Hyppää sisältöön
UutinenVirtuaalisen kiinteistön ensimmäinen vaihe on julkaistu

Virtuaalisen kiinteistön ensimmäinen vaihe on julkaistu

15.6.2018 – Tietomallit ovat viimein jalkautumassa kiinteistöjen ylläpitoon. Granlund Manager -työkalu, Virtuaalinen kiinteistö, on uudenlainen tapa hallita kiinteistöjä.

Aihepiiri
Kiinteistöjohtaminen
Jaa

Tietomallit ovat olleet pitkään osa taloteknisen suunnittelun arkea ja niitä käytetään rutiinilla myös rakennusvaiheessa työmailla. Kiinteistöjen käyttäjien kannalta olennaisinta on kuitenkin ajanjakso suunnittelun ja rakentamisen jälkeen. Kehittynyttä tiedonhallintaa on saatu kiinteistöjen ylläpidossa kuitenkin odottaa jo pitkään. Nyt tietomallit ovat viimein jalkautumassa kiinteistönpitoon. 

Granlund Manager -työkalu, Virtuaalinen kiinteistö, on uudenlainen tapa hallita kiinteistöjä: se tuo kiinteistöstä saatavan tiedon helposti käytettävään muotoon. Ratkaisu mahdollistaa ylläpidon johtamisjärjestelmän tehokkaan hyödyntämisen ja tuo yhdistelmätietomallit kiinteistöjen ylläpitoon.

Virtuaalisen kiinteistön ensimmäinen vaihe julkaistiin Suomen kansallismuseolla pidetyssä seminaarissa 30.5.2018. Paikan valinta ei ollut sattumaa, sillä Kansallismuseo toimi Virtuaalisen kiinteistön pilottikohteena. Päivän teemana oli Virtuaalisen kiinteistön lisäksi digitaaliset auditointiprosessit.

Videolla vieraamme ja asiantuntijamme kertovat, miltä Virtuaalinen kiinteistö vaikuttaa.

Olosuhteet ja palvelupyynnöt tilakohtaisesti

Yhdistelmätietomalliin kootaan dataa esimerkiksi suunnittelun aikaisista tietomalleista, IoT- ja automaatiojärjestelmistä sekä käyttäjiltä. Näin Virtuaalinen kiinteistö toimii myös vuorovaikutuskanavana kiinteistön omistajan, ylläpidon ja käyttäjien välillä.

Kiinteistön digitaalinen vastine mahdollistaa olosuhteiden ja palvelupyyntöjen seurannan rakennus-, kerros- ja tilakohtaisesti. Nopea reagointi palvelupyyntöihin parantaa kiinteistön käyttäjien tyytyväisyyttä.

Lue lisää virtuaalisesta kiinteistöstä.

Jari Innanen Granlundin hallitukseen

26.03.2026 – Jari Innanen tuo hallitukseen vahvaa näkemystä datakeskussektorilta.

Uutinen

Turo Tinkanen vahvistamaan Granlundin data- ja AI-kehitystä

24.03.2026 – Granlundin tietohallintojohtajana elokuussa aloittava Turo Tinkanen tuo Granlundille vahvaa digitaalisen kehittämisen osaamista. Hänellä on pitkä kokemus kiinteistö- ja rakennusalan datakehityksestä.

Uutinen

Datakeskusalan työvoimatarve nelinkertaistuu lähivuosina

25.02.2026 – Datakeskusala kasvaa vauhdilla ja tarjoaa tehtäviä myös alanvaihtajille. Granlund käynnistää laajan rekrytointikampanjan.

Uutinen

Granlundin talotekniikka-laajennus Solibriin

24.02.2026 – Uusi laajennus varmistaa taloteknisen vakioidun tiedon laadun Solibri-ohjelmistossa.

Uutinen

Granlund jatkaa Niuvanniemen sairaalan uudisrakennuksen suunnittelukilpailun toiseen vaiheeseen

12.02.2026 – Granlundin ja Olla Arkkitehtien ehdotus Niityllä eteni kahden parhaan joukkoon kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Niuvanniemen sairaalan suunnittelukilpailussa.

Uutinen

Granlundin vahva kasvu jatkui – vuoden aikana 200 uutta työntekijää

11.02.2026 – Granlund saavutti lähes 19 % kasvun kiinteistö- ja rakennusalan haastavana jatkuneessa markkinatilanteessa. Useita yrityskauppoja tehtiin eri suunnittelualoilla, rakennuttamisessa ja ohjelmistoissa.

Uutinen

Sähkövoimatekniikan konkari Eeva Walden laajentaa palveluvalikoimaa Granlundilla

05.02.2026 – Granlund tarjoaa jatkossa sähkönsiirtoon liittyvää suunnittelua, konsultointia ja rakennuttamista. Kokonaisuutta luotsaa Eeva Walden, joka varmistaa, että projektit viedään tehokkaasti maaliin.

Uutinen

Granlund kasvattaa rakennuttamista yrityskaupalla

03.02.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan Rakennuttajatoimisto Venttiseiskan kanssa. Yritys työllistää 14 kokenutta osaajaa Vantaalla ja Lahdessa.

Uutinen

Granlund on Vuoden Tiedolla Johtaja

23.01.2026 – Granlund palkittiin Vuoden Tiedolla Johtaja -palkinnolla Bondata-gaalassa.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?