Hyppää sisältöön
ReferenssitVILPEn tehtaalle maalämpövoimala – vuosipäästöt vähenevät 330 tonnia

VILPEn tehtaalle maalämpövoimala – vuosipäästöt vähenevät 330 tonnia

8.9.2021 – VILPEn Vaasassa sijaitsevan Mustasaaren tehtaan hiilijalanjälki tulee kutistumaan merkittävästi, kun uusi maalämpövoimala otetaan käyttöön. Voimala lämmittää ja jäähdyttää rakennuksen ja siihen kuuluu myös lämpövarasto.

Toimialat
Teollisuus
Palvelut
LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu
Paikkakunnat
Vaasa
Kuva: VILPE

VILPEn Mustasaaren tehtaalla koneet ovat puristaneet muovikomponentteja vuodesta 1983. Koneen muotissa kulkee jäähdytysvettä, jolla sula muovikappale jäähdytetään oikeaan muotoonsa. Muoteissa lämmennyttä vettä on hyödynnetty tehtaan lämmittämiseen alusta asti.

Kun tehtaalle vuonna 2019 alettiin suunnitella uutta maalämpöratkaisua, oli sen alla jo valmiiksi parikymmentä kilometriä lämmitysveden kierrättämiseen tarkoitettua putkistoa. Uusi lämmittävä, jäähdyttävä ja lämpöä varastoiva maalämpövoimala liitettiin olemassa olevaan verkostoon.

”Tarvitsemme muovikoneille ja muoteille tietyn lämpötilan, minkä vuoksi meillä on kesähelteillä kiinteistössä liikaa lämpöä. Maalämpöratkaisulla ajamme veden jäähtymään kallion sisään 250 metrin syvyyteen porattuihin reikiin”, kertoo VILPEn toimitusjohtaja Tuomas Saikkonen.

Meillä on kesähelteillä kiinteistössä liikaa lämpöä.

Tuomas Saikkonen, toimitusjohtaja, VILPE Oy

Lauhdelämpö varastoidaan maaperään

Maalämpöhanke liittyy VILPEn tehdashallilaajennukseen, jossa tehtaan muovikonekannan kasvattaminen nosti jäähdytystehon tarvetta. Maalämpövoimala tehostaa energiavirtojen kierrätystä: maaperään varastoitu lauhdelämpö lämmittää kalliota 1–2 astetta. Varastoitu lämpö hyödynnetään viileämmillä säillä tehtaan lämmitykseen.

Maalämpövoimalan on laskettu säästävän tehtaan vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä ainakin 330 tonnia. Päästöleikkaukset saavutetaan poistamalla öljykattiloita ja vähentämällä jäähdytyskoneiden käyttöä.

”Vesi kiertää maassa ja jäähtyy itsestään. Maahan poratuista rei’istä voidaan myös ottaa samanaikaisesti osa lämmitykseen ja osa jäähdytykseen – ja vaihdella niitä kulloisenkin tarpeen mukaan”, VILPEn kehitysjohtaja Timo Anttila sanoo.

Uuden teknologian osaamista

Maalämpövoimalan takaisinmaksuajaksi on arvioitu kahdeksan vuotta. Vaihtoehtona ratkaisulle olisi ollut ison jäähdytyskoneen hankinta. Sen hinta olisi noussut jopa puoleen maalämpöpumpun hinnasta – ja jäähdytyskone olisi kattanut luonnollisesti vain jäähdytyksen.

Maalämpövoimalan takaisinmaksuajaksi on arvioitu kahdeksan vuotta.

”VILPEn tehdashallit on jo alun perin tehty lattialämmityksellä, mikä antaa hyvät mahdollisuudet matalampilämpöisen energian hyödyntämiseen. Maalämpöratkaisun myötä energiaa kuluu varmasti sama määrä kuin ennenkin, mutta se tuotetaan ilman öljyä ja ilmaisenergiaa hyödynnetään enemmän”, Granlundin aluetoimiston johtaja Kai-Kristian Vimpari sanoo.

Granlund on tehnyt VILPEn tehtaan laajennusten LVI-suunnitelmat viimeiset 20 vuotta ja on mukana myös tehtaan uusimmassa laajennuksessa.

Kuva: VILPE

”Ennen maalämpöhanketta Granlund teki meille melko perinteistä LVI-suunnittelua. Oli hienoa saada saman katon alta osaaminen myös tällaiseen uuden teknologian hankkeeseen”, Saikkonen sanoo.

Maalämpövoimalan lisäksi VILPEn tehtaan päästöjä on leikattu esimerkiksi aurinkopaneeleilla sekä auringonvaloa ja liikettä seuraavalla led-valaistuksella. Yrityksen tulevaisuuden visiona on tehdä uusia rakentamisen innovaatioita ja rakennustuoteteollisuuden ratkaisuja – pienellä hiilijalanjäljellä.

Haluatko kuulla lisää?

Kai-Kristian Vimpari

Toimipisteen johtaja, Seinäjoki, LVI
Granlund Pohjanmaa

VILPE Oy

  • Perustettu vuonna 1975.
  • 21,5 miljoonan euron liikevaihdosta 51 % tulee viennistä.
  • VILPEssä työskentelee 155 henkilöä.
  • Kaikki tuotanto Vaasassa Mustasaaren tehtaalla.

Granlundin rooli hankkeessa

  • LVI-tekninen suunnittelu
  • Hankkeeseen kytkeytyy tuotannon, jäähdytyksen ja lämmityksen kautta monimutkaista automaatiota. Onnistumisen mahdollisti Granlundin vahva rakennus- ja teollisuusautomaatio-osaaminen.

Tutustu muihin referensseihimme

Lappeenranta

Lahden virastotalon tilamuutos yhteiseksi työympäristöksi

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Granlundin rakennuttajakonsultit ja valvojat auttoivat uudistamaan Lahden virastotalon 11 toimijan yhteiseksi työympäristöksi.
Referenssi
Vaasa

Granlundin kiinteistöpäällikkö pitää Rewellin kauppakeskuksen kuosissa

Palvelu

Kiinteistöpäällikkö

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Granlundin kiinteistöpäällikkö Marko Kangas vastaa Kauppakeskus Rewellin arjen pyörittämisestä Vaasassa. Asiantuntevan kohdemanagerin reviiri kattaa korttelin muutkin kiinteistöt.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Antilooppi seuraa kiinteistöjensä veden- ja energiankulutusta

Palvelu

Granlund Manager

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Antilooppi seuraa vedenkulutusta koko kiinteistökannassaan. ”Olemme huomanneet, että se, mitä mitataan, myös paranee”, kertoo Antiloopin kiinteistökehityspäällikkö Katri Mattila.
Referenssi
Veho Airport myymäläkiinteistö sisältä, automalleja etualalla.

Veho kehittää energiatehokkuutta ja jätteiden kierrätysastetta Granlund Managerilla

Palvelu

Granlund Manager

Toimiala

Liikenne ja logistiikka

Viidessä maassa toimiva autoalan konkari Veho erottuu vastuullisuuden edelläkävijänä. Yli 50 kiinteistön arkea optimoidaan energiankulutuksen ja jätemäärien ja kierrätysasteen seurannalla.…
Referenssi
Taysin uudistamisohjelman havainnekuva, työyhteenliittymä ManU
Tampere

Yli 15 vuotta sairaalasuunnittelua Taysin uudistamisohjelmassa

Palvelu

Sairaalasuunnittelu, KSL-suunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Korjaussuunnittelu, Kustannusohjaus

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Granlundin talotekniikka- ja arkkitehtisuunnittelijat ovat osallistuneet Tampereen yliopistollisen sairaalan laajaan uudistamisohjelmaan 2010-luvun alusta lähtien.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Luontovaikutusten laskenta on osa Spondan vastuullisuustyötä

Palvelu

Vastuullisuuspalvelut, Biodiversiteetti

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda laski rakennushankkeensa materiaalien valmistuksen luontovaikutuksia ensimmäistä kertaa Granlundin vetämässä pilotissa.
Referenssi

Ylläpito, dokumentaatio ja olosuhteet hallintaan Signode Finlandilla

Palvelu

Huoltokirjapalvelut, Kiinteistöjohtaminen, Granlund Manager

Toimiala

Teollisuus

Teolliseen pakkaamiseen erikoistuneella Signodella on siirrytty toimenpide-ehdotuksista toteutukseen: enää tuotantotiloissa ei tarvitse hikoilla. Taustalla on määrätietoinen kiinteistöjohtamisen ryhtiliike ja fiksun…
Referenssi
Lappeenranta

Luumäen uusi hyvinvointiasema saa ylistävää palautetta käyttäjiltä

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Henkilökunta ja asiakkaat ovat ihastuneet uuteen hyvinvointiasemaan Luumäen keskustassa. Granlund vastasi sote-rakennuksen rakennuttamisesta ja valvonnasta.
Referenssi

Historiallista Kiljavan sairaalaa kehitetään sote-kiinteistönä

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekniikkasuunnittelu, Rakennesuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Kiinteistökehitys, Laskentapalvelut, Kuntoarviot, Kuntotutkimukset, Kiinteistöjohtaminen

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Aina ei tarvitse rakentaa uutta! Sääksjärven upeissa maisemissa sijaitsevaa Kiljavan sairaalaa kehitetään hyvinvointialueen tulevaisuutta ajatellen, mutta vanhaa rakennuskantaa kunnioittaen.
Referenssi

Katajanokan Laiturissa sitouduttiin vahvasti vastuullisuuteen

Palvelu

Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Katajanokan Laituri näyttää suuntaa kestävämmälle toimitila- ja hotellirakentamiselle. Massiivipuun yhdistäminen vähäpäästöiseen betoniin ja talotekniikkaan laski koko elinkaaren hiilijalanjälkeä.
Referenssi

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?