Hyppää sisältöön
UutinenEnergiamurrokseen tarvitaan lisää toimivia konsepteja

Energiamurrokseen tarvitaan lisää toimivia konsepteja

3.6.2020 – Ilmastonmuutosta torjuvan teknologian läpimurtoon tarvitaan lisää konseptoituja ja teollisesti esivalmistettuja ratkaisuja. Lämpöpumppujärjestelmät ovat tästä hyvä esimerkki.

Aihepiiri
Energia
Jaa

Kasvihuonepäästöjen vähentäminen vaatii Suomessakin suurta murrosta energian tuotannossa. Kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että puhtaan teknologian käyttöönotto vauhdittuu huomattavasti nykyisestä.

– Skaalautumiseen tarvitaan entistä enemmän konseptoituja ratkaisuja teknologiaan ja liiketoimintamalleihin, Granlundin energiasta vastaava toimialajohtaja Ville Reinikainen sanoo.

Hänen mukaansa aurinkovoiman konseptoinnissa on päästy jo varsin pitkälle. Tarjolla on kompakteja laitekokonaisuuksia, jotka on helppo asentaa erityyppisiin kohteisiin.

Myös bisnesmallit ovat kehittyneet hyvää vauhtia. Yleisesti käytössä on esimerkiksi PPA (Power Purchase Agreement)-sopimusmalli, jossa aurinkovoimalan investoinnista ja ylläpidosta vastaava yritys myy sähkön asiakkaalle pitkäaikaisella palvelusopimuksella.

– Vastaavanlaisia konsepteja ja järjestelmien vakiointia tarvitaan myös lämpöpumppuratkaisuihin. Jos teemme jokaisen ratkaisun räätälöitynä kohteeseen, muutoksen vauhti on liian hidas.

Skaalautumiseen tarvitaan entistä enemmän konseptoituja ratkaisuja teknologiaan ja liiketoimintamalleihin.

Myös lämpöpumppuihin tarvitaan toimivia konsepteja

Reinikaisen mukaan PPA-sopimusmalliin perustuvia ratkaisuja on jo jonkin verran saatavilla myös lämpöpumpuilla tuotetussa energiassa. Bisnesmallit vaativat kuitenkin vielä kehittämistä.

– Tätäkin suurempi haaste konseptoinnissa on lämpöpumpputeknologia, jossa toimivien ratkaisujen löytäminen vaatii aurinkovoimaan verrattuna huomattavasti enemmän osaamista.

Reinikaisen mukaan päästöjä vähentävän teknologian yleistymistä uhkaa jarruttaa myös pula alan osaajista.

– Totuus on, että lämpöpumppuihin ja energian kierrätykseen liittyvästä osaamisesta alkaa olla Suomessa pula niin suunnittelu- kuin urakointipuolellakin. Ratkaisuja on pystyttävä vakioimaan, jotta huippuasiantuntijat voivat pienten projektien sijaan keskittyä vaativampiin hankkeisiin.

Konseptoinnin ja teollisen esivalmistuksen etuihin Reinikainen laskee myös sen, että asennustyö kohteessa sujuu nopeammin ja vähemmillä häiriöillä. Toinen etu on toimintavarmuuden paraneminen.

– Erittäin iso osa asennetuista lämpöpumppuratkaisuista ei toimi kuten pitäisi. Saattaa mennä useampi vuosi ennen kuin tavoiteltuun energiansäästöön päästään. Konseptoimalla saamme ratkaisun toimimaan asennuspäivästä lähtien.

Granlund ja Kesko kehittivät skaalautuvan ratkaisun

Puhtaan teknologian skaalausta pohdittiin myös energiamurrokseen keskittyvässä webinaarissa, jonka Granlund järjesti toukokuussa rakennus- ja kiinteistöalan sekä energiasektorin päättäjille.

LUT-yliopiston sähköjärjestelmien energiatehokkuuden professori Jero Ahola kertoi energiajärjestelmien teknologiamurroksesta globaalilla tasolla. Fossiilisia polttoaineita korvataan vauhdilla tuuli- ja aurinkovoimalla ja tulevaisuudessa myös Power-to-X (PtX)-teknologian kaltaisilla uusilla ratkaisuilla.

– Keskeistä uusissa energiaratkaisuissa on, että tuotantoa voidaan skaalata tehokkaasti, Ahola painotti.

Parasta konseptissa on, että se on monistettavissa satoihin kauppoihin. 

Keskon talotekniikkapäällikkö Jari Pihlajamaa ja Granlundin energiasta vastaava teknologiajohtaja Tuomo Niemelä kertoivat webinaarissa, kuinka skaalautuva konsepti kehitetään käytännössä.

Yritysten yhdessä kehittämässä energiankierrätysjärjestelmässä kauppaliikkeen kylmäjärjestelmä, lämpöpumppu ja energian kierrätykseen tarvittavat talteenottojärjestelmät muodostavat yhden kokonaisuuden. Ratkaisun ansiosta kaukolämpöenergian ostotarve vähenee 75–95 prosenttia.

– Parasta konseptissa on, että se on monistettavissa satoihin kauppoihin, Pihlajamaa totesi.

Niemelän mukaan skaalautuvuuden edellytyksenä on teollinen esivalmistus.

– Kauppoihin asennettavat järjestelmät tulevat tehtaalta, jossa kaikki komponentit on asennettu valmiiksi moduuleihin. Näin merkittävä osa työstä ja testauksesta tehdään työmaan sijasta jo tehtaalla. 

Lue lisää: Energiamurros – kiinteistönomistajista tulee myös energiakauppiaita 

Tästä saat lisätietoja tarjoamistamme energiaratkaisuista ja energialaskennasta.  

Haluatko kuulla lisää?

Ville Reinikainen

Liiketoiminnan kehitysjohtaja
Granlund Oy

Asta Autelo

Johtaja, energiajohtaminen ja vastuullisuus
Granlund Oy

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen vastaa Energiaseminaarin yleisön kysymyksiin

01.06.2023 – Hiilinielut, pienydinvoima ja vesivoima kiinnostivat Energiaseminaarin yleisöä 24.5. Markku Ollikainen vastaa nyt kysymyksiin, joita emme ehtineet käsitellä suorassa lähetyksessä.

Uutinen

Energiaseminaarin skenaarioita: miten energian hinnoittelu muuttuu, ja miten kulutusjousto tulee näkymään?

01.06.2023 – Granlundin Energiaseminaarissa 24.5. kuultiin erittäin kiinnostavia puheenvuoroja, jotka herättivät niin paljon keskustelua ja kysymyksiä yleisössä, että emme ehtineet vastat kaikkiin…

Uutinen
Ympäristövastuullisuus rakentamisessa -markkinatutkimus

Markkinatutkimus: kiinteistösijoittajat muita edellä rakennushankkeiden ympäristövastuullisuudessa

24.05.2023 – Granlundin toteuttaman ympäristövastuullisuuden markkinatutkimuksen mukaan selkeitä ympäristötavoitteita asetetaan rakennushankkeille harvoin, ja myös niiden toteutumisen seurannassa olisi kehitettävää.

Uutinen

Tutkimus: Laadukkaan tiedon puute kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaation esteenä

24.05.2023 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisoituminen vaatii panostuksia ja muutos on ollut hidasta, selviää Granlundin toteuttamasta Kiinteistö- ja rakennusalan digitaalinen kyvykkyys -tutkimuksesta.

Uutinen

Laitetarkistukset pidentävät laitekannan elinkaarta sairaaloissa ja ammattikeittiöissä

23.05.2023 – Laitetarkistukset antavat puolueetonta ja ajantasaista tietoa, onpa kyse laiteluettelon päivittämisestä, laitteen elinkaaren pidentämisestä tai energiatehokkuuden parantamisesta. Samalla löytyy mahdollisuuksia sairaalan…

Uutinen

Miten kiinteistöjen arvo säilytetään vuokralaisten silmissä?

17.05.2023 – Liike- ja toimistotiloja jää yhä enemmän tyhjilleen, kun vuokralaiset haluavat jatkossa karsia vuokralla pitämiään tiloja. Asiantuntijamme antaa vinkit vuokratilojen arvon…

Uutinen

Miten tunnistat pätevän kuntotutkijan ja tilaat laadukkaan kuntoarvion?

11.05.2023 – Molempiin kysymyksiin saat vastaukset korjausrakentamisen asiantuntijoiltamme, jotka ovat erikoistuneet niin kevyempiin kuntoarvioihin kuin kattaviin kuntotutkimuksiin. Tässä viisi vinkkiä työn tilaajalle!

Uutinen

Kiinteistön energiakatselmus on energiatehokkuuden navigaattori

10.05.2023 – Tiedätkö mihin kaikkeen kiinteistössäsi kuluu energiaa? Entä miten energiankulutusta kannattaisi leikata? Aloita navigointi kohti fiksua energiatehokkuutta energiakatselmuksesta.

Uutinen

Asiantuntijan vinkit kiinteistön arvon säilyttämiseen vaativassa markkinatilanteessa

08.05.2023 – Inflaatio ja korkojen nousu kasvattavat kiinteistöjen tuottovaatimuksia, mikä pakottaa monet kiinteistösijoittajat laskemaan kiinteistöjen arvoa. Arvonlaskua voidaan kuitenkin hallita!

Uutinen

Mitä tietoa etsit?