Hyppää sisältöön
UutinenMiten suunniteltiin edistyksellisen paloturvallinen Länsimetro?

Miten suunniteltiin edistyksellisen paloturvallinen Länsimetro?

31.10.2023 – Länsimetron turvallisuusratkaisut ovat edistyksellisiä kansainvälisessäkin mittakaavassa. Granlundin suunnittelijat olivat valitsemassa ratkaisuja, joilla paloturvallisuudesta huolehditaan monen järjestelmän yhteispelillä.

Aihepiiri
Innovaatiot, suunnittelu, Talotekniikka
Jaa

Länsimetron asemilla liikkuu päivittäin arvioltaan 230 000 matkustajaa, joten talotekniikalla on tärkeä rooli sekä olosuhteiden että henkilöturvallisuuden varmistamisessa. Granlundin palontorjuntatekniikan asiantuntija Timo Nevalainen tietää, miten edistyksellisen turvallinen metro toimii tulipalotilanteessa.

“Poikkeustilanteissa metrosta pelastaudutaan poistumisteitä pitkin, jotka on suojattu automaattisella sammutusjärjestelmällä.”

Lähtökohtana tunnelissa tapahtuvissa poikkeustilanteissa on se, että juna ajetaan aina lähimmälle asemalle. Tarvittaessa poistumisteinä toimivat myös metrotunnelin varrella olevat kuilurakennukset. Länsimetron osuudella kuiluja on 23 ja ne ovat noin 600 metrin välein. Normaalitilanteissa ne toimivat ilmanvaihtokanavina

Poikkeustilanteissa metrosta pelastaudutaan poistumisteitä pitkin, jotka on suojattu automaattisella sammutusjärjestelmällä.

Timo Nevalainen, Palontorjuntatekniikan asiantuntija, Granlund

Sammutusvesijärjestelmä simuloitiin Suomen olosuhteisiin

Metron ensimmäisessä vaiheessa automaattisten sammutusjärjestelmien tarvitseman veden syöttö toteutettiin asemakohtaisilla järjestelmillä. Toisessa vaiheessa sitä muokattiin keskitetyksi järjestelmäksi, johon yhdistettiin myös pelastushenkilökunnan tarvitsema sammutusvesiputkisto. Molempia palvelevat lähes olympiauima-altaan kokoiset pumppaamot.

“Pumppaamot tuottavat riittävän veden virtaaman ja paineen rengasvesijohtoon, joka kulkee yhtä tunnelia toiseen suuntaan ja toista takaisin”, Nevalainen selittää.

Järjestelmä on testattu viranomaisten kanssa ja simuloitu, jotta se vastaa varmasti Suomen olosuhteita.

Paloturvallisuus kattaa poistumistiet, junat ja tunnelit

Koska lähtökohtana oli maailman turvallisin metro, paloturvallisuusratkaisuihin haettiin ideoita kotimaan lisäksi maailmalta. Nevalaiselle ei tulekaan mieleen asemien osalta yhtään yhtä täydellisesti tulipaloilta suojattua metroa.

“Useimmissa maailman metroissa keskitytään yksittäisiin osa-alueisiin, kuten junien, tunnelien tai poistumisteiden palosuojaukseen. Länsimetrossa palontorjuntatekniikka kattaa kaikki tilat.”

Metron toiminnan kannalta olennaisimmat järjestelmät on suunniteltu kestämään tulipalo ja toipumaan siitä nopeasti. Kaasusammutusjärjestelmä varmistaa, että metron ohjaukseen, sähkötekniikkaan ja poistumisturvallisuuteen liittyvien tilojen toimintakyky säilyy jopa tulipalon aikana.

Kaasusammutusjärjestelmä varmistaa, että metron ohjaukseen, sähkötekniikkaan ja poistumisturvallisuuteen liittyvien tilojen toimintakyky säilyy jopa tulipalon aikana.

Timo Nevalainen, Palontorjuntatekniikan asiantuntija, Granlund

Sähkö- ja LVI-järjestelmät tukevat palotekniikan toimintaa

Länsimetron paloturvallisuus heijastuu moniin talotekniikkajärjestelmiin. Palovesiä kulkee asemien teknisissä tiloissa ja junanradan kouruissa, joten sammutusvesien sulanapitoon tarvitaan lämpötilojen valvontaa ja lämmitystä. LVI-tekniikalla onkin suuri vaikutus paloturvallisuuteen.

“Tuemme monimutkaisen sammutusjärjestelmän toimintaa savunpoisto- ja korvausilmajärjestelmillä sekä yli- ja alipaineistuspuhaltimilla”, kertoo Granlundin LVI-osaston ryhmäpäällikkö Ari Ekström. Ylipaineistus varmistaa hätäpoistumisteillä, ettei tilaan pääse savua ovia avatessa.

Metron henkilöturvallisuuden varmistamiseen tarvitaan myös sähkötekniikkaa. Varavoima takaa, että sähköä saadaan joka tilanteessa esimerkiksi sisäänkäynneille, hisseille, liukuportaille ja poistumisreiteille. Granlundin sähkösuunnittelun projektipäällikkö Tero Niemisen mukaan kaikkien sähköjärjestelmien suunnitellun mukaista toimintaa voidaan seurata metron keskusvalvomosta Herttoniemestä.

“Maanalaisissa tiloissa on huomioitu jopa materiaalivalintojen paloturvallisuus. Metron matkustus- tai huoltotiloihin ei saa muodostua tulipalotilanteessa vaarallisia savukaasuja.”

Länsimetron turvallisuus varmistettiin laajoilla toimintakokeilla

Tulipaloihin ja muihin poikkeustilanteisiin on varauduttu Länsimetrossa suunnittelun lisäksi poikkeuksellisen perusteellisella käyttöönotto- ja testausvaiheella.

“Joka ikinen rakennusautomaation piste on testattu, eli olemme varautuneet kaikkiin mahdollisiin ongelma- ja hätätilanneskenaarioihin”, kertoo Granlundin rakennusautomaatiovalvoja Antti Haapakoski.

Hän vietti Länsimetron tunneleissa käyttöönottovaiheessa lähes puoli vuotta. Toimintakokeisiin oli varattu huomattavan paljon aikaa ja resursseja, ja tavanomaisesta poiketen Granlundin valvojat tekivät ennen testausta myös kattavat toimintakoe- ja käyttöönottosuunnitelmat. Jännittävin hetki olivat yhteiskoekäyttötestaukset, joissa oli paikalla yli 50 eri järjestelmistä vastaavaa ammattilaista.

“Testausprosessin perusteellisuus herätti kovan luoton Länsimetron turvallisuuteen”, Haapakoski sanoo. “Siksi olemme hyödyntäneet metron valvontaprosessia ja hyviä käytäntöjä muissakin hankkeissa.”

Testausprosessin perusteellisuus herätti kovan luoton Länsimetron turvallisuuteen. Siksi olemme hyödyntäneet metron valvontaprosessia ja hyviä käytäntöjä muissakin hankkeissa.

Antti Haapakoski, Rakennusautomaatiovalvoja, Granlund

Haluatko kuulla lisää?

Timo Nevalainen

Johtava asiantuntija, LVI
Granlund Oy

Ari Ekström

Johtava asiantuntija, LVI
Granlund Oy

Tero Nieminen

Projektipäällikkö, sähkösuunnittelu
Granlund Oy

Antti Haapakoski

Projektipäällikkö, RAU
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Vuoden 2023 palkittuja opinnäytetöitä juhlistettiin Granlundilla

20.11.2023 – Tämän vuoden palkitut opinnäytetyöt käsittelivät energiasta saatavaa dataa, ulospuhallusilmaa toimistorakennuksissa sekä tarpeenmukaista ilmanvaihtoa.

Uutinen

4D-suunnittelu edistää tiedolla johtamista

17.11.2023 – 4D-suunnittelua voi hyödyntää monessa. Lue, miten palvelu tuki tietomallien käyttöä Lujatalon työmaalla ja tehostaa datalla johtamista Vektor IO:n infrahankkeissa.

Uutinen

Kuinka 4D-suunnittelu tehostaa rakennushankkeita?

10.11.2023 – Asiakkaamme kertovat, miten 4D on vaikuttanut purkuhankkeiden aikatauluihin Purkupihalla, läpinäkyvyyteen Helsinki-Vantaan kehitysohjelmassa ja suunnittelun laatuun Destialla.

Uutinen

Arkkitehtitoimisto ON Oy:sta tulee osa Granlund Kuopiota

07.11.2023 – Granlund on ostanut kuopiolaisen Arkkitehtitoimisto ON Oy:n osakekannan. Kauppa astuu voimaan 1.1.2024.

Uutinen

SCANVAC-palkinto Pekka Metsille

31.10.2023 – SCANVAC myöntää joka toinen vuosi LVI-alan palkinnon pohjoismaiselle yksityishenkilölle, yritykselle tai organisaatiolle, joka on antanut merkittävän panoksensa alalle.

Uutinen

Miten suunniteltiin edistyksellisen paloturvallinen Länsimetro?

31.10.2023 – Länsimetron turvallisuusratkaisut ovat edistyksellisiä kansainvälisessäkin mittakaavassa. Granlundin suunnittelijat olivat valitsemassa ratkaisuja, joilla paloturvallisuudesta huolehditaan monen järjestelmän yhteispelillä.

Uutinen

Lean-ajattelu vauhdittaa rakennusalan vihreää siirtymää

19.10.2023 – Rakennusalan muutosliikettä kohti lean-periaatteita ajava RAIN3-hanke kerää yhteen alan eri asiantuntijoita. Granlundilla järjestetyssä Lean ja vihreä siirtymä -työpajassa käsiteltiin vähähiilisen…

Uutinen

Granlundin alueyhtiöt sulautuvat Granlund Oy:hyn 31.10.2023

11.10.2023 – Asiakas- ja yhteistyökumppanitiedotteemme kokoaa olennaiset asiat liittyen Granlundin yhdistymiseen marraskuun alusta alkaen.

Uutinen

Miten onnistut kiinteistöjen ylläpidon kilpailutuksissa?

09.10.2023 – Jos kilpailutuksia ei tehdä eikä sopimussisältöjä ole vähään aikaan päivitetty, kustannukset karkaavat helposti käsistä, laatu voi heiketä ja palvelujen sisältö…

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?