Vuoden 2025 opinnäytetyökilpailussamme saimme jälleen runsaasti laadukkaita töitä. Lukuvuoden 2024-2025 aikana tehtiin 33 opinnäytetyötä. Kilpailuun osallistuneista kolme erottui erityisesti.
”Arvioinnissa painotimme työn arvosanaa, käytännön hyödynnettävyyttä sekä sitä, miten ideat tukevat Granlundin strategisia tavoitteita. Palkitut työt erottuivat asiakaslähtöisyydellään ja konkreettisilla ratkaisuillaan”, kommentoi innovaatiojohtaja Heikki Ihasalo.
Finalistien valinnassa huomioidaan sekä oppilaitoksen antama arvosana että työn hyöty Granlundille. Työn hyödyllisyyttä arvioivat osastonjohtajat, liiketoimintajohtajat ja konsernikehityksen ohjausryhmä.
Palkittuja töitä oli tänä vuonna kolme
Ensimmäiseksi kilpailussa sijoittui Aleks Vaak. Customer success specialistina työskentelevän Aleksin työssä käsiteltiin asiakasdatan hyödyntämistä asiakassuhteiden hallinnassa.
”Tavoitteena on varmistaa, että meidän ohjelmistotuotteen asiakkaat saavat tuotteesta kaiken hyödyn irti”, kuvailee Aleks. Granlund oli työssä mukana alusta alkaen aiheen sparrailusta toteutusvaiheeseen saakka.
”Erityisesti haluan nostaa meidän Granlundin Data Officen, joka auttoi hyvin paljon datan yhdistämisessä, datan muotomäärityksissä ja tiedonsiirtojen käynnistyksessä”, Aleks lisää.
Erityisesti haluan nostaa meidän Granlundin Data Officen, joka auttoi hyvin paljon datan yhdistämisessä, datan muotomäärityksissä ja tiedonsiirtojen käynnistyksessä.
Aleks Vaak, customer success specialist
Toisena palkinnon vastaanotti vastuullisuusasiantuntija Tiia Rintapää. Hänen työnsä käsitteli ympäristövastuullisuuden edistämistä kiinteistö- ja rakennusalalla, ja siinä huomioitiin lainsäädäntö, yritysten valmiudet ja lähitulevaisuuden toimenpiteet matkalla kohti vähähiilisyyttä.
”Aihe oli tosi ajankohtainen ja mielenkiintoinen, sillä toimialalla pystytään tosi pienillä teoilla vähentämään päästöjä. Haastavinta työssä oli se, että vastuullisuus nähdään tosi laajana kenttänä, sekä lainsäädäntö muuttuu jatkuvasti. Työni avulla pystyy hahmottamaan, miten ympäristövastuullisuutta voidaan kehittää”, Tiia toteaa.
Kolmas palkittava opinnäytetyö oli rakennesuunnittelijan Reetta Siippaisen käsialaa. Hänen työnsä käsitteli yläpohjarakenteita muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa.
”Työn tarkoituksena oli selvittää, miten tulevaisuudessa ilmastoriskit vaikuttaa yläpohjavarusteisiin ja -rakenteisiin”, kertoo Reetta.
Tukea työhön tuli Granlundilta usealla eri tavalla. ”Granlund tuki työtä ohjaajan avulla, jonka kanssa mietimme aihetta. Hän myös luki työn monta kertaa ja kommentoi sitä. Sain käyttää opinnäytetyön tekemiseen työaikaa” Reetta kuvailee.
Granlund tuki työtä ohjaajan avulla, jonka kanssa mietimme aihetta. Hän myös luki työn monta kertaa ja kommentoi sitä. Sain käyttää opinnäytetyön tekemiseen työaikaa
Reetta Siippainen, rakennesuunnittelija
Opinnäytetyöt ovat osa innovaatiotoimintaamme
Sen lisäksi, että opinnäytetyöt mahdollistavat valmistumisen, on niistä myös hyötyä yritykselle.
”Kilpailuun osallistuneet työt osoittavat jälleen, kuinka monipuolista osaamista Granlundilla on. Tämän vuoden palkitut työt tuovat ratkaisuja asiakasdatan hyödyntämiseen, vastuullisuuden edistämiseen ja rakenteiden kestävyyteen muuttuvissa olosuhteissa. Nämä kaikki ovat teemoja, jotka tukevat strategisia painopisteitämme”, kommentoi Ihasalo.
Opinnäytetöiden tekeminen Granlundilla
Meillä tehdään vuosittain useita kymmeniä opinnäytetöitä. Yleisin reitti tehdä opinnäytetyö Granlundin kanssa on tulla meille harjoitteluun. Kun talon tavat ovat tulleet tutuksi, löytyy aiheita helpommin.
Kiinnostaako harjoittelumahdollisuudet Granlundilla?
Granlundin harjoittelijahaku aukeaa marras-joulukuun vaihteessa. Palkkaamme ympäri Suomen eri toimipisteisiimme teknisen alan opiskelijoita kasvamaan kanssamme.

Lisää uutisiamme
Granlund vahvistaa Granlund Managerin kehittämistä
04.11.2026 – Granlund Manager -ohjelmiston tarina jatkuu itsenäisenä Granlundin tytäryhtiönä. Tavoitteena on mahdollistaa kasvu- ja kansainvälistymistavoitteet.
Granlundin rakennesuunnittelu kasvaa vauhdilla – sadas suunnittelija aloittaa marraskuussa
02.11.2026 – Granlundin rakennesuunnittelun liiketoiminnassa juhlitaan tärkeää virstanpylvästä, kun asiantuntijoiden määrä nousi marraskuun alussa sataan. Jatkossa kasvussa keskitytään nuorten osaajien rekrytointiin.
- Suunnittelu
Kestävän rakentamisen ohjeita datakeskuksille
28.10.2026 – Suomeen suunnitellaan enemmän datakeskuksia kuin koskaan aikaisemmin, ja keskustelu aiheesta käy vilkkaana. Tuore asiantuntijajulkaisumme käy läpi, miten datakeskus voidaan rakentaa…
- Energia
- Vastuullisuus
Granlund vahvistaa vastuullisuuspalveluitaan
05.10.2026 – Granlund vahvistaa rooliaan kiinteistö- ja rakennusalan vastuullisuuden edelläkävijänä rekrytoimalla joukon erittäin kokeneita ympäristöluokitusten ja elinkaariohjauksen ammattilaisia.
- Konsultointi
- Vastuullisuus
Rakennuttajatoimisto Venttiseiska fuusioitui osaksi Granlundia
02.10.2026 – Yrityskauppa tehtiin alkuvuodesta, sulautuminen valmistui 1.10.2026. Tavoitat tutut rakennuttamisen asiantuntijat nyt Granlundilta.
Granlund laajentaa konsultoinnin palveluitaan kolmella kokeneella asiantuntijalla
02.10.2026 – Vesa Klemettilä, Tuomas Hietala ja Viljo Lindstén tuovat Granlundille osaamista, joka laajentaa palveluita teknisessä kiinteistöjohtamisessa, kiinteistöstrategioissa, varainhoidossa ja dataohjattussa päätöksenteossa.
- Nimitykset
Pekka Metsille kunniamaininta Vuoden 2026 Tate-teko -kilpailussa
01.10.2026 – Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi on palkittu kunniamaininnalla ensimmäistä kertaa järjestetyssä Vuoden Tate-teko -kilpailussa. Tunnustus luovutettiin FinnBuild-messuilla keskiviikkona 30.9.
- Granlund
Tatu Silventoinen tuo kiinteistösijoitusmarkkinasta osaamista Granlundille
17.09.2026 – Kokenut kiinteistökehitysjohtaja tulee kehittämään palveluja kiinteistösijoitusmarkkinan murroksessa.
- Nimitykset
Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan Anna-Riikka Pehkonen-Ollilan johdolla
14.09.2026 – Ympäristönäkökulmat ovat yhä merkittävämpi osa suuria teollisuushankkeita. Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan kehittämällä talon YVA- ja ympäristöosaamista kokeneen ympäristöasiantuntijan johdolla.
- Nimitykset
- Vastuullisuus
Tilaa uutiskirjeemme
Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.