Kuopion museo kylpee upeissa valoissa
15.4.2021 – Maamme jugend-arkkitehtuurin helmen, linnamaisen Kuopion museon peruskorjaus on loppusuoralla. Museo ja sen jo valmistunut uusi laajennusosa ovat saaneet myös arvolleen sopivan julkisivuvalaistuksen.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat

Granlund Kuopio Oy:n suunnittelujohtaja Timo Oravainen kertoo, että Kuopion museon valaistuksen lähtökohtana oli nostaa rakennuksia esille tyylikkään vähäeleisesti.
”Toteutustavaksi valittiin ’hillitty valopesu’. Led-valonheittimet sijoitettiin osittain vesikatolle ja osittain katuvalopylväisiin. Peruskorjausosalla on lisäksi matalia ’seinänpesijävalaisimia’ julkisivun alaosan valaisemiseksi häikäisemättä.”
Julkisivuvalaistuksessa on tärkeää huomioida esimerkiksi se, että samalla ei synny naapurustoa häiritsevää hajavaloa.
”Oikea valaisinkohtainen säätötaso haettiin koevalaistuksella yhteistyössä arkkitehdin kanssa.”
Oravainen sanoo, että julkisivuvalaistuksella voidaan nostaa kaupunkikuvasta esiin arvorakennuksia ja piristää pitkää pimeää talveamme. Hän iloitsee, että julkisivuvalaistuksen merkitys ymmärretään nykyään. Töitä on kuitenkin vielä jäljellä: 1990-luvun lamavuosina julkisivuvalaistuksista leikattiin säästösyistä.
”Nykyisellä led-tekniikalla julkisivuvalaistukset pystytään toteuttamaan hyvin energiatehokkaasti. Led-tekniikalla valaistusta voidaan myös säädellä ja muunnella tavalla, johon ei ennen pystytty.”
Julkisivuvalaistuksessa on tärkeää huomioida esimerkiksi se, että samalla ei synny naapurustoa häiritsevää hajavaloa.

Kuopion museo
- Kuopion museon hanke käsitti vuosina 1904–1907 rakennetun suojellun rakennuksen peruskorjauksen sekä kirjaston ja peruskorjausosan väliin sijoittuvan laajennusosan
- Hanke toteutettiin hybridiallianssina, ja sen arvo oli 17,8 miljoonaa euroa
- Laajuudeltaan hanke oli 4500 bruttoneliömetriä, josta peruskorjauksen osuus oli 1700 neliömetriä
- Hankkeen LVI-, automaatio- sekä sähkösuunnittelusta vastasi Granlund Kuopio Oy
- Lue lisää Kuopion museosta: https://kuopionmuseo.fi/
Palkittu hanke
Kuopion museon peruskorjaus palkittiin Itä-Suomen parhaana rakennusalan yhteistyöhankkeena. Toteutusmuodoksi kehitetty hybridiallianssi onnistui yhteistoiminnallisesti hyvin, vaikkei sille ollut esimerkkiä vastaavista toteutusmuodoista Itä-Suomessa.
Haluatko kuulla lisää?

Timo Oravainen
Museoympäristössä omia haasteita
Granlund Kuopio Oy on vastannut myös suuren museohankkeen LVI-, automaatio- ja sähkösuunnittelusta.
Kuopion museokeskuksen vt. päällikkö Pertti Renvall kertoo, että museoympäristö on asettanut ratkaisuille omia vaatimuksiaan.
”Näyttelyesineiden suojaamiseksi lämpötilan ja kosteuden on pysyttävä tiukoissa raja-arvoissa. Talotekniikan on mahdollistettava myös esimerkiksi se, että tiloihin voidaan rakentaa hyvinkin erilaisia vaihtuvia näyttelyitä.”
Oravainen kertoo, että museoon on asennettu paljon olosuhteita tarkkailevaa anturitekniikkaa. Pistorasioita ja valokuitupisteitä on 2,5 metrin välein. Lisäksi näyttelyvalaistuksen valaisimia voidaan liikuttaa kosketinkiskojen avulla.
”Sisätilojen yleisvalaistusta ja näyttelyvalaistusta ohjaava järjestelmä on toteutettu dali-tekniikalla, ohjausstandardilla, johon voidaan liittää eri valaisinvalmistajien laitteita.”
Julkisivuvalaistuksella voidaan nostaa kaupunkikuvasta esiin arvorakennuksia ja piristää pitkää pimeää talveamme.

Osattiin sitä ennenkin
Kuopion museoon rakennettiin näyttävä uudisosa ja samalla vanha museorakennus peruskorjattiin kauttaaltaan. Talotekniikan asentaminen vuosina 1904–1907 rakennettuun suojeltuun rakennukseen vaati tietenkin paljon miettimistä.
Uudisrakennuksessa omia haasteita asettivat puhdasvaluseinät sekä laajat lasipinnat, joita on niin ulkoseinissä kuin tiloja jakavissa siirtoseinissäkin.
”Pistorasiat ja tietoliikennekaapelointi on ratkaistu lattia- sekä yläjakeluna. Kaikkia seinäpintoja ja välikattoja ei voinut vanhalla puolella avata, mutta onneksi löysimme käyttämätöntä ullakkotilaa, jonne saimme mahdutettua iv-konehuoneen sekä osan sähkö- ja teletekniikasta”, Oravainen kertoo.
Museon talotekniikka on nyt päivitetty 2020-luvulle. Mutta toki rakennuksessa oli jo reilut sata vuotta sitten tuolloin modernia talotekniikkaa.
”Museossa oli heti alussa sellainen uusi keksintö kuin sähkövalot”, Oravainen mainitsee.
Museossa oli heti alussa sellainen uusi keksintö kuin sähkövalot.

Kaikki irti uudesta tekniikasta
Haastatteluhetkellä keväällä museon uusi osa on jo valmistunut.
”Rakennuksen toisen kerroksen näyttelytilan olosuhteet täyttävät nyt kansainvälisten museoiden kriteerit. Tämän ansiosta voimme saada Kuopioon lainaksi huippunäyttelyitä”, Renvall iloitsee.
Uuden puolen ensimmäisessä näyttelyssä otetaan heti kaikki irti uudesta sähkö- ja datatekniikasta. Näyttely nimeltä L3Dnardo da Vinci kertoo keksijänerosta hyödyntämällä muun muassa lisättyä todellisuutta ja hologrammeja.
Kuopion museon uusi osa on tarkoitus avata yleisölle kesällä, museon vanha puoli vuodenvaihteessa 2021-2022.
Lue myös
Historiallisen Hamburger Börs -hotellin sähkötekniikka suunniteltiin visuaalisen ilmeen ehdoilla

Toimistosta päiväkodiksi – Päiväkoti Roba sai energistahokkaat ja viihtyisät tilat
Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Talotekninen hankekehitys
Koulut ja oppilaitokset

Leppävirran energiankierrätysjärjestelmä säästää kustannuksia ja pienentää hiilipäästöjä
Energiatehokkuushankkeet
Kunnat ja kaupungit

Nesteen ylläpito-organisaatio saa tukea kiinteistöpäällikkö-palvelusta
Kiinteistöjohtaminen
Teollisuus

Kuntoarviot tukevat SBB:n hoivakiinteistöjen kunnossapidon hallintaa ja budjetointia
Kuntoarviot ja -tutkimukset, PTS, Huoltokirja
Sairaalat ja terveydenhuolto

Granlund Manager tukee Moventaksen vastuullisuusraportointia
Granlund Manager -ohjelmisto
Teollisuus

Allianssimalli tuo Oulun yliopistollisen sairaalan uudistumiseen ketteryyttä
LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Valaistussuunnittelu
Sairaalat ja terveydenhuolto

Käyttäjien hyvinvointi korostui Swing Housen suunnittelussa
LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Energiasuunnittelu, Talotekniikan konsultointi
Hotellit ja ravintolat

ANDRITZ sai Varkauteen historiallisen suuren 1,5 hehtaarin tuotantohallin
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta
Teollisuus

Assi Groupin kolmas toimistotalo valmistui aikataulussa ja budjetissa
Rakennuttaminen ja valvonta, Kustannusohjaus
Toimistot

HUS seuraa hissien huoltoa ja ylläpitoa Granlund Managerilla
Granlund Manager -integraatiot, Granlund Manager -ohjelmisto
Sairaalat ja terveydenhuolto
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.