Hyppää sisältöön
MeistäInnovaatiokulttuuri

Innovaatiokulttuuri näkyy Granlundin arjessa

Innovaatiokulttuuri merkitsee meille halua ja uskallusta panostaa innovaatio- ja kehitystoimintaan.

Innovaatiokulttuurilla on Granlundilla pitkä historia, eikä kyse ole vain tuotekehityksestä. Innovatiivisuus kattaa kaiken toiminnan aina tulevaisuuteen tähtäävistä innovaatioista palvelu- ja ohjelmistotuotteiden kehittämiseen sekä osaamisen jatkuvaan parantamiseen.

Innovaatiotoimintaan panostaminen kannattaa!

Innovaatioiden hyötyjä on usein vaikea mitata. Historiaan katsominen kuitenkin osoittaa, että innovaatiotoimintaan panostaminen kannattaa. Granlund tunnetaan kiinteistö- ja rakennusalalla innovaattorina ja suunnannäyttäjänä.

Innovaatiotoimintaan tekemistämme panostuksista kertoo myös sijoituksemme ”Suomen 100 suurinta tutkijaa” -listalla. Lisäksi ulkopuoliset rahoittajat, kuten Business Finland ja EU, ovat tunnustaneet innovaatiokyvykkyytemme, ja olemme vuosittain mukana osarahoitteisesti useissa yhteiskehittämishankkeissa.

Kehitystyöstä vastaa kansainvälinen tiimi – ja jokainen granlundilainen

Granlundin innovaatio-osastolla työskentelee yli 10 hengen monikansallinen tiimi, joka keskittyy innovaatiotoimintaan täysipäiväisesti. Yhtä suuri rooli on eri liiketoimintayksikköjemme kymmenillä erikoisasiantuntijoilla, kuten tietomallieksperteillä ja ohjelmistokehittäjillä.

Laajasti katsoen innovaatio- ja kehitystoimintaan osallistuvat kaikki granlundilaiset. Jokainen voi kehittää omaa osaamistaan, ja sitä myös tuetaan monin tavoin. Unohtaa ei sovi myöskään isoa joukkoa opinnäytetöitä, jotka tuovat innovaatiotoimintaan tuoreita näkemyksiä.

Talotekniikan tietomalli

Suuria saavutuksia tietomallinnuksessa

Yksi saavutuksistamme innovaatiotoiminnassa on tietomallinnuksen kansainvälinen kehittäminen aina 1990-luvun puolivälistä tähän päivään. Määrätietoisen kehitystyön ansiosta tietomallinnus on nykyään osa jokaisen suunnittelijan arkea, ja vähitellen tietomallit ovat siirtymässä myös kiinteistöjen ylläpitoon tukemaan rakennuksen koko elinkaarta.

Tekoäly kehittää ohjelmistoja ja energiajohtamista

Markkinoiden laajin kiinteistöjohtamisen ohjelmisto Granlund Manager ei ole koskaan lakannut kehittymästä. Uusina innovaatioina se tukee esimerkiksi rakennusten Digital Twin -toteutuksia ja älykästä ylläpitoa.

Uusin työkalu on tekoäly. Siitä tulee osa niin Granlund Managerin ominaisuuksia kuin energiajohtamiseen liittyvää simulointia ja optimointia. Parhaillaan innovoimme myös virtuaalitodellisuuden hyödyntämistä suunnittelussa ja kiinteistöjen ylläpidossa.

Granlund luvuissa

63

vuotta

129,2 M€

liikevaihto

1400

asiantuntijaa

6 %

liikevaihdosta innovaatiotoimintaan

Ajankohtaista Granlundilla

Tunnetko jo energiayhteisöjen monet mahdollisuudet?

22.11.2023 – Energiantuottajien ja -kuluttajien yhteenliittymät eli energiayhteisöt tuottavat suuria taloudellisia hyötyjä. Erityisesti asiakkaitamme kiinnostaa vihreän sähkön jakamistalous.

Blogi

Vuoden 2023 palkittuja opinnäytetöitä juhlistettiin Granlundilla

20.11.2023 – Tämän vuoden palkitut opinnäytetyöt käsittelivät energiasta saatavaa dataa, ulospuhallusilmaa toimistorakennuksissa sekä tarpeenmukaista ilmanvaihtoa.

Uutinen

4D-suunnittelu edistää tiedolla johtamista

17.11.2023 – 4D-suunnittelua voi hyödyntää monessa. Lue, miten palvelu tuki tietomallien käyttöä Lujatalon työmaalla ja tehostaa datalla johtamista Vektor IO:n infrahankkeissa.

Uutinen

Kuinka 4D-suunnittelu tehostaa rakennushankkeita?

10.11.2023 – Asiakkaamme kertovat, miten 4D on vaikuttanut purkuhankkeiden aikatauluihin Purkupihalla, läpinäkyvyyteen Helsinki-Vantaan kehitysohjelmassa ja suunnittelun laatuun Destialla.

Uutinen

Mitä tilojen toimivuuskysely kertoo terveydenhuollon tilojen käyttäjätyytyväisyydestä?

10.11.2023 – Terveydenhoidon rakennusprojekteille tehdään valmistumisen jälkeen taloudellinen loppuselvitys, mutta olisiko tarpeen toteuttaa myös toiminnallinen loppuselvitys? Vain kysymällä selviää, ovatko käyttäjät tyytyväisiä…

Blogi

Arkkitehtitoimisto ON Oy:sta tulee osa Granlund Kuopiota

07.11.2023 – Granlund on ostanut kuopiolaisen Arkkitehtitoimisto ON Oy:n osakekannan. Kauppa astuu voimaan 1.1.2024.

Uutinen

SCANVAC-palkinto Pekka Metsille

31.10.2023 – SCANVAC myöntää joka toinen vuosi LVI-alan palkinnon pohjoismaiselle yksityishenkilölle, yritykselle tai organisaatiolle, joka on antanut merkittävän panoksensa alalle.

Uutinen

Miten suunniteltiin edistyksellisen paloturvallinen Länsimetro?

31.10.2023 – Länsimetron turvallisuusratkaisut ovat edistyksellisiä kansainvälisessäkin mittakaavassa. Granlundin suunnittelijat olivat valitsemassa ratkaisuja, joilla paloturvallisuudesta huolehditaan monen järjestelmän yhteispelillä.

Uutinen

Missä vaiheessa hiilijalanjälkilaskenta kannattaa tehdä?

30.10.2023 – Tiedätkö, missä vaiheessa ja miten usein hiilijalanjälkilaskentaa pitäisi rakennushankkeessa tehdä? Hiiliohjaus on parhaimmillaan prosessi, joka tuottaa dataa myös seuraavia hankkeita…

Blogi

Yritysten päästövähennystavoitteet vaativat enemmän myös hiilijalanjälkilaskennalta

24.10.2023 – Yritystason hiilijalanjälkilaskenta alkaa olla monelle jo arkipäivää, mutta päästöraportoinnin vaatimukset kasvavat koko ajan. Ihannetapauksessa hiilijalanjälkilaskenta tukee liiketoimintojen ja tuotteiden päästövaikutusten…

Blogi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?