Hyppää sisältöön
ReferenssitEnergiajohtamispalveluiden avulla kattavat energiansäästöt SYKille

Energiajohtamispalveluiden avulla kattavat energiansäästöt SYKille

23.5.2018 – Granlundin energiajohtamispalvelut kartoitti säästöpotentiaalit ja tarjosi konsultointia läpi energiatehokkuussopimuskauden.

Toimialat
Kunnat ja kaupungit
Palvelut
Energiajohtaminen, Ympäristösertifioinnit
Paikkakunnat
Helsinki, pääkonttori

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK) ydinliiketoimintaa on tuottaa, ylläpitää ja kehittää tiloja korkeakouluille ja heidän kumppaniensa tarpeeseen. SYK tukee korkeakoulujen strategiaa ja mahdollisuuksia toimia alueensa yleisen kehityksen moottoreina.

Granlund-konserni toimii SYK:n energiakumppanina ja avustaa energiatehokkuussopimuskausien tavoitteiden saavuttamisessa. SYK oli mukana energiatehokkuussopimuskaudella 2008–2016 ja sitoutui uuteen 2017–2025-kauteen.

– Kiinteistökantamme on suuri, joten lämpöä kuluu luonnollisesti paljon. Yhteistyömme Granlund konsernin kanssa alkoi säästöpotentiaalien kartoittamisella, jonka jälkeen olemme edenneet yhä laajempaan yhteistyöhön. Granlundin kattava asiantuntijuus on ollut energianhallinnassamme merkittävässä roolissa, kertoo SYK:n ympäristöinsinööri Ari-Pekka Lassila.

– Tarjoamamme energiajohtamispalvelut kattavat laajasti koko rakennetun ympäristön energiatehokkuuden kehittämisen. Kaikki SYK:n kampukset sisältävän energiamanageroinnin lisäksi autamme SYK:iä mm. rakennushankkeiden energiajohtamisessa, ylätason tavoitteiden asettamisessa ja toteutumisen seurannassa sekä sidosryhmä yhteistyön onnistumisessa, kuvailee Granlund Consulting Oy:n energiatoimialan toimialajohtaja Ville Reinikainen.

SYK on satsannut energiatehokkuuteen paljon, ja esimerkiksi useita uudisrakennus- ja peruskorjauskohteita on sertifioitu rakennuskohtaisella BREEAM-ympäristöluokituksella Granlundin asiantuntijoiden avustuksella.

Energiajohtamispalvelut perustuvat laajaan mittarointihankkeeseen

Tehokkaan energiamanagerointityön mahdollistamiseksi SYK:n kiinteistökannassa toteutettiin laaja rakennusosatasoinen energiamittaroinnin ja -seurannan tasonparannusprojekti. Energiavirtojen seuranta on jatkuvaa ja siitä raportoidaan yrityksen johdolle ja asiakkaille säännöllisesti. Poikkeamiin voidaan reagoida hyvin nopeasti.

– Jatkuva energianseuranta on meille erityisen tärkeää. Jokaisella kampuksellamme toimii energiamanageri, joka yhdessä kampusmanagerin kanssa varmistaa energiansäästön toteutumisen, kokoaa SYK:n ylläpitopäällikkö Jarmo Perkiö.

Energiakonsultointi toteutetaan jatkuvassa yhteistyössä SYK:n henkilöstön, kiinteistöhuollon ja yliopiston tilapalveluiden kanssa.

– SYK:n kanssa on ollut mahtavaa tehdä yhteistyötä energiatehokkuuden johtamisessa ja kehittämisessä. Konsulttina olemme joutuneet miettimään asioita täysin uudelta kannalta, ja näitä uusia oppeja voimme hyödyntää myös tulevaisuudessa, kuvailee energia-asiantuntija Jussi From Granlund Tampere Oy:stä.

Tunnustus ansioituneesta energiatehokkuustyöstä

SYK:lle myönnettiin energiatehokkuussopimuksen kunniamaininta ansioituneesta energiatehokkuustyöstä Kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksessa vuosina 2008–2016. Energiatehokkuuden parantaminen ei ole SYK:lle vain projekti vaan jatkuva osa kiinteistöjen ylläpitoa.

– Olemme todella iloisia tunnustuksesta, sillä se kertoo, että energianhallintatyötämme arvostetaan. Yhteistyö Granlundin kanssa on sujunut vaivattomasti ja tehokkaasti. Sitouduimme uuteen energiatehokkuussopimukseen 2017–2025, ja hyvä yhteistyömme Granlundin kanssa jatkuu uudella kaudella, Lassila kertoo.

Jatkuva energianseuranta on meille erityisen tärkeää. Jokaisella kampuksellamme toimii energiamanageri, joka yhdessä kampusmanagerin kanssa varmistaa energiansäästön toteutumisen.

Jarmo Perkiö, ylläpitopäällikkö, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Haluatko kuulla lisää?

Ville Reinikainen

Liiketoiminnan kehitysjohtaja, data ja energia
Granlund Oy

Tutustu muihin referensseihimme

Lappeenranta

Lahden virastotalon tilamuutos yhteiseksi työympäristöksi

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Granlundin rakennuttajakonsultit ja valvojat auttoivat uudistamaan Lahden virastotalon 11 toimijan yhteiseksi työympäristöksi.
Referenssi
Vaasa

Granlundin kiinteistöpäällikkö pitää Rewellin kauppakeskuksen kuosissa

Palvelu

Kiinteistöpäällikkö

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Granlundin kiinteistöpäällikkö Marko Kangas vastaa Kauppakeskus Rewellin arjen pyörittämisestä Vaasassa. Asiantuntevan kohdemanagerin reviiri kattaa korttelin muutkin kiinteistöt.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Antilooppi seuraa kiinteistöjensä veden- ja energiankulutusta

Palvelu

Granlund Manager

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Antilooppi seuraa vedenkulutusta koko kiinteistökannassaan. ”Olemme huomanneet, että se, mitä mitataan, myös paranee”, kertoo Antiloopin kiinteistökehityspäällikkö Katri Mattila.
Referenssi
Veho Airport myymäläkiinteistö sisältä, automalleja etualalla.

Veho kehittää energiatehokkuutta ja jätteiden kierrätysastetta Granlund Managerilla

Palvelu

Granlund Manager

Toimiala

Liikenne ja logistiikka

Viidessä maassa toimiva autoalan konkari Veho erottuu vastuullisuuden edelläkävijänä. Yli 50 kiinteistön arkea optimoidaan energiankulutuksen ja jätemäärien ja kierrätysasteen seurannalla.…
Referenssi
Taysin uudistamisohjelman havainnekuva, työyhteenliittymä ManU
Tampere

Yli 15 vuotta sairaalasuunnittelua Taysin uudistamisohjelmassa

Palvelu

Sairaalasuunnittelu, KSL-suunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Korjaussuunnittelu, Kustannusohjaus

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Granlundin talotekniikka- ja arkkitehtisuunnittelijat ovat osallistuneet Tampereen yliopistollisen sairaalan laajaan uudistamisohjelmaan 2010-luvun alusta lähtien.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Luontovaikutusten laskenta on osa Spondan vastuullisuustyötä

Palvelu

Vastuullisuuspalvelut, Biodiversiteetti

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda laski rakennushankkeensa materiaalien valmistuksen luontovaikutuksia ensimmäistä kertaa Granlundin vetämässä pilotissa.
Referenssi

Ylläpito, dokumentaatio ja olosuhteet hallintaan Signode Finlandilla

Palvelu

Huoltokirjapalvelut, Kiinteistöjohtaminen, Granlund Manager

Toimiala

Teollisuus

Teolliseen pakkaamiseen erikoistuneella Signodella on siirrytty toimenpide-ehdotuksista toteutukseen: enää tuotantotiloissa ei tarvitse hikoilla. Taustalla on määrätietoinen kiinteistöjohtamisen ryhtiliike ja fiksun…
Referenssi
Lappeenranta

Luumäen uusi hyvinvointiasema saa ylistävää palautetta käyttäjiltä

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Henkilökunta ja asiakkaat ovat ihastuneet uuteen hyvinvointiasemaan Luumäen keskustassa. Granlund vastasi sote-rakennuksen rakennuttamisesta ja valvonnasta.
Referenssi

Historiallista Kiljavan sairaalaa kehitetään sote-kiinteistönä

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekniikkasuunnittelu, Rakennesuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Kiinteistökehitys, Laskentapalvelut, Kuntoarviot, Kuntotutkimukset, Kiinteistöjohtaminen

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Aina ei tarvitse rakentaa uutta! Sääksjärven upeissa maisemissa sijaitsevaa Kiljavan sairaalaa kehitetään hyvinvointialueen tulevaisuutta ajatellen, mutta vanhaa rakennuskantaa kunnioittaen.
Referenssi

Katajanokan Laiturissa sitouduttiin vahvasti vastuullisuuteen

Palvelu

Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Katajanokan Laituri näyttää suuntaa kestävämmälle toimitila- ja hotellirakentamiselle. Massiivipuun yhdistäminen vähäpäästöiseen betoniin ja talotekniikkaan laski koko elinkaaren hiilijalanjälkeä.
Referenssi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?