Hyppää sisältöön
ReferenssitHotellin sähkötekniikka suunniteltiin visuaalisen ilmeen ehdoilla

Hotellin sähkötekniikka suunniteltiin visuaalisen ilmeen ehdoilla

19.1.2021 – Hamburger Börs on yksi Turun keskustan tunnetuimmista maamerkeistä. Syksyllä 2021 klassikkohotelli avautuu jo historiansa kolmannen kerran. Granlund suunnitteli sekä uudisrakennuksen että vanhan osan modernin sähkötekniikan hotellin ulkoasua kunnioittaen.

Toimialat
Hotellit ja ravintolat
Palvelut
Sähkösuunnittelu
Paikkakunnat
Turku

Hamburger Börs -hotelli on toiminut Turun keskustassa 1900-luvun alusta asti muodossa tai toisessa. Klassikkohotellin historian uusin käänne on Kauppiaskadun puolella sijaitsevan alkuperäisen Börsin saneeraus konferenssi- ja kokouskeskukseksi. Torinpuoleinen rakennus puretaan ja korvataan uudella hotellilla, jossa on yli 270 huonetta sekä liike- ja ravintolatiloja.

YIT:n ja LähiTapiolan välinen projektinjohtourakka on arvoltaan noin 43 miljoonaa euroa. ”Valmistuessaan Börs on Turun paras ja hienoin hotelli erittäin näkyvällä paikalla”, toteaa YIT:n hankekehityspäällikkö Juha Kohonen. Uudisrakentaminen on edennyt vaativassa paikassa hyvää vauhtia. Hotellin toisella puolella on yli 600 auton Toriparkki, toisella kapea Kauppiaskatu. ”Ohikulkijatkin ovat ihmetelleet, miten nopeasti runkorakentaminen on edennyt!” 

Valmistuessaan Börs on Turun paras ja hienoin hotelli erittäin näkyvällä paikalla.

Juha Kohonen, YIT

Granlund vastasi noin 20 000 neliön kokonaisuuden sähkö- ja telesuunnittelusta. Vanha sähkötekniikka on korvattu kokonaan uudella. ”Huomioimme samalla vanhan osan suojellut sisäkatot ja julkisivun”, kertoo Granlund Turun LVISA-suunnittelujohtaja Tomi Pyyhtiä.

Korttelimuuntamo sijaitsi purkuosan kellarissa

Kriittinen vaihe sähkö- ja telesuunnittelussa oli vuonna 1979 valmistuneen lisäosan purkaminen uudisrakennuksen tieltä. Kellarissa sijaitsevat kortteli- ja kiinteistömuuntamot oli pidettävä toiminnassa. Hetken suunnittelijoiden käsissä olivat keskustan sähköt monen korttelin alueelta.

”Piirustuksia tai muita dokumentteja ei ollut käytössä, joten varmistimme paikan päällä talon kellarissa, miten sähkötekniikka ja telejärjestelmät sekä valokuituyhteydet voidaan siirtää”, Pyyhtiä kertoo. Yhteydet myös saneerattiin ennen purkutöiden aloittamista. ”Yhdistelimme tietoja alueen teleoperaattorien kanssa, jotta hotellin ympärille pystyttiin rakentamaan uusi runkoverkko.”

Hotellin laajuus piti huomioida sähköverkoston mitoituksessa, ja myös peruskorjatun vanhan Börsin puolella sähkösuunnittelijat saivat miettiä tarkkaan, minne tekniikkaa voitiin asentaa. Kohosen mielestä suunnittelu eteni ammattilaisten kanssa sujuvasti. ”Näiden kokemusten perusteella tulen tilaamaan Granlundilta jatkossakin. Lupaukset pitävät.” 

Näiden kokemusten perusteella tulen tilaamaan Granlundilta jatkossakin. Lupaukset pitävät.

Juha Kohonen, YIT

Langaton valaistuksenohjaus

Suunnittelu eteni käyttäjän toiveiden mukaan. Nopeat tietoliikenne- ja teleyhteydet saatiin niin hotellivieraiden kuin henkilökunnankin käyttöön. Yksi Scandicin toiveista oli älykäs valaistuksenohjaus langattomalla Dali-järjestelmällä.

”Valaistusta ohjataan liike- ja läsnäolotunnistimilla sekä magneettikytkimillä. Ne tunnistavat, kun joku astuu tilaan sisään”, Pyyhtiä sanoo.

Jokainen tekniikkaratkaisu tehtiin erittäin korkeiden laatu- ja visuaalisten vaatimusten mukaan. Näkyville jäävä sähkötekniikka määriteltiin sisustussuunnittelijan toimesta.

Hankkeen sisustussuunnittelija määritteli näkyville jäävien sähkötekniikan päätelaitteiden, kuten kytkimien ja valaisimien, tyypit. Se teki kohteesta vaativan suunniteltavan.

Juha Kohonen, YIT

Hankkeelle haetaan LEED Gold -ympäristösertifikaattia. Hotellin parkkihallissa on sähköautojen latauspistokkeita ja katolle tulee aurinkopaneeleja.

”Yhdistimme paneelit hotellin sähköverkkoon ja varmistimme, että verkko saadaan myös jännitteettömäksi, esimerkiksi pelastushenkilökunnan pyynnöstä”, Pyyhtiä kertoo.

Hamburger Börs

  • Vanhin Börs-rakennus valmistui vuonna 1894: hotellitoiminta alkoi 1904 
  • Torinpuoleinen osa purettiin vuonna 1976 ja uusi hotelli avautui 1979
  • Ensimmäisessä Börs-hotellissa oli 14 huonetta, uudessa Scandic Hotelsissa 272
  • Klassikkohotellin huoneissa on aina ollut puhelin: tänä päivänä myös nopeat wifi-yhteydet

Granlundin TATE-suunnittelu

  • Peruskorjaus- ja laajennushankkeen sähkö- ja telesuunnittelu
  • Langaton valaistuksenohjausjärjestelmä
  • Aurinkopaneelijärjestelmän integrointi hotellin sähköjärjestelmään
  • Pysäköintihallin sähköautojen latauspisteet 

Haluatko kuulla lisää?

Tomi Pyyhtiä

Liiketoimintajohtaja
Granlund Turku

Granlund Saimaan ryhmäpäällikkö Antti Vahvaselkä (vas.) ja osastonjohtaja Jukka Rantalainen Lappeenrannan sisäliikuntahallilla.
Lappeenranta

Lappeenrannan uusi sisäliikuntahalli täyttää tiukat kansainväliset kriteerit

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu, Sähkösuunnittelu, LVI-suunnittelu

Toimiala

Kunnat ja kaupungit, Urheilu

Lappeenrannan uudessa sisäliikuntahallissa Granlundin sähkö- ja LVI-suunnittelijat pääsivät näyttämään parasta osaamistaan. Kohde täyttää kansainvälisten urheilukisojen kriteerit ja vastaa vaihteleviin käyttötarpeisiin.
Referenssi
Juho Lähteenmäki ja Pasi Hämäläinen
Helsinki, pääkonttori

Spondan Fabianinkatu 21 -kiinteistöä ylläpidetään pitkäjänteisesti vuokralaiset huomioiden

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, Laskentapalvelut

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Fabianinkatu 21 on lukuisia vuokralaisia sisältävä korkean profiilin toimisto- ja liiketilakiinteistö. Tarjoamme sen PTS-korjauksiin ja tilamuutoksiin laajoja resursseja ja osaamista…
Referenssi
Granlundin energiajohtamisen ammattilaiset ja Lapin AMK kiinteistöpäällikkö Pekka Latvala ammattikorkeakoulun opetustiloissa.
Rovaniemi

Kolme kampusta ja pitkät talvet: Lapin AMK hallitsee kiinteistöjensä energiankulutuksen

Palvelu

Energiaraportointi, Granlund Manager

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Pohjoinen sijainti tuo kiinteistönpidolle omat haasteensa. Lapin AMK vastaa niihin Granlund Managerin energiaseurannan ja energia-asiantuntijoiden avulla. Edellisen energiatehokkuussopimuksen kaikki tavoitteet…
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Energiatehokas jättikampus luo hyvät puitteet oppimiselle

Palvelu

Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifiointi, Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Roihupellon uusi kampus Helsingissä on Suomen suurin ammattikoulu. Huolellinen talotekninen suunnittelu ja moderni energiaratkaisu varmistavat, että tiloissa on miellyttävä opiskella…
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Hukkalämmön kierrätys pienentää Sellon hiilijalanjälkeä

Palvelu

Energiasuunnittelu, Energiahanke, Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Kauppakeskus Sello kehittää energiatehokkuuttaan pitkäjänteisesti. Yhteistyössä Granlundin kanssa kiinteistöön toteutettiin energiankierrätysratkaisuja ja talotekniikan uudistuksia, jotka vähentävät energiankulutusta ja päästöjä.
Referenssi
Lappeenranta

Kustannusohjauksesta iso säästö Danfossin hankkeessa

Palvelu

Arkkitehtisuunnittelu, Kustannusohjaus, Rakennuttaminen, LVI-suunnittelu, Granlund Manager

Toimiala

Teollisuus

Danfoss siirtyy Lappeenrannassa kaupungin rakennuttamiin ja vuokraamiin tiloihin. Granlundin kustannusohjaus ja hyvä yhteistyö auttavat säästämään vaativan rakennushankkeen kuluja yli miljoona…
Referenssi
Joensuu

Ampumahiihdon pyhättö, Kontiolahden hiihtostadion, saa ansaitsemansa valaistuksen

Palvelu

Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Rakennuttaminen, Rakennustöiden valvonta

Toimiala

Urheilu

Kontiolahden ampumahiihtostadionin uusi valaistus täyttää Kansainvälisen ampumahiihtoliiton ja televisioinnin tiukat kriteerit. Granlund vastaa hankkeen sähkösuunnittelusta ja -valvonnasta.
Referenssi

Supertietokoneet palauttavat investoinnit moninkertaisina

Palvelu

Rakennusautomaatiosuunnittelu, Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Rakennuttaminen, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu

Toimiala

Datakeskukset

CSC:n Kajaanin datakeskukseen sijoitetut supertietokoneet LUMI ja Roihu tekevät Kajaanista yhden Euroopan merkittävimmistä suurteholaskennan keskuksista.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Siirtymäsuunnitelma antoi strategista etumatkaa Technopolikselle

Palvelu

Vastuullisuusstrategia ja -tiekartta, Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Toimistot

Technopolis päätti varautua ilmasto- ja sääntelymuutoksiin ennen kuin niistä tulee pakollisia. Granlundin tuella laadittu siirtymäsuunnitelma kokoaa keskeiset ilmasto- ja kestävyysriskit…
Referenssi
Jyväskylä

Comfortan palvelukeskuksen prosessi ja kiinteistö uudistettiin vain 15 kuukaudessa

Palvelu

Rakennuttaminen, Rakennustöiden valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Rakennesuunnittelu

Toimiala

Teollisuus

Granlundin rakennuttajat, valvojat ja suunnittelijat toimivat yhdessä joustavana tiiminä, jotta Comfortan palvelukeskuksen prosessi ja Kariteamin kiinteistö saatiin uudistettua yhtä aikaa…
Referenssi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?