Hyppää sisältöön

Alko luottaa Granlund Manageriin energia- ja vastuullisuusraportoinnissa

”Energian ja eri jätejakeiden kokonaiskulutusta voitiin ennen arvioida otannan perusteella, mutta nyt Granlund Manager palvelee meitä yhtä aikaa tiedonkeruutyökaluna ja järjestelmänä, joka kertoo, mitä kaikki myymälämme yhdessä kuluttavat”, kertoo Alkon kestävän kehityksen päällikkö Laura Varpasuo.

Granlund Manager palvelee meitä yhtä aikaa tiedonkeruutyökaluna ja järjestelmänä, joka kertoo, mitä kaikki myymälämme yhdessä kuluttavat.

Laura Varpasuo, kestävän kehityksen päällikkö, Alko

Aikaisemmin Alkon eri myymälöiden kulutuksesta raportoitiin vain osittaisella otannalla. Nykyisin kulutusdataa kertyy Granlund Manager -ohjelmistoon kaikista 366:sta myymälästä.

Nopeampaa ja täsmällisempää vastuullisuusraportointia

Alko on käyttänyt Granlund Managerin energiahallinta- ja ympäristö -työkalua valtakunnallisesti vuodesta 2018 lähtien. Yhtiön eri toimipisteissä vuoden ympäri kerätty ympäristö-, energia- ja vastuullisuustieto on reaaliajassa kaikkien saatavilla dokumentointia, vertailua ja raportointia varten.

Jos tietoa kerättäisiin perinteisin tavoin useista eri järjestelmistä ja ihmisiltä, ympäristöraportointi veisi huomattavasti paljon enemmän aikaa.

Granlund Manager välittää jatkossa tietoa rajapintojen avulla johdon käyttämään raportointijärjestelmään.

Joonas Alakomi, Granlund

Ympäristö- ja talousluvut samaan paikkaan

Granlund Manageriin käyttöön siirtymisen taustalla on Alkon oman vastuullisuusstrategian lisäksi YK:n kestävän kehityksen ohjelma, johon Alko on sitoutunut.

”Ympäristöasiat ovat nousseet muiden vastuullisuusteemojemme rinnalle. Meille on tärkeää olla kehityksessä mukana”, Varpasuo kertoo.

Rajapintojen kautta Granlund Manager välittää tietoa myös suoraan johdon käyttämään raportointijärjestelmään.

”Alkon valmiiksi motivoitunut henkilökunta voi nyt seurata helpommin omaa toimintaansa. Lisäksi Granlund Manager välittää tietoa rajapintojen avulla johdon käyttämään raportointijärjestelmään. Energiaindikaattorit tulevat johdon työpöydälle dynaamisessa näkymässä liikevaihdon ja muiden tärkeiden tunnuslukujen rinnalla”, kertoo ryhmäpäällikkö Joonas Alakomi Granlundilta.

Granlund Manageria on mahdollista hyödyntää myöhemmin Alkon toiminnan pitkän aikavälin suunnittelussa, kuten energiansäästötoimien vaikutusten seurannassa.

”Granlund Manager on työkalu, jonka päälle voimme halutessamme rakentaa uusia toimintoja. Ohjelmisto sisältää paljon myös sellaisia osia, jotka sopivat esimerkiksi kiinteistönjohdon käyttöön”, Alakomi sanoo.

Lue lisää miten energia-, ympäristö- ja vastuullisuustiedon reaaliaikainen raportointi säästää resursseja

Lue lisää miten parantaa tuottavuutta Granlund Managerilla

Alko

  • Alko on koko maan kattava erikoisliikeketju, jolla on 366 myymälää sekä noin 140 myymäläverkostoa täydentävää noutopistettä.
  • Alkon myymälöillä on ympäristölupaus, jonka toteutumista seurataan säännöllisesti. Ympäristötietojärjestelmä auttaa kertomaan, ollaanko kestävän kehityksen tavoitteiden osalta oikealla polulla.

Granlundin Manager apuna vastuullisuustyössä

Mitä tietoa etsit?