Viihtyisiä hotellihuoneita täynnä energiaa säästäviä ratkaisuja
20.10.2020 – Lahden Seurahuoneen laajennuksessa tavaratalon yläkertaan rakennettiin tasokkaita ja energiatehokkaita hotellihuoneita.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat

Matkustajien arvostama Lahden Seurahuone tarvitsi lisää tasokkaita hotellihuoneita. Ratkaisu tähän löytyi viereisestä Sokos-tavaratalosta, jonka tyhjilleen jääneen ylimmän kerroksen Osuuskauppa Hämeenmaa päätti muuttaa majoitustiloiksi.
Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneen rakennushanke valmistui tammikuussa 2021, jolloin hotelli sai 50 uutta tyylikästä ja yksilöllistä huonetta. Osa huoneista tuli kahteen kerrokseen.
”Tavanomaista korkeammat ja isommat hotellihuoneet ovat ainutlaatuiset. Vastaavanlaisia ei ihan heti tästä maasta löydy. Huoneet eivät ole vain nukkumista varten, vaan ne kutsuvat viipymään”, kuvailee hotellinjohtaja Marika Haavisto.
Keskiössä energiaa säästävät ratkaisut
Granlund vastasi hotellilaajennuksen LVI-suunnittelun ohella myös sähkö- ja rakennusautomaatiosuunnittelusta. Lisäksi Granlund toimi urakan taloteknisenä valvojana.
”Hanke oli vaativa, mutta poikkeuksellisen kiinnostava”, Granlund Lahden suunnittelupäällikkö Timo Salonen tiivistää.
Hotellihuoneet tulivat tavaratalorakennuksen kolmanteen kerrokseen, johon rakennettiin kokonaan uusi talotekniikka. Esimerkiksi ilmanvaihtojärjestelmä uusitaan täysin.
Energiaa säästävät ratkaisut ovat olleet keskiössä kaikessa suunnittelussa.
Lämmityksestä ja jäähdytyksestä vastaavat huoneiden alakattoon integroitavat huomaamattomat säteilypaneelit. Perinteisiin puhallinkonvektoreihin verrattuna paneelit ovat äänettömät, eivätkä ne aiheuta vedon tuntua.
Valittu lämmitysratkaisu on myös energiatehokas, sillä säteilypaneeleita varten lämmitysverkoston menoveden tarvitsee olla vain 45 astetta tavanomaisen 70 asteen sijaan.
Salosen mukaan energiaa säästävät ratkaisut ovat olleet keskiössä kaikessa suunnittelussa. Esimerkiksi ilmanvaihtolaitteet on valittu niin, että niissä on tehokas lämmöntalteenotto ja energiatehokkaat puhaltimet.
”Energiatehokkuutta lisäävät myös lämpöä tehokkaasti eristävät uudet ikkunat. Ne vähentävät lämmityksen tarvetta talvella ja ehkäisevät kesällä paahtavan auringon vaikutusta. Yhdessä jäähdytyksen kanssa huoneiden lämpötila pysyy näin miellyttävänä helteelläkin.”
Salosen mukaan myös henkilöturvallisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota. Uusiin tiloihin asennetaan esimerkiksi koneellinen savunpoisto ja palopeltien automaattinen ohjausjärjestelmä.
Myös asiakkaille ympäristövastuuseen liittyvät asiat ovat entistä tärkeämpiä.
Granlundin kanssa pitkä kumppanuus
Marika Haavisto on tyytyväinen kokonaisuuteen, jossa huoneiden viihtyisyys ja turvallisuus yhdistyvät energiaa säästäviin ratkaisuihin. Kaikilla Sokos-hotelleilla on Green Key -ympäristömerkki, jonka saaneet majoitusliikkeet sitoutuvat esimerkiksi energian ja veden käytön tehostamiseen.
”Myös asiakkaille ympäristövastuuseen liittyvät asiat ovat entistä tärkeämpiä. Kuuntelemme heidän toiveitaan ja palautetta luonnollisesti herkällä korvalla”, Haavisto korostaa.
Hotellin laajennushanke on edennyt yli puolivälin, ja kaikki on sujunut aikataulussaan. Haavisto kertoo, että yhteistyö Granlundin kanssa on toiminut mallikkaasti.
”Granlund on ollut kumppanimme jo usean vuoden ajan hotellin remonteissa. Tässäkään hankkeessa yhteistyössä ei ole moitteen sijaa.”
Haaviston mielestä on tärkeää, että suunnittelija ottaa tarkasti huomioon hotellin ja sen asiakkaiden tarpeet.
”Hotellihuoneen käyttömukavuuteen vaikuttavat pienetkin yksityiskohdat, vaikkapa pistorasioiden sijainti. Granlundin asiantuntijat ottavat heti kopin ja vievät toiveemme suunnitelmiin.”
Lahden Seurahuone
- Solo Sokos -hotelli, jossa on 219 huonetta.
- Hotellin maineikas historia ulottuu 1890-luvulle.
- Valittiin World Luxury Hotel Award -gaalassa Euroopan parhaaksi kaupunkihotelliksi vuonna 2015.
Granlundin rooli hotellilaajennuksessa
- Vastasi hotellilaajennuksen LVI-suunnittelun ohella sähkötekniikan ja automatiikan suunnittelusta.
- Granlund toimi myös urakan taloteknisenä valvojana.
- Toiminut useita vuosia Seurahuoneen kumppanina hotellin remonteissa.
Haluatko kuulla lisää?


Pohjois-Savon SOTE-uudistus toi mukanaan yli 400 uutta toimipaikkaa
Granlund Manager ohjelmisto
Sairaalat ja terveydenhuolto

Kansallisteatterissa nautitaan upouudesta esitystekniikasta ja LVI-tekniikasta
LVI-suunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Energiasuunnittelu
Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

KYS Uusi Sydän: Allianssimalli näyttää kyntensä 200 miljoonan sairaalahankkeessa
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Palotekninen suunnittelu
Sairaalat ja terveydenhuolto

Koas otti kaiken hyödyn irti energiatodistusten kohdekierroksista
Viihtyisiä hotellihuoneita täynnä energiaa säästäviä ratkaisuja
Viihtyisiä hotellihuoneita täynnä energiaa säästäviä ratkaisuja

Aalto-yliopistolle suunniteltiin uusi sähkötekniikan tutkimuslaboratorio
Sähkösuunnittelu, Rakennuttaminen ja valvonta, Rakennusautomaatiosuunnittelu
Teollisuus, Koulut ja oppilaitokset

Mitra tehostaa kiinteistöjohtamistaan Granlund Managerilla
Kiinteistöjohtaminen, Granlund Manager -ohjelmisto
Viihtyisiä hotellihuoneita täynnä energiaa säästäviä ratkaisuja

Toimistosta päiväkodiksi – Päiväkoti Roba sai energiatehokkaat ja viihtyisät tilat
Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Talotekninen hankekehitys
Koulut ja oppilaitokset

Leppävirran energiankierrätysjärjestelmä säästää kustannuksia ja pienentää hiilipäästöjä
Energiatehokkuushankkeet
Kunnat ja kaupungit

Nesteen ylläpito-organisaatio saa tukea kiinteistöpäällikkö-palvelusta
Kiinteistöjohtaminen
Teollisuus

Kuntoarviot tukevat SBB:n hoivakiinteistöjen kunnossapidon hallintaa ja budjetointia
Kuntoarviot ja -tutkimukset, PTS, Huoltokirja
Sairaalat ja terveydenhuolto
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä