Hyppää sisältöön
ReferenssitYIT:n Smart Building näyttää tietä älykkäässä kiinteistöteknologiassa

YIT:n Smart Building näyttää tietä älykkäässä kiinteistöteknologiassa

5.10.2021 – YIT laati Granlundin kanssa suunnitteluohjeen, jonka avulla uusi Smart Building -konsepti viedään tehokkaasti käytäntöön kiinteistön suunnittelusta ylläpitoon.

Toimialat
Toimistot
Palvelut
Smart Building
Kuva: YIT

Älykkään ja innovatiivisen kiinteistöteknologian hyödyntäminen on päivän puheenaihe. Haasteena kuitenkin on, kuinka suunnittelun, rakentamisen ja käytön aikainen sirpaleinen data saadaan tuottamaan aidosti lisäarvoa kiinteistön omistajalle ja käyttäjille.

Tähän haasteeseen vastaa YIT:n käyttöön ottama Smart Building -konsepti, joka perustuu standardoituun tapaan käsitellä ja hyödyntää dataa kiinteistön elinkaaren kaikissa vaiheissa.

Granlund on auttanut YIT:tä laatimaan Smart Buildingin suunnitteluohjeen, jonka avulla uraauurtava konsepti voidaan jalkauttaa tehokkaasti käytäntöön. Ohje määrittelee tähän tekniset ja toiminnalliset vaatimukset sekä toimintaohjeet.

”Suunnitteluohjeen ansiosta rakennushankkeissa ohjeistetaan alusta lähtien, miten tekniset järjestelmät on suunniteltava ja rakennettava, jotta rakennus täyttää Smart Building -vaatimukset”, Granlundin osastojohtaja Jukka Karhu sanoo.

Suunnitteluohje kattaa kiinteistön koko elinkaaren suunnittelun, toimittajavalintojen ja rakentamisen kautta käyttö- ja ylläpitovaiheeseen saakka. Sen avulla YIT:n yhteistyökumppanit pystyvät toimittamaan rakennushankkeeseen kokonaisuuksia konseptin mukaisesti.

”Myös YIT:n ja kumppaneiden tuottamien elinkaaripalvelujen käyttöönotto helpottuu, kun niiden vaatimukset otetaan huomioon jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa”, Karhu huomauttaa.

Suunnitteluohjeen ansiosta rakennushankkeissa ohjeistetaan alusta lähtien, miten tekniset järjestelmät on suunniteltava ja rakennettava, jotta rakennus täyttää Smart Building -vaatimukset.

Jukka Karhu, osastonjohtaja, Granlund

Tiedon standardointi tärkeää

Smart Building -konseptin tavoitteena on parantaa kiinteistöjen mukavuutta, tuottavuutta ja ympäristöystävällisyyttä sovittamalla kiinteistön teknisten järjestelmien data yhteiselle alustalle.

Granlundin liiketoiminnan kehitysjohtaja Ville Reinikainen korostaa tiedon vakioinnin merkitystä. Smart Building -konseptissa tähän käytetään globaalia Real Estate CORE -standardia, joka on otettu käyttöön Microsoft Azure Digital Twin -alustalla.

”Suunnitteluohje määrittelee yksityiskohtaisesti, miten hankkeeseen osallistuvat eri osapuolet noudattavat standardia ja mm. koodaavat tekniset tiedot samalla tavalla, oli sitten kyse ilmanvaihtokoneista, huonetiloista tai rakennusautomaation ohjaus- ja säätöjärjestelmistä.”

”Näin data saadaan liikkumaan tehokkaasti rakennuksen elinkaaren aikana eri toimijoiden ja palveluiden tarpeiden mukaisesti”, Reinikainen toteaa.

YIT:n palvelujen kehityksestä vastaava johtaja Anders Stenbäck on tyytyväinen lopputulokseen. Hänen mielestään Granlund on ymmärtänyt Smart Building -konseptin asiakaskeskeisyyden ja onnistunut yhdistämään kokonaisuuteen laaja-alaisen osaamisensa.

”Smart Building -suunnitteluohjeen avulla otamme valtavia edistysaskelia tietomallien ja avoimen datan liikkumisessa koko arvoketjussa kiinteistön elinkaaren aikana. Saamme tuotua älykkyyden vakioidusti kiinteistön loppukäyttäjille ja ylläpidolle. Näin säästetään rahaa ja tehdään asioita entistä asiakaskeskeisemmin”, Anders Stenbäck sanoo.

Smart Building -suunnitteluohjeen avulla otamme valtavia edistysaskelia tietomallien ja avoimen datan liikkumisessa koko arvoketjussa kiinteistön elinkaaren aikana.

Anders Stenbäck, palvelujen kehityksestä vastava johtaja, YIT

Älykäs toimisto tarjoaa uusia palveluja

Smart Building -konsepti otetaan käyttöön YIT:n uusissa toimitilakohteissa. Pilottihankkeena on Helsingin Vallilaan äskettäin avattu Workery+-toimitila.

Siellä kiinteistön energiankulutukseen ja olosuhteisiin liittyvän datan lisäksi erilaiset sensorit keräävät tietoa esimerkiksi ihmisten liikkumisesta, reiteistä toimistotilan sisällä ja kokoushuoneiden käytöstä.

Älykkään rakennuksen kiinteistöjohtamisessa käytetään Granlund Manager -ohjelmistoa, jonka avulla saa kokonaisnäkymän kiinteistön energiatehokkuuteen, kunnossapitoon ja huoltotoimintaan.

Tilojen käyttäjien käytössä on puolestaan Workery+-sovellus, josta voi varata työpisteitä, kokoustiloja ja ilmoittaa paikallaolosta. Varaustieto hyödynnetään esimerkiksi ilmastoinnin ja ravintoloitsijan annosmäärien optimoinnissa.

Haluatko kuulla lisää?

Jukka Karhu

Osastonjohtaja, rakennusautomaatio
Granlund Oy

Ville Reinikainen

Liiketoiminnan kehitysjohtaja
Granlund Oy

Tutustu muihin referensseihimme

YIT:n Smart Building näyttää tietä älykkäässä kiinteistöteknologiassa

Granlund Manager tukee Moventaksen vastuullisuusraportointia

Palvelu

YIT:n Smart Building näyttää tietä älykkäässä kiinteistöteknologiassa

Toimiala

YIT:n Smart Building näyttää tietä älykkäässä kiinteistöteknologiassa

Moventas hyödyntää Granlund Manageria tuuliturbiinien vaihteiden huoltotehtaallaan Jyväskylässä. Sähköisen huoltokirjan lisäksi ohjelmisto helpottaa energia-, vesi- ja jäteseurantaa sekä vastuullisuusraportointia.
Referenssi
Oulu

Allianssimalli tuo Oulun yliopistollisen sairaalan uudistumiseen ketteryyttä

Palvelu

Sähkösuunnittelu, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, KSL-suunnittelu

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

OYS 2030 -uudistamisohjelma on hyvässä vauhdissa. Oulun yliopistollisessa sairaalassa otetaan käyttöön huippuälykästä tekniikkaa ja valmistaudutaan samalla tekoälyn hyödyntämiseen.
Referenssi
Swing House, Espoo (Kuva: Kuvio)
Helsinki, pääkonttori

Käyttäjien hyvinvointi korostui Swing Housen suunnittelussa

Palvelu

LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Energiasuunnittelu, Talotekniikan konsultointi

Toimiala

Hotellit ja ravintolat

Toimisto- ja hotellikokonaisuus Swing Housen talotekniikka valjastettiin alusta alkaen tukemaan tilaajan liiketoiminnan tavoitteita. Käyttäjien hyvinvointiin on panostettu, mistä kertoo Suomen…
Referenssi
Varkaus

ANDRITZ sai Varkauteen historiallisen suuren 1,5 hehtaarin tuotantohallin

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta

Toimiala

Teollisuus

ANDRITZin uusi konepajahalli Varkaudessa oli projektin toimijoille historiallisen suuri hallihanke. Granlund Kuopion talotekniikkavalvojat toivat osaamisensa mukaan hankkeeseen.
Referenssi
Lappeenranta

Assi Groupin kolmas toimistotalo valmistui aikataulussa ja budjetissa

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Kustannusohjaus

Toimiala

Toimistot

Assi Groupilla on nyt kolmen modernin toimistotalon kokonaisuus keskeisellä paikalla Lappeenrannan keskustassa. Kaikkien niiden rakennuttamisessa on luotettu Granlundin asiantuntijoihin.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

HUS seuraa hissien huoltoa ja ylläpitoa ennakoivasti Granlund Managerilla

Palvelu

Granlund Manager -integraatiot, Granlund Manager -ohjelmisto

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

HUS, KONE ja Granlund toteuttivat yhdessä ohjelmistointegraation, jonka ansiosta kaikkien KONEen huollon piirissä olevien hissien, liukuportaiden ja automaattiovien huoltotiedot löytyvät…
Referenssi
YIT:n Smart Building näyttää tietä älykkäässä kiinteistöteknologiassa

Luken erikoiskasvihuoneessa tutkimustyö asettaa ehdot tekniikalle

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu

Toimiala

Teollisuus

Luonnonvarakeskuksen Savonlinnan tutkimusyksikössä syntyy tietoa, jolla edistetään metsien terveyttä ja kasvua. Parahiksi kasvukauden kynnyksellä valmistuneessa erikoiskasvihuoneessa hallitaan tarkkaan lämpötilaa, ilmankosteutta…
Referenssi
YIT:n Smart Building näyttää tietä älykkäässä kiinteistöteknologiassa

Niuvanniemen sairaalan rakennuksissa otettiin korjausvelka hallintaan

Palvelu

YIT:n Smart Building näyttää tietä älykkäässä kiinteistöteknologiassa

Toimiala

YIT:n Smart Building näyttää tietä älykkäässä kiinteistöteknologiassa

Granlund auttaa Senaatti-kiinteistöjä kunnossapidon hallinnassa Niuvanniemen sairaalan rakennuksissa. Ajantasainen PTS-tieto löytyy helposti ja nopeasti yhdestä paikasta.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Elinkaari- ja allianssikouluihin suunnitellaan kestävää ja käyttäjäystävällistä tekniikkaa

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu, Ympäristösertifioinnit

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Granlundin suunnittelijat varmistavat elinkaari- ja allianssikouluissa hyvät sisäolosuhteet, energiatehokkaat järjestelmät ja elinkaarikestävät materiaalivalinnat. Myös talotekniikan huollettavuutta mietitään jo suunnittelun aikana.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Hartela ja Granlund loivat yhdessä talotekniikan kumppanuusmallin

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, Hankekehitys ja -konsultointi

Toimiala

Teollisuus

Hartela varmistaa kohteidensa talotekniikan onnistumisen uudenlaisella kumppanuudella Granlundin kanssa. Aikataulu-, laatu- ja vastuullisuustavoitteet on määritelty tarkkaan.
Referenssi

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?