Hyppää sisältöön
UutinenLaakson sairaalahankkeen kustannuksia hallitaan kustannusohjauksella

Laakson sairaalahankkeen kustannuksia hallitaan kustannusohjauksella

22.11.2019 – Helsingin kaupunki ja HUS toteuttavat Laakson yhteissairaalan suunnittelun alusta lähtien kustannusohjattuna. Arviolta noin 170 000 bruttoneliön sairaalakampus on tarkoitus rakentaa Laakson olemassa olevalle sairaala-alueelle.

Aihepiiri
Tuottavuus
Jaa

Laakson yhteissairaalaa suunnitellaan keskeiselle paikalle, ja toteutus vaatii asemakaavan muutoksen. Rakentaminen käynnistyy aikaisintaan vuoden 2021 lopulla ja jatkuu arviolta 10 vuotta. Kustannusohjaus on otettu rohkeasti käyttöön jo hankkeen alkumetreillä, mikä on hankkeen tilaajailta, Helsingin kaupungilta ja HUS:ilta, järkevä valinta.

”Tilaajat ovat ottaneet kustannusseurannasta poikkeuksellisen napakan otteen, ja yhteydenpito on ollut hankesuunnitteluvaiheessa lähes päivittäistä. Näin hankkeen rakentamiskustannuksia hallitaan tarkasti eri vaiheissa”, kertoo suunnittelun kustannusohjauksesta vastaava Jari Salmi Granlundilta.

Kustannusohjaus ja suunnittelu etenevät rinnakkain

Suomen suurimman suunnitteilla olevan sairaalahankkeen haasteena on monimuotoisuus ja laajuus. Alueelle on tulossa kolme uudisrakennusta, ja kolme suojeltua rakennusta peruskorjataan. Lisäksi tarvitaan infra- ja kalliorakentamista.

”Tiloja saadaan psykiatriselle ja somaattiselle sairaanhoidolle, niitä tukeville poliklinikoille sekä opetukselle ja hallinnolle”, kertoo Helsingin kaupungin hankesuunnittelupäällikkö Erja Erra. Hankesuunnitteluvaiheessa on tutkittu myös mahdollisuutta rakentaa Laakson ja Meilahden sairaala-alueet yhdistävä logistiikkatunneli. Kustannusvaikutuksia lasketaankin samaa tahtia suunnitelmien ja lähtötietojen tarkentuessa.

”Päätöksenteon tueksi kustannuksia on arvioitu koko hankkeelle, eri osakokonaisuuksille ja vaihtoehtoisille suunnitteluratkaisuille”, kertoo HUS-Kiinteistöt Oy:n projektipäällikkö Maarit Vilander. Tavoitteena on edistää tilaajan aikataulu- ja laatutavoitteita sekä hallita hankkeen laajuutta.

”Uudisrakentamisessa jokainen neliö maksaa. Emme halua todeta hankesuunnittelun päätteeksi, että hanke on aivan liian kallis toteuttaa, ja siksi tarvitsemme luotettavaa kustannustietoa mahdollisimman reaaliajassa.”

Elinkaariratkaisut huomioidaan budjetoinnissa

Ennen toteutussuunnittelua on ratkaistava monia kysymyksiä ja punnittava eri vaihtoehtoja. Suurimpien päätösten listalla ovat kerroskorkeudet, IV-konehuoneiden sijoittelu sekä paikoitus- ja huolto-ratkaisut.

”Hankesuunnitteluvaiheessa kustannusohjaus painottui koko sairaala-alueen Master Plan-vaihtoehtojen kustannusvertailuun”, Salmi toteaa. ”Esimerkiksi paikoitus voidaan toteuttaa kellarissa, maan päällä tai kallion sisällä, ja valinta vaikuttaa kokonaiskustannuksiin merkittävästi.”

Tilaajat haluavat tietoa hyvissä ajoin myös sairaalakampuksen energia- ja elinkaarikustannuksista.

”Selvitämme esimerkiksi maalämmön ja aurinkoenergian käyttöä”, Erra sanoo. Laskelmissa otetaan huomioon myös tilojen ylläpitokustannukset sekä muunto- ja käyttöjouston vaikutus kustannuksiin rakennuksen koko elinkaarella. Kustannusarvioon sisältyvät myös toteutuksen aikaisten erityisjärjestelyjen kustannukset. ”Laakson sairaalan on pysyttävä toimintakunnossa koko rakentamisen ajan, mikä aiheuttaa lisäkustannuksia, jotka on huomioitava jo hankesuunnittelussa.”

Tukea suunnittelun ohjaukseen ja päätöksentekoon

Hankesuunnittelu jatkuu tammikuulle, ja päätös jatkosta tehdään keväällä 2020. Kustannusohjaus on ohjannut suunnittelua ja tukenut päätöksentekoa koko hankesuunnittelun ajan.

”Hankkeen laajuuteen nähden hankesuunnittelun aikataulu on erittäin tiukka, ja ilman kustannusohjausta se voisi vaarantua”, Vilander sanoo.

”Haluamme varmistaa, ettemme etene väärin oletuksin väärään suuntaan”, Erra korostaa.

Tilaajat ovat tyytyväisiä kustannusohjauksen ammattimaisuuteen. ”Olemme saaneet kustannustietoa joustavasti ja toivomassamme aikataulussa. Se on varmasti ollut haastava tehtävä!” Vilander sanoo.

Kustannusohjauksen lisäksi Granlund vastaa Laakson yhteissairaalan taloteknisestä suunnittelusta sekä energia- ja elinkaarisuunnittelusta

Havainnekuva Laakson sairaalasta, HUS ja Helsingin kaupunki.

Haluatko kuulla lisää?

Jari Salmi

Toimialajohtaja, kustannusohjaus, rakennustekniikan laskentapalvelut
Granlund Oy

Ken Dooley palaa Granlundille Chief Data Officerin rooliin

25.03.2024 – Työskenneltyään muutaman vuoden kasvuyrityksessä, Ken Dooley palaa Granlundille tehtävänään tuoda dataliiketoimintaan uusia tuulia ja kiinteistöjen käyttäjien näkökulmaa.

Uutinen
Tiia-Lotta Tuominen

Mentorointi lisää itsetuntemusta ja tuo uusia näkemyksiä

07.03.2024 – Granlundin mentorointiohjelmassa granlundilaiset pääsevät keskustelemaan ammatti-identiteetistä ja urastaan kokeneemman konkarin kanssa. Ohjelmasta hyötyy myös mentori.

Uutinen
Timo Palonkoski, Granlund

Timo Palonkoski liiketoiminnan kehitysjohtajaksi Granlundille

26.02.2024 – Liiketoiminnan kasvattamisen ja kehittämisen ammattilainen Timo Palonkoski on nimitetty Granlundille liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävään.

Uutinen
Davor Stjelja, Priyanka Thapa, Anna Korolyuk ja Nhung Nguyen

Kansainväliset granlundilaiset osallistuvat aktiivisesti yhtiön monimuotoisuuden kehittämiseen

15.02.2024 – Granlundin kansainvälisillä työntekijöillä on paljon annettavaa työyhteisön monimuotoisuudelle ja osaamisen kasvattamiselle. Neljä Suomeen muuttanutta granlundilaista kertoo kokemuksistaan.

Uutinen
Pekka Metsi, Granlund

Granlund teki hyvän tuloksen haastavassa markkinatilanteessa

13.02.2024 – Granlund pärjäsi hyvin vuonna 2023, vaikka kiinteistö- ja rakennusalan markkinatilanne oli haastava. Vahvat asiakassuhteet sekä erikoisosaaminen kantoivat vaikeinakin aikoina.

Uutinen

Laakson yhteissairaalassa EPD-ympäristöselosteet hankintakriteereinä

08.02.2024 – Ulla Nykterin mielestä yksittäinen hanke voi ajaa koko rakennusalan ympäristötietoisuutta eteenpäin.

Uutinen

Granlund Oy ja Rakennuttajatoimisto Rantatupa Oy yhdistyvät

31.01.2024 – Granlund Oy on ostanut lahtelaisen Rakennuttajatoimisto Rantatupa Oy:n. Yrityskaupan vahvistamana Granlund tarjoaa jatkossa rakennuttamisen ja valvonnan palveluja myös Lahden alueella.

Uutinen

YAMK-opinnot töiden ohella ei ollut helppo rasti – mutta kyllä kannatti

09.01.2024 – Kaksi lasta, nousujohteinen ura, kiireinen arki ja opinnäytetyö. YAMK-opintonsa ruuhkavuosien aikana suorittanut Asta Autelo kannustaa kaikesta huolimatta muitakin opiskelemaan töiden…

Uutinen

PTS-hankkeiden kulut tiukkaan hallintaan Granlund Managerin ja Scudo Pron integraatiolla

04.01.2024 – Rakennusten hankevaiheen ja käyttövaiheen data on tuotu lähemmäs toisiaan. Granlund Managerin ja Scudo Pron välisen integraation keskeisiä hyötyjä ovat sujuva…

Uutinen

Mitä tietoa etsit?