Enon seurakunta sai energiatehokkaan seurakuntatalon
24.5.2022 – Moderni energiatehokas rakennus on parhaimmillaan kuin huippuunsa viritetty kone – kunhan kaikki toimii tismalleen niin, kun on suunniteltu. Enon seurakuntatalon kohdalla näin tulee käymään, sillä käytössä on Granlundin takuuajan seurantapalvelu.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat

Monitoimitilan suunnitteleminen on haastava taitolaji. Enon seurakuntatalon on venyttävä monenlaiseen käyttöön ja tilaisuuksiin.
Samalla viikolla varauskirjassa voi olla jumalanpalvelusten lisäksi hautaan siunaaminen, hartaushetki, kansanlähetyksen ilta, pianotunti, lapsikuoron harjoitukset, kirkkokahvi, eläkeläisten päiväkahvit ja raamattupiiri.
”Suunnittelulta se vaatii aivan oman tulokulmansa. Standardiratkaisuilla ei voi edetä”, Joensuun evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö Jussi Nevalainen painottaa.
Standardiratkaisuilla ei voi edetä.
Kiinteistöpäällikkö Jussi Nevalainen
Nevalainen kertoo, että Enon seurakuntatalon kaltainen monitoimirakennus toimii osastoittain, mitä edellytetään myös sen taloteknisiltä ratkaisuilta. Tilojen käyttötarpeet ovat hyvin moninaiset ja tilojen akustiikan ja audiovisuaalisten laitteiden on toimittava moitteetta, olipa kyseessä intiimi siunaus- tai salin täyttävä kauneimmat joululaulut -tilaisuus. Tekniikan on myös oltava helppokäyttöistä.

Takuulla toimiva
Enon seurakuntatalo on suunniteltu erittäin energiatehokkaaksi. Kaukolämpöverkkoon liitetyssä kiinteistössä on ilmanvaihto- ja 26 kWp:n aurinkosähköjärjestelmä, säädettävä led-valaistus ja niitä ohjaava automaatiojärjestelmä.
Moderni energiatehokas rakennus on parhaimmillaan kuin huippuunsa viritetty kone – kunhan kaikki toimii tismalleen niin, kun on suunniteltu.
Kun takuuaika päättyy, meillä on käytössämme taloteknisesti huippuunsa viritetty kiinteistö.
Enon seurakuntatalon kohdalla näin tulee käymään, sillä se on seurakuntayhtymän ensimmäinen kohde, jossa on käytössä Granlundin tarjoama uusi takuuajan seurantapalvelu.
Kiinteistöihin jää luovuttamisenkin jälkeen vielä paljon säädettävää. Enon seurakuntatalon kahden vuoden mittaisen takuuajan tekniikan seurannasta vastaavat Granlund Joensuun talotekniikan ammattilaiset. Tänä aikana talotekniikka, rakennusautomaatio sekä AV-tekniikka säädetään ja hiotaan huippuunsa.
”Kun takuuaika päättyy, meillä on käytössämme taloteknisesti huippuunsa viritetty kiinteistö”, Nevalainen sanoo.

Seurantaa ja optimointia
Talotekniikan ja automaation säännöllistä seurantaa täydennetään huoltohenkilökunnan haastatteluilla. Seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö saa seurannasta säännölliset raportit.
”Palvelusta on meille suurta hyötyä. On tietysti parempi, että suunnittelija varmistaa talotekniikan toimivan suunnitellulla tavalla. Ei käyttäjällä ole tekniikan analysointiin yhtä syvällistä asiantuntemusta”, Nevalainen tuumaa.
Enon seurakuntatalo

- Joensuun evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän rakennuttama Enon seurakuntatalo vihittiin käyttöön heinäkuussa 2021
- Kohteen kustannusarvio oli noin 2,6 M€
- Rakennus on kooltaan 622 bruttoneliömetriä
Granlundin rooli hankkeessa
Haluatko kuulla lisää?


Mikko Sallinen

Santeri Hiltunen

Minna Hietanen
Tutustu muihin referensseihimme
Yli 15 vuotta sairaalasuunnittelua Taysin uudistamisohjelmassa
Sairaalasuunnittelu, KSL-suunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Korjaussuunnittelu, Kustannusohjaus
Sairaalat ja terveydenhuolto
Luontovaikutusten laskenta on osa Spondan vastuullisuustyötä
Vastuullisuuspalvelut, Biodiversiteetti
Liiketilat ja kauppa
Ylläpito, dokumentaatio ja olosuhteet hallintaan Signode Finlandilla
Huoltokirjapalvelut, Kiinteistöjohtaminen, Granlund Manager
Teollisuus
Luumäen uusi hyvinvointiasema saa ylistävää palautetta käyttäjiltä
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta
Sairaalat ja terveydenhuolto
Historiallista Kiljavan sairaalaa kehitetään sote-kiinteistönä
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekniikkasuunnittelu, Rakennesuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Kiinteistökehitys, Laskentapalvelut, Kuntoarviot, Kuntotutkimukset, Kiinteistöjohtaminen
Sairaalat ja terveydenhuolto
Katajanokan Laiturissa sitouduttiin vahvasti vastuullisuuteen
Vastuullisuuspalvelut
Enon seurakunta sai energiatehokkaan seurakuntatalon
Savilahden Luolan hyvän startin taustalla laadukas tekninen käyttöönotto
Sähkösuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Huoltokirjakoordinointi
Urheilu
Kestävän kehityksen Valtatie 30
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Valaistussuunnittelu, Energiatehokkuushankkeet
Toimistot, Datakeskukset
XTX Markets rakennuttaa suuren datakeskuksen Kajaaniin
Due Diligence, Projektinjohtopalvelu, Datakeskussuunnittelu
Enon seurakunta sai energiatehokkaan seurakuntatalon
Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit, Vastuullisuuspalvelut
Koulut ja oppilaitokset
Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?
Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.