Hyppää sisältöön
UutinenGranlund antaa vuosia kehitetyn tietomallinnuspohjan maksutta jakoon

Granlund antaa vuosia kehitetyn tietomallinnuspohjan maksutta jakoon

28.9.2023 – Revit on tietomallinnusohjelmisto, jonka tehokas käyttö edellyttää työlästä alkuasetusten määrittelyä. Granlundilla on käytetty Revit-mallipohjan kehittämiseen useita satoja työtunteja, ja nyt yhtiö antaa mallipohjan maksutta jakoon.

Aihepiiri
Data ja digitalisaatio, Innovaatiot
Jaa

Granlund haluaa helpottaa suunnittelijoiden työtä jakamalla avoimesti talotekniikan Revit-mallipohjan, jossa kaikki tarvittavat asetukset on rakennettu valmiiksi.  Granlundin kehitysjohtaja Tero Järvisen mukaan yhtiö haluaa tällä tavalla edistää tietomallipohjaisen suunnittelun hyödyntämistä.

“Haluamme viedä alaa eteenpäin antamalla omia kehitystuloksiamme myös muiden käyttöön. Granlundin Revit-mallipohja on rakennettu suunnittelijoiden työtä tehostavaksi ympäristöksi”, Järvinen perustelee.

“Nyt myös pienet ja keskisuuret suunnittelutoimistot pystyvät ottamaan Revitin tehokkaaseen käyttöön. Ilman toimivaa templatea se on ollut aiemmin hankalaa”, hän jatkaa.

Nyt myös pienet ja keskisuuret suunnittelutoimistot pystyvät ottamaan Revitin tehokkaaseen käyttöön. Ilman toimivaa templatea se on ollut aiemmin hankalaa.

Tero Järvinen, Granlundin kehitysjohtaja

Paljon mallinnusta helpottavia ominaisuuksia

Granlundilla Revitiä alettiin käyttää tietomallinnuksessa 6–7 vuotta sitten. Järvisen mukaan ohjelmiston tehokas käyttö edellyttää, että template räätälöidään käyttökelpoiseksi ympäristöksi. Mallipohjan kehittämiseen on käytetty Granlundilla useita satoja työtunteja.

“Olemme rakentaneet mallipohjaan runsaasti käyttöä helpottavia ominaisuuksia”. Siellä on esimerkiksi tehty eri käyttötarkoituksiin taulukoita, jotka päivittyvät mallin mukana reaaliaikaisesti.”

Granlundin Revit-mallipohja sisältää myös laadunvarmistusta nopeuttavia toimintoja esimerkiksi mitoituksen visuaaliseen tarkastamiseen. Template tukee myös englanninkielistä käyttöä.

Revit-mallipohjan yhteydessä toimitetaan myös MagiCAD-ohjelmiston dataset-tietokanta, mikä antaa mahdollisuuden laajentaa Revit-templaten tietosisältöjä. Dataset-tietokanta voi sisältää esimerkiksi putkisarjojen määrittelyjä ja mitoitusperusteluja.

Myös kiinteistönomistajat ja urakoitsijat hyötyvät

Granlundin Revit-mallipohjan avulla luotuja tietomalleja voivat hyödyntää myös muut rakennusalan toimijat. Jos kiinteistönomistajat ottavat mallipohjan käyttöön omissa kiinteistöissään, saavat he kohteistaan vertailukelpoista tietoa, koska kustakin rakennuksesta tehty tietomalli perustuu vakioituun tietoon.

Datasisältö antaa käyttökelpoista tietoa myös urakoitsijoille, jotka ovat siirtymässä tahtituotantoon ja teolliseen esivalmistukseen. Urakoitsija voi rikastaa Revit-templaten tietoa omissa järjestelmissään ja hyödyntää sitä myös esimerkiksi logistiikan ja hankintojen suunnittelussa.

“Revit-mallipohjan tietosisältöä voivat käyttää myös kiinteistön ylläpidon toimijat, kun talotekniikan vakioidut tiedot löytyvät linkitettyinä rakennuksen tietomallista”, Järvinen lisää.

Kiinteistö- ja rakennusalan toimijat ovat tuottaneet vuosikausia tietomalleihin paljon dataa. Ongelmana on kuitenkin ollut se, että kukin toimija rakentaa tietokantoja omilla säännöillään.

Ville Reinikainen, Granlundin liiketoiminnan kehitysjohtaja

Avoimempi tiedonjako edistää rakennusalan digitalisaatiota

Kiinteistö- ja rakennusalan toimijat ovat tuottaneet vuosikausia tietomalleihin paljon dataa. Ongelmana on kuitenkin ollut se, että kukin toimija rakentaa tietokantoja omilla säännöillään.

“Tietomallien tietosisällön tulisi olla vakioitua, jotta eri toimijoiden tuottamaa tietoa on mahdollista jakaa muillekin, oli sitten kyse suunnittelusta, rakentamisesta tai ylläpidosta”, kertoo Granlundin liiketoiminnan kehitysjohtaja Ville Reinikainen.

Granlund on edistänyt tahollaan laajasti vakioidun tietosisällön käyttöönottoa talotekniikassa. Revit-mallipohjan jakaminen avoimesti kiinteistö- ja rakennusalan käyttöön on konkreettinen askel avoimempaa tiedonjakoa kohti.

Revit-mallipohja julkistettiin Talotekniikka NEXT -tapahtumassa 28.9.2023.

Haluatko kuulla lisää?

Tero Järvinen

Kehitysjohtaja, Teknologioiden kehitys
Granlund Oy

Ville Reinikainen

Liiketoimintayksikön johtaja, konsultointi
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Granlundin Mika Virkki ja Kiwan Jaakko Tuukkanen tutkivat hissin tarkastustietoja.

Kiinteistöjen laitteistotarkastuksesta huoltotehtäväksi: Granlundin ja Kiwan integraatio luo uuden digitaalisen prosessin

18.05.2026 – Granlundin ja Kiwan kansainvälinen kumppanuus luo uudenlaisen toimintamallin, jossa kiinteistöjen laitteistojen määräaikaistarkastukset, huolto ja dokumentaatio yhdistyvät katkeamattomaksi prosessiksi. Automaattinen tiedonsiirto…

Uutinen

Vastuullinen kiinteistö -tutkimus tulee jälleen

12.05.2026 – Vastaa ja auta tuottamaan kattavaa tietoa alamme vastuullisuudesta. Tavoitteenamme on tuottaa kokonaisnäkemys vastuullisuuden roolista kiinteistö- ja rakennusalalla.

Uutinen

Granlund laajenee Alankomaihin yrityskaupalla

06.05.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan hollantilaisen talotekniikkayhtiön Smits van Burgstin kanssa. Tavoitteena on kasvattaa liiketoimintaa Alankomaissa.

Uutinen

Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy osaksi Granlundia

05.05.2026 – Perinteikäs ja hyvästä laadusta tunnettu Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy vahvistaa Granlundin arkkitehtiliiketoimintaa merkittävästi. Granlund nousee yrityskaupan myötä Suomen suurimpien arkkitehtitoimistojen kärkikolmikkoon.

Uutinen

Kasvavaan rakennesuunnittelijoiden joukkoon haetaan uusia osaajia

04.05.2026 – Granlundin rakennesuunnittelu on kasvanut vauhdilla, ja palveluja tarjotaan jo 14 paikkakunnalla. “Keskitymme henkilöstömäärän kasvattamiseen ja etsimme tiimeihin hyviä tyyppejä.”

Uutinen

Jari Innanen Granlundin hallitukseen

26.03.2026 – Jari Innanen tuo hallitukseen vahvaa näkemystä datakeskussektorilta.

Uutinen

Turo Tinkanen vahvistamaan Granlundin data- ja AI-kehitystä

24.03.2026 – Granlundin tietohallintojohtajana elokuussa aloittava Turo Tinkanen tuo Granlundille vahvaa digitaalisen kehittämisen osaamista. Hänellä on pitkä kokemus kiinteistö- ja rakennusalan datakehityksestä.

Uutinen

Datakeskusalan työvoimatarve nelinkertaistuu lähivuosina

25.02.2026 – Datakeskusala kasvaa vauhdilla ja tarjoaa tehtäviä myös alanvaihtajille. Granlund käynnistää laajan rekrytointikampanjan.

Uutinen

Granlundin talotekniikka-laajennus Solibriin

24.02.2026 – Uusi laajennus varmistaa taloteknisen vakioidun tiedon laadun Solibri-ohjelmistossa.

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?