Granlund on mukana Dubain maailmannäyttelyssä
15.1.2020 – Koko maailman katseet siirtyvät ensi lokakuussa Dubaihin, kun vuoden 2020 maailmannäyttely aukeaa yleisölle.
Valtava näyttelyalue on vielä kuhisevaa työmaata, mutta alle vuoden päästä täällä nähdään parhaimpia keksintöjä, uusinta tekniikkaa, kimalletta, valoefektejä ja valtavat määrät ihmisiä kaikkialta maailmasta. 20.10.2020 – 10.4.2021 järjestettävästä maailmannäyttelystä halutaan maailman suurin ja kaunein – The World’s Greatest Show
Mukana näyttelyssä on myös Suomi, jonka paviljongissa esittäytyy suuri joukko eturivin yrityksiä. Granlund on esillä ainoana suomalaisena kiinteistö- ja rakennusalan suunnittelu- ja konsultointiyrityksenä.
Vaikka itse näyttelyalue ja Suomen paviljonki ovat fyysisesti vasta rakennustyömaata, paviljongista tehty Virtuaalinen kiinteistö pyörii jo Granlund Manager -ohjelmistossa. Virtuaalinen kiinteistö on rakennuksen digitaalinen kaksonen (digital twin), joka auttaa hallitsemaan kiinteistöön liittyvää tietoa. Granlundin asiantuntemusta on hyödynnetty myös Business Finlandin tilaamien paviljongin talotekniikkasuunnitelmien konsultoinnissa.
Dubain 2020 maailmannäyttely on ensimmäinen Persianlahdella ja ylipäänsä Arabimaissa järjestettävä maailmannäyttely. Dubai on Persianlahden liikekeskus, jota kutsutaan Lähi-idän Hongkongiksi. Business Finlandin mukaan näkyminen tapahtumassa on Suomelle tärkeää, sillä Suomella ja Arabiemiraateilla on vahvat kauppasuhteet, joita halutaan vaalia.
Maailmannäyttelyyn on ilmoittautunut jo yli 190 maata ja käyntejä odotetaan puolen vuoden aikana noin 25 miljoonaa, joista 70 % Arabiemiraattien ulkopuolelta.
Innovaatioita ja lumilinnoja
Maailmannäyttely järjestettiin ensimmäisen kerran Lontoossa vuonna 1851. Sittemmin niitä on järjestetty jo toistasataa ja niiden järjestämisestä päättää International des Expositions -järjestö. Dubain näyttelyn teemaksi on valittu Connecting Minds, Creating the Future.
Suomen paviljongin suunnittelussa on otettu vaikutteita niin suomalaisesta kuin Arabimaailmasta. Suomen paviljongin nimi on ”Snow Cape”, näyttelyn nimi on Symbiosis ja pääteemana kulkee ”Sharing Future Happiness”. Alateemoja ovat kiertotalous, kestävät ratkaisut ja innovaatiot. Paviljonki on valoisa, avara ”lumilinna”, johon kuljetaan veden yli ja sisään astutaan arabialaisen teltan ovesta. Lue lisää Suomen paviljongista Business Finlandin sivuilta.
Paviljongissa pääkumppaneita ovat KONE, Konecranes ja Outotec. Mukana key partner -roolissa ovat Granlundin lisäksi mm. Wärtsilä Oyj, Fiskars Oyj, Nokia Oyj, Fortum Oyj, Isku Oy, Collaprime Oy, Metso Oyj, Valmet Oyj, Finnair Oyj, iLOQ Oy, Genelec Oy, Black Donuts Engineering Oy, Haaga-Helia, Education Finland 20 yrityksen voimin ja Smart Nuclear Energy Solutions ryhmä, johon kuuluvat Fortum, VTT Oy, Geologian tutkimuskeskus (GTK), STUK International Oy, Posiva Solutions Oy ja FinNuclear.
Exhibition Partnereiksi lähtevät Halton Group Oy, Liana Technologies Oy, Evergreen Farm Oy, Marinetek Oy, Naava Oy, Finnish Water Forum, Business Oulu, Stone from Finland, matkailuyrityksiä Visit Finlandin johdolla sekä terveysalan yrityksiä Health comes from Finland -ohjelman puitteissa.
Haluatko kuulla lisää?

Molli Nyman
Jari Innanen Granlundin hallitukseen
26.03.2026 – Jari Innanen tuo hallitukseen vahvaa näkemystä datakeskussektorilta.
- Nimitykset
Turo Tinkanen vahvistamaan Granlundin data- ja AI-kehitystä
24.03.2026 – Granlundin tietohallintojohtajana elokuussa aloittava Turo Tinkanen tuo Granlundille vahvaa digitaalisen kehittämisen osaamista. Hänellä on pitkä kokemus kiinteistö- ja rakennusalan datakehityksestä.
- Nimitykset
Datakeskusalan työvoimatarve nelinkertaistuu lähivuosina
25.02.2026 – Datakeskusala kasvaa vauhdilla ja tarjoaa tehtäviä myös alanvaihtajille. Granlund käynnistää laajan rekrytointikampanjan.
Granlundin talotekniikka-laajennus Solibriin
24.02.2026 – Uusi laajennus varmistaa taloteknisen vakioidun tiedon laadun Solibri-ohjelmistossa.
- Innovaatiot
- Tuottavuus
Granlund jatkaa Niuvanniemen sairaalan uudisrakennuksen suunnittelukilpailun toiseen vaiheeseen
12.02.2026 – Granlundin ja Olla Arkkitehtien ehdotus Niityllä eteni kahden parhaan joukkoon kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Niuvanniemen sairaalan suunnittelukilpailussa.
- Suunnittelu
Granlundin vahva kasvu jatkui – vuoden aikana 200 uutta työntekijää
11.02.2026 – Granlund saavutti lähes 19 % kasvun kiinteistö- ja rakennusalan haastavana jatkuneessa markkinatilanteessa. Useita yrityskauppoja tehtiin eri suunnittelualoilla, rakennuttamisessa ja ohjelmistoissa.
- Granlund
Sähkövoimatekniikan konkari Eeva Walden laajentaa palveluvalikoimaa Granlundilla
05.02.2026 – Granlund tarjoaa jatkossa sähkönsiirtoon liittyvää suunnittelua, konsultointia ja rakennuttamista. Kokonaisuutta luotsaa Eeva Walden, joka varmistaa, että projektit viedään tehokkaasti maaliin.
- Ura Granlundilla
Granlund kasvattaa rakennuttamista yrityskaupalla
03.02.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan Rakennuttajatoimisto Venttiseiskan kanssa. Yritys työllistää 14 kokenutta osaajaa Vantaalla ja Lahdessa.
- Yrityskaupat
Granlund on Vuoden Tiedolla Johtaja
23.01.2026 – Granlund palkittiin Vuoden Tiedolla Johtaja -palkinnolla Bondata-gaalassa.