Hyppää sisältöön
UutinenTalotekniikka-ala uudistuu – tule mukaan yhteiskehittämiseen!

Talotekniikka-ala uudistuu – tule mukaan yhteiskehittämiseen!

25.1.2023 – Granlundin uusi innovaatiojohtaja Heikki Ihasalo pitää talotekniikka-alan uudistumista väistämättömänä. Toimintatavat muuttuvat vain yhdessä tekemällä.

Aihepiiri
Tuottavuus
Jaa

Granlundin uusi innovaatiojohtaja Heikki Ihasalo on seurannut talotekniikka-alan kehitystä pitkään. Kiinteistö- ja rakennusalan uudistuminen haastaa alan toimijat muuttamaan tuttuja käytäntöjä, mutta muutos ei onnistu keneltäkään yksin ilman yhteistyötä. “Rakennushankkeissa on mukana paljon yksittäisiä pieniä toimijoita, joten muutos vaatii yhteisen tahtotilan.”

Ihasalosta on tärkeää, ettei yhteistyö rajoitu vain talotekniikka-alan yrityksiin, oppilaitoksiin ja tutkijoihin. “Muun muassa tekoälyn kehittäminen vaatii vuoropuhelua myös IT-alan kanssa.”

Kaikenkokoiset toimijat mukaan alan kehittämiseen

Talotekniikka-alan kehittäminen on tähän asti keskittynyt kansallisiin ja EU-tason hankkeisiin, kuten Business Finlandin kehitysprojekteihin ja verkostoitumistilaisuuksiin. Yhteistyöhön kannustettiin myös syksyllä 2022 järjestetyssä Talotekniikka NEXT -tapahtumassa. “Alalla tarvitaan paikkoja tiedon jakamiseen ja keskusteluun. Kun tapaamme toinen toisiamme, ideat jalostuvat ja hyvät tulokset leviävät laajemmalle”, Ihasalo korostaa.

Kehitystyön ei haluta jäävän vain suurimpien toimijoiden vuoropuheluksi, ja siksi kaikenkokoisia talotekniikka-alan yrityksiä kannustetaan mukaan yhteiskehittämiseen Talotekniikka 2030 -hankkeella. “Se madaltaa kynnystä osallistua kehitystyöhön, koska ohjausryhmän lisäksi mukaan voi tulla pienemmillä panostuksilla esimerkiksi hankkeen seurantaryhmässä.”

Hankkeen tavoitteena on suunnitella, rakentaa ja ylläpitää paremmin toimivia, ympäristöystävällisiä ja energiatehokkaita rakennuksia. “Kansallisen tietotaidon kasvu luo pohjan myös jokaisen yrityksen omalle kehitystyölle, ja samalla voimme viedä osaamista yhdessä maailmalle.”

Heikki Ihasalo

Mihin talotekniikassa keskitytään tulevaisuudessa?

Ihasalon mukaan talotekniikalla on hyvin tärkeä tehtävä ilmastohaasteiden ratkaisussa, ja siksi myös Talotekniikka 2030 -hankkeessa keskitytään kestävään kehitykseen. “Kiristyvät energiatehokkuus- ja vastuullisuustavoitteet korostavat tekniikan merkitystä ja vaativat kehittämään sitä yhdessä.”

Hankkeen painopisteisiin kuuluu myös digitaalisuus. “Kuluttajat ovat tottuneet arjessaan digitaalisiin palveluihin, joten myös talotekniikan pitää helpottaa käyttäjien arkea”, Ihasalo sanoo. Hyvä esimerkki on Aalto-yliopiston Aalto Space -mobiilisovellus, joka auttaa esimerkiksi löytämään ja varaamaan vapaan neuvottelutilan sekä ohjaamaan sen sisäolosuhteita.

Talotekniikka 2030 -hankkeen teemoihin kuuluu talotekniikka-alan toimijoiden roolin kehittäminen rakentamisen arvoketjussa. Yhdessä etsitään vastauksia muun muassa energiamurrokseen. Rakennuksilta vaaditaan uudenlaista energiajoustavuutta. “Uusiutuvan energian tuotanto vaihtelee, joten rakennusten on joustettava tavalla tai toisella kysyntä- ja hintapiikkien mukaan.”

Hankkeen tutkimusteemoja ovat myös rakentamisen aikataulujen optimointi ja tehostaminen esimerkiksi tahtituotannolla. Tavoitteet konkretisoituvat toiminnan varmistamisessa rakennuksen koko elinkaarella. “Energiatehokkaiden rakennusten on myös saavutettava niille kaavaillut säästöt.”

Haluatko kuulla lisää?

Heikki Ihasalo

Heikki Ihasalo

Innovaatiojohtaja
Granlund Oy

Talotekniikka 2030

  • Vuonna 2022 käynnistynyt hanke, jonka tavoitteena on edistää talotekniikka-alan kehitystä ja luoda visio siitä, mitä talotekniikka-ala on vuonna 2030
  • Hankkeen yrityskonsortiossa on mukana alan yrityksiä, säätiöitä, tutkijoita ja Talotekniikkaliitto
  • Professorikvintettiin kuuluvat Aalto-yliopistolta professorit Risto Kosonen, Heikki Ihasalo, Olli Seppänen ja Jaakko Ketomäki sekä Tampereen yliopistosta professori Piia Sormunen
  • Alustavat tutkimusteemat ovat Älykkäät rakennukset, Hiilineutraalisuus ja terveysturvallisuus, Elinkaaren aikainen kiinteistönhallinta sekä Tuottavuus rakentamisessa ja rakentamispalveluissa.

Lisää aiheesta

Granlundin hankekehityspalvelut pureutuvat dataan

10.11.2022 – Hankekehitysvaihe on merkittävä osa onnistunutta rakennushanketta, koska silloin päätetään hankkeen energia-, vastuullisuus-, elinkaari- ja laatutavoitteet. Olemme kehittäneet hankekehityksen tueksi benchmark-tietopankin,…

Uutinen

Päättäjätutkimus: Talotekniikan rooli tulee merkittävästi kasvamaan kiinteistö- ja rakennusalalla

13.10.2022 – Granlund teetti yhteistyössä Taloustutkimuksen kanssa selvityksen siitä, kuinka kiinteistö- ja rakennusalan päättäjät näkevät talotekniikan roolin tällä hetkellä ja tulevaisuudessa.

Uutinen

Ensimmäinen Talotekniikka NEXT kokosi alan toimijat yhteen

07.10.2022 – Talotekniikka-ala kehittyy yhteistyöllä. Potentiaalia on ratkaista niin energiakriisi kuin rakennusalan vihreä siirtymä.

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?