Hyppää sisältöön
ReferenssitVarman kiinteistöjen ylläpitoa kehitetään portfoliotasolla

Varman kiinteistöjen ylläpitoa kehitetään portfoliotasolla

24.2.2020 – Vuosien varrella Varma on laajentanut yhteistyötään Granlundin kanssa kokonaisvaltaiseksi kumppanuudeksi. Johdon konsultointipalveluilla eläkevakuutusyhtiötä autetaan strategisessa portfoliotason kunnossapidossa, investointien suunnittelussa ja toimenpiteiden priorisoinnissa.

Toimialat
Toimistot, Liiketilat ja kauppa
Palvelut
Vähähiilisyys, Granlund Manager, Kiinteistöjohtaminen
Paikkakunnat
Helsinki, pääkonttori

Yhteistyö Työeläkevakuutusyhtiö Varman kanssa alkoi noin 70 toimisto- ja liiketilakiinteistön kattavilla kuntoarvioilla. Pikkuhiljaa kumppanuus on laajentunut portfoliotasoiseksi kiinteistöjohtamiseksi, joka tähtää suunnitelmallisuuteen ja ennustettavuuteen.

”Kuntoarvioiden yhteydessä teetimme myös PTS-suunnitelmat systemaattisesti kaikista kohteistamme, mikä antoi paremman varmuuden kiinteistöjen kunnosta. Tavoitteena oli alusta lähtien parantaa ylläpitokustannusten ennustettavuutta”, kertoo Varman toimitilajohtaja Toni Pekonen.

Yhteistyötä kehitetään koko ajan eteenpäin, mikä luo kiinteistöjen ylläpitoon säännönmukaisuutta. 

”Granlundin palvelutarjonnan suurimpana etuna on osaamisen laaja-alaisuus.”

”Etsimme sopivia työkaluja tukemaan sekä Varman kiinteistöjohtamista että operatiivista ylläpitotoimintaa”, kertoo Granlundin asiakkuuspäällikkö Haidar Medallal.

Hänen mukaansa tyypillinen haaste monessa organisaatiossa on, että esimerkiksi talouspäälliköt katsovat kiinteistöjä eri näkökulmasta kuin kiinteistömanagerit. ”Meidän tehtävämme on yhdistää eri näkökulmat ja luoda yhtiön sisälle yhteinen kieli. Silloin johto saa kiinteistöjen tilanteesta hyvän kokonaiskuvan.”

Capex-hallinta jalkauttaa strategian kiinteistöjen ylläpitoon

Yhteistyön pääpaino on tällä hetkellä jatkuvassa Capex-hallinnassa, joka ohjaa kiinteistöjen korjaustoimenpiteiden budjetointia ja toteutusta portfoliotasolla. 

Jokainen kiinteistö on erilainen, ja siksi kiinteistöjen vertailu vaatii toimivaa yhteismitallistamista. Tavoitteena on säilyttää rakennusten tekninen arvo ja varmistaa käyttäjille toimivat, turvalliset ja terveelliset tilat.

”Meidän on tärkeää kohdistaa korjaustoimenpiteet oikein. Näin varmistamme, että kohteemme ovat asianmukaisessa kunnossa ja vältämme myös ylikorjaamista”, Pekonen sanoo.

”Tavoitteena on lisätä tulevien ylläpitokustannusten ennustettavuutta.”

Granlundin konsulttien vahvuutena on ymmärrys erilaisten asiakkaiden tarpeista aina suomalaisista kunnista kansainvälisiin rahastoihin.

”Autamme nostamaan Capex-hallintaan asiakkaan strategian mukaisia asioita. Varmalla niitä ovat esimerkiksi hiilineutraalius ja energiatehokkuus”, Medallal sanoo.

Jotta Capexissa keskitytään oikeisiin asioihin, kunkin toimenpiteen kokonaisvaltaiset vaikutukset on arvioitava etukäteen.

”Kun esimerkiksi ympäristövaikutukset määritellään ennakkoon, yhtiön strategiaa pystytään viemään käytännön ylläpitoon suunnitelmallisesti”, toteaa Granlundin myynti- ja asiakkuusjohtaja Susanna Sairanen.

Kokonaisvaltainen osaaminen luo synergiaetuja

Granlundin koko palvelutarjonnan kattava hyödyntäminen tuottaa Varmalle synergiaetuja.

”Granlundin palvelujen suurimpana etuna on meidän kannaltamme osaamisen laaja-alaisuus”, Pekonen sanoo. Konsultointipalvelujen lisäksi yksi Varman hyödyntämistä työkaluista on Granlund Manager -ohjelmisto.

”Ennen hajallaan ollut kiinteistöjen ylläpitotieto kerätään nyt keskitetysti Granlund Manageriin, mikä helpottaa tiedon löydettävyyttä ja tehostaa ylläpitotoimenpiteiden suorittamista”, Pekonen korostaa. ”Olemmekin siirtämässä parhaillaan myös kiinteistöjen sähköisiä huoltokirjoja Manageriin.”

Granlundin rooli hankkeessa

  • Portfoliotasoinen kiinteistöjohtaminen
  • Johdon konsultointi- ja raportointipalvelut
  • Kuntoarviot ja PTS-suunnittelu
  • Capex-hallinta
  • Granlund Manager -ohjelmiston hyödyntäminen, esim. sähköinen huoltokirja
  • Hiilineutraaliuspalvelut

Haluatko kuulla lisää?

Susanna Sairanen

Kaupallinen johtaja
Granlund Oy

Lappeenranta

Lahden virastotalon tilamuutos yhteiseksi työympäristöksi

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Granlundin rakennuttajakonsultit ja valvojat auttoivat uudistamaan Lahden virastotalon 11 toimijan yhteiseksi työympäristöksi.
Referenssi
Vaasa

Granlundin kiinteistöpäällikkö pitää Rewellin kauppakeskuksen kuosissa

Palvelu

Kiinteistöpäällikkö

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Granlundin kiinteistöpäällikkö Marko Kangas vastaa Kauppakeskus Rewellin arjen pyörittämisestä Vaasassa. Asiantuntevan kohdemanagerin reviiri kattaa korttelin muutkin kiinteistöt.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Antilooppi seuraa kiinteistöjensä veden- ja energiankulutusta

Palvelu

Granlund Manager

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Antilooppi seuraa vedenkulutusta koko kiinteistökannassaan. ”Olemme huomanneet, että se, mitä mitataan, myös paranee”, kertoo Antiloopin kiinteistökehityspäällikkö Katri Mattila.
Referenssi
Veho Airport myymäläkiinteistö sisältä, automalleja etualalla.

Veho kehittää energiatehokkuutta ja jätteiden kierrätysastetta Granlund Managerilla

Palvelu

Granlund Manager

Toimiala

Liikenne ja logistiikka

Viidessä maassa toimiva autoalan konkari Veho erottuu vastuullisuuden edelläkävijänä. Yli 50 kiinteistön arkea optimoidaan energiankulutuksen ja jätemäärien ja kierrätysasteen seurannalla.…
Referenssi
Taysin uudistamisohjelman havainnekuva, työyhteenliittymä ManU
Tampere

Yli 15 vuotta sairaalasuunnittelua Taysin uudistamisohjelmassa

Palvelu

Sairaalasuunnittelu, KSL-suunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Korjaussuunnittelu, Kustannusohjaus

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Granlundin talotekniikka- ja arkkitehtisuunnittelijat ovat osallistuneet Tampereen yliopistollisen sairaalan laajaan uudistamisohjelmaan 2010-luvun alusta lähtien.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Luontovaikutusten laskenta on osa Spondan vastuullisuustyötä

Palvelu

Vastuullisuuspalvelut, Biodiversiteetti

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda laski rakennushankkeensa materiaalien valmistuksen luontovaikutuksia ensimmäistä kertaa Granlundin vetämässä pilotissa.
Referenssi

Ylläpito, dokumentaatio ja olosuhteet hallintaan Signode Finlandilla

Palvelu

Huoltokirjapalvelut, Kiinteistöjohtaminen, Granlund Manager

Toimiala

Teollisuus

Teolliseen pakkaamiseen erikoistuneella Signodella on siirrytty toimenpide-ehdotuksista toteutukseen: enää tuotantotiloissa ei tarvitse hikoilla. Taustalla on määrätietoinen kiinteistöjohtamisen ryhtiliike ja fiksun…
Referenssi
Lappeenranta

Luumäen uusi hyvinvointiasema saa ylistävää palautetta käyttäjiltä

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Henkilökunta ja asiakkaat ovat ihastuneet uuteen hyvinvointiasemaan Luumäen keskustassa. Granlund vastasi sote-rakennuksen rakennuttamisesta ja valvonnasta.
Referenssi

Historiallista Kiljavan sairaalaa kehitetään sote-kiinteistönä

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekniikkasuunnittelu, Rakennesuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Kiinteistökehitys, Laskentapalvelut, Kuntoarviot, Kuntotutkimukset, Kiinteistöjohtaminen

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Aina ei tarvitse rakentaa uutta! Sääksjärven upeissa maisemissa sijaitsevaa Kiljavan sairaalaa kehitetään hyvinvointialueen tulevaisuutta ajatellen, mutta vanhaa rakennuskantaa kunnioittaen.
Referenssi

Katajanokan Laiturissa sitouduttiin vahvasti vastuullisuuteen

Palvelu

Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Katajanokan Laituri näyttää suuntaa kestävämmälle toimitila- ja hotellirakentamiselle. Massiivipuun yhdistäminen vähäpäästöiseen betoniin ja talotekniikkaan laski koko elinkaaren hiilijalanjälkeä.
Referenssi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?