Hyppää sisältöön
ReferenssitSavilahden Luolan hyvän startin taustalla laadukas tekninen käyttöönotto

Savilahden Luolan hyvän startin taustalla laadukas tekninen käyttöönotto

16.4.2025 – "Heti kättelyssä halusimme varmistaa, että kiinteistö toimii niin kuin sen oletetaan toimivan – ellei jopa paremmin”, kertoo Ilja Venäläinen Kuopion kaupungilta. Miten Luolan, eli Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksen saumattomasti toimiva talotekniikka saatiin aikaan?

Toimialat
Urheilu
Palvelut
Sähkösuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Huoltokirjakoordinointi
Paikkakunnat
Kuopio
Teemu Taipale, Tero Huttunen ja Kimmo Karjula vierailulla hyvän startin saaneessa Savilahden Luolassa.

Talotekniset ratkaisut muodostavat monipuolisen kokonaisuuden, jonka hallinta on oma taiteenlajinsa.

Savilahden Luola on ollut mittava hanke, ja kaikessa monipuolisuudessaan se on herättänyt valtavasti mielenkiintoa jo ennen valmistumistaan. Heti kättelyssä halusimme varmistaa, että kiinteistö toimii niin kuin sen oletetaan toimivan – ellei jopa paremmin”, kertoo liikuntapalvelusuunnittelija Ilja Venäläinen Kuopion kaupungilta.

Liikunta- ja tapahtumakeskus on rakennettu yhdistämällä entisen asevaraston seitsemän erillistä luolaa yhdeksi kokonaisuudeksi, johon on rakennettu erilaisia monitoimitiloja urheiluun, messuihin ja tapahtumiin. Tämän lisäksi se toimii tarvittaessa 7000 henkilön väestönsuojana. Monitoimitilan on siis toimittava arjessa, televisioinneissa, pelin ja tanssin tuoksinassa – ja kriisitilanteissa.

”Kiinteistön koko elinkaari on otettava huomioon, jos aiomme pysyä modernin maailmanmenon mukana. Ja mehän aiomme”, kertoo Kuopion kaupungin hankejohtaja Marko Väätäinen.

Savilahti

Savilahden alueen kehittäminen on Kuopion kaupungin strateginen kärkihanke, jonka tavoitteena on rakentaa tulevaisuuden kaupunginosa ilmastoviisaine ja älykkäine ratkaisuineen.

Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus

  • monitoimitila tapahtumille, liikunta- ja urheilutapahtumille, konserteille, seminaareille
  • entinen puolustusvoimien asevarikko
  • louhittu kallioluoliin
  • kohtaamispaikka 2500 ihmiselle
  • väestönsuoja 7000 ihmiselle

Varsinkin mittavissa, lukuisia toimijoita koskevissa rakennushankkeissa on ennemmin sääntö kuin poikkeus, että luovutuksen jälkeen alkavat käyttötekniset murheet.

Jotta talotekniikka ei aiheuttaisi harmaita hiuksia

Varsinkin mittavissa, lukuisia toimijoita koskevissa rakennushankkeissa on ennemmin sääntö kuin poikkeus, että luovutuksen jälkeen alkavat käyttötekniset murheet. Talotekniikan ohjausten optimoinnit jäävät kesken, energiaa kuluukin otaksuttua enemmän, sisäolosuhteissa on poikkeamia ja ylläpito alkaa kuormittua. Näistä seuraa monitahoisia selvityksiä ja ongelmat voivat pahimmillaan eskaloitua julkiseksi mainehaitaksi.

Granlundilla on kehitetty toiminnanvarmistuspalvelua yhteistyössä Kuopion kaupungin kanssa ennaltaehkäisemään juuri tällaisia skenaarioita sekä huomioimaan paremmin ylläpidolliset tarpeet hankkeissa.

Tässä kohteessa olennaisia varmistettavia kokonaisuuksia olivat kiinteistön sisäilman laatu, talotekniikan ylläpito ja toimivuus sekä elinkaaren aikainen energiatehokkuus ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmissä.

”Palveluun sisältyi myös Kiinteistönhoidon tekninen käyttöohje, joka tiivistää ylläpidolle järjestelmien keskeiset tiedot suunnittelusta, toteutuksesta ja huollosta”, kertoo johtava asiantuntija Tero Huttunen Granlundilta.

“Ihannetilanteessa rakennushanke tuottaisi tällaisen palvelun integroituna, jolloin erillistä toiminnanvarmistusta ei tarvittaisi. Varmistuksen on myös jatkuttava käyttöönoton jälkeen, jolloin tulee huomioitua erilaiset käyttötilanteet sekä vuodenaikojen vaikutukset. Monimutkaiset talotekniset järjestelmät vaativat monipuolista ammattiosaamista – tällaisia osaajia on tarjolla valitettavan vähän”, kuvailee Kuopion kaupungin kunnossapitoasiantuntija Juhani Lehtomäki.

Yhteistyö on olennaista – myös valmistumisen jälkeen

Toiminnanvarmistuksen yhtenä tärkeänä lähtökohtana on yhteistyö hankkeen eri osapuolten kanssa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Hyvästä yhteistyöstä on tullut Granlundille kiitosta niin hankeorganisaatiolta, urakoitsijoilta, suunnittelijoilta kuin ylläpidoltakin.

Parhaassa tapauksessa asiantuntijat ovat toiminnanvarmistuksen tiimoilta mukana jo suunnitteluvaiheessa, jolloin ennakoidaan kipupisteitä sekä huolehditaan kokonaisuuden kustannustehokkaasta ja järkevästä toiminnasta.

”Kiinteistön valmistuttua talotekninen kokonaisuus vaatii osaavaa teknistä asiantuntijuutta, tiivistä seurantaa sekä yhteistyötä, jotta järjestelmät saadaan säädettyä”, kertoo Granlundin johtava asiantuntija Teemu Taipale.

”Halusimme varmistaa, että kohde saa hyvän startin. Luolassa on monimutkainen hybridienergiajärjestelmä, joka luo mahdollisuudet kustannussäästöihin kiinteistön käytössä, mutta vasta kun koko järjestelmän toiminta on optimoitu”, kuvaa Kuopion talotekniikka-asiantuntija Kimmo Karjula.

Monimutkaiset talotekniset järjestelmät vaativat monipuolista ammattiosaamista – tällaisia osaajia on tarjolla valitettavan vähän.

Haluatko kuulla lisää?

Arttu Markkanen

Liiketoimintajohtaja, suunnittelu
Granlund Kuopio

Jani Säisä

Liiketoimintajohtaja, elinkaaripalvelut
Granlund Kuopio

Tutustu muihin referensseihimme

Arkkitehtien käsissä hioutui yksi Suomen monimuotoisimmista oppilaitoksista

Palvelu

Arkkitehtisuunnittelu

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Vantaan ammattiopiston uusi toimipiste on Suomen suurimpia oppilaitoksia. Arkkitehdit suunnittelivat Vehkalaan monimuotoiset tilat, joissa opetellaan huolehtimaan niin ihmisistä kuin lentokoneistakin.
Referenssi
Härrydan kunnan työntekijät kunnantalon ulkopuolella.

Uusia oivalluksia ja sujuvampaa arkea Härrydan kunnan kiinteistöissä

Palvelu

Toimiala

Kun Härrydan kunnan aiempi kiinteistönhallinnan järjestelmä tuli elinkaarensa päähän, kunnan uudeksi kiinteistöjohtamisen ohjelmistoksi valittiin Granlund Manager. Siirtymä toteutettiin vaiheittain ja…
Referenssi
Joensuu

Perusteellisesti uusittu jäähalli kerää kiitosta Joensuussa

Palvelu

LVI-suunnittelu, Kylmätekninen suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto

Toimiala

Urheilu

Mehtimäen jäähallin peruskorjaus täyttää käyttäjien toiveet ja Joensuun kaupungin ekologiset tavoitteet. Talotekniikan suunnitellut Granlund auttoi järjestelmien käyttöönotossa tiukassa aikataulussa.
Referenssi
Lappeenranta

Lahden virastotalon tilamuutos yhteiseksi työympäristöksi

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Granlundin rakennuttajakonsultit ja valvojat auttoivat uudistamaan Lahden virastotalon 11 toimijan yhteiseksi työympäristöksi.
Referenssi
Vaasa

Granlundin kiinteistöpäällikkö pitää Rewellin kauppakeskuksen kuosissa

Palvelu

Kiinteistöpäällikkö

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Granlundin kiinteistöpäällikkö Marko Kangas vastaa Kauppakeskus Rewellin arjen pyörittämisestä Vaasassa. Asiantuntevan kohdemanagerin reviiri kattaa korttelin muutkin kiinteistöt.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Antilooppi seuraa kiinteistöjensä veden- ja energiankulutusta

Palvelu

Granlund Manager

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Antilooppi seuraa vedenkulutusta koko kiinteistökannassaan. ”Olemme huomanneet, että se, mitä mitataan, myös paranee”, kertoo Antiloopin kiinteistökehityspäällikkö Katri Mattila.
Referenssi
Veho Airport myymäläkiinteistö sisältä, automalleja etualalla.

Veho kehittää energiatehokkuutta ja jätteiden kierrätysastetta Granlund Managerilla

Palvelu

Granlund Manager

Toimiala

Liikenne ja logistiikka

Viidessä maassa toimiva autoalan konkari Veho erottuu vastuullisuuden edelläkävijänä. Yli 50 kiinteistön arkea optimoidaan energiankulutuksen ja jätemäärien ja kierrätysasteen seurannalla.…
Referenssi
Taysin uudistamisohjelman havainnekuva, työyhteenliittymä ManU
Tampere

Yli 15 vuotta sairaalasuunnittelua Taysin uudistamisohjelmassa

Palvelu

Sairaalasuunnittelu, KSL-suunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Korjaussuunnittelu, Kustannusohjaus

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Granlundin talotekniikka- ja arkkitehtisuunnittelijat ovat osallistuneet Tampereen yliopistollisen sairaalan laajaan uudistamisohjelmaan 2010-luvun alusta lähtien.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Luontovaikutusten laskenta on osa Spondan vastuullisuustyötä

Palvelu

Vastuullisuuspalvelut, Biodiversiteetti

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda laski rakennushankkeensa materiaalien valmistuksen luontovaikutuksia ensimmäistä kertaa Granlundin vetämässä pilotissa.
Referenssi

Ylläpito, dokumentaatio ja olosuhteet hallintaan Signode Finlandilla

Palvelu

Huoltokirjapalvelut, Kiinteistöjohtaminen, Granlund Manager

Toimiala

Teollisuus

Teolliseen pakkaamiseen erikoistuneella Signodella on siirrytty toimenpide-ehdotuksista toteutukseen: enää tuotantotiloissa ei tarvitse hikoilla. Taustalla on määrätietoinen kiinteistöjohtamisen ryhtiliike ja fiksun…
Referenssi

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?