selviää, että vastuullisuuden kehitys on alalla hälyttävän hidasta.
- Vastuullisuus

Toni Tiaisesta Granlund Saimaan sähköosaston johtaja
27.05.2025 – Granlund Saimaan sähköosaston vetäjäksi siirtynyt Toni Tiainen tuo taloon monipuolista kokemusta raskaan teollisuuden sähkösuunnittelusta.
- Nimitykset

Rami Kolehmaisesta Granlund Tampereen aluejohtaja
19.05.2025 – Granlund Tampereen pitkäaikainen aluejohtaja Risto Suojanen eläköityy, ja hänen tilalleen aluetoimiston johtoon on nimitetty Rami Kolehmainen, joka tunnetaan Raami Arkkitehtien…