Datakeskusalan työvoimatarve nelinkertaistuu lähivuosina
25.2.2026 – Datakeskusala kasvaa vauhdilla ja tarjoaa tehtäviä myös alanvaihtajille. Granlund käynnistää laajan rekrytointikampanjan.
Suomeen tulevien datakeskusten rakentamiseen, suunnitteluun ja käyttöönottoon tarvitaan lähivuosina lukuisia uusia osaajia. Datakeskusalalla jo toimivien ammattilaisten ohella hankkeet tarjoavat uusia uramahdollisuuksia myös alanvaihtoa harkitseville.
“Tarve uusille tekijöille on tulevina vuosina valtava. Alan näkymät ja tarve työvoimalle ovat erittäin lupaavat vuosiksi eteenpäin”, kertoo Granlundin datakeskustoimialan johtaja Jari Innanen.
Suomen taloudessa on meneillään murros, mikä voi vähentää työvoiman tarvetta perinteisillä teollisuuden aloilla. Innasen mukaan datakeskusalalla tilanne on päinvastainen. “Hankkeisiin alkaa olla jo haasteita löytää osaajia.”
Tarve uusille tekijöille on tulevina vuosina valtava. Alan näkymät ja tarve työvoimalle ovat erittäin lupaavat vuosiksi eteenpäin.
Jari Innanen, datakeskustoimialan johtaja, Granlund
Datakeskukset yksi suurimmista yksityisen sektorin investointikohteista
Datakeskushankkeissa tehdään samanlaista suunnittelua ja konsultointia kuin muidenkin teollisuuden alojen rakennushankkeissa. Erona on hankkeiden suuri mittakaava.
”Datakeskushankkeissa tarvitaan esimerkiksi sähkö- ja LVI-järjestelmien kokeneita osaajia. Jäähdytys-, energia- ja lämmöntalteenottoratkaisuihin liittyvälle osaamiselle on erityistä kysyntää. Samoin tarvitaan rakennesuunnittelijoita ja arkkitehtejä sekä rakennuttamisen ja projektinjohdon ammattilaisia”, Innanen kertoo.
Datakeskustoimijoita edustava FDCA ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK arvioivat, että datakeskushankkeiden rakennusvaiheen työllisyysvaikutus on nyt noin 11 000 henkilötyövuotta, mutta sen odotetaan nousevan 45 000 henkilötyövuoteen vuoteen 2030 mennessä.
Julkisesti ilmoitettuja investointisuunnitelmia on Suomessa jo 12 miljardin euron arvosta. FDCA:n mukaan alan koko potentiaali on yli 30 miljardia euroa. “Datakeskukset ovat yksi suurimmista yksityisen sektorin investointikohteista tulevina vuosina”, Jari Innanen huomauttaa.
Datakeskukset ovat yksi suurimmista yksityisen sektorin investointikohteista tulevina vuosina.
Jari Innanen, datakeskustoimialan johtaja, Granlund
Granlund rekrytoi lisää datakeskusosaajia
Granlundilla datakeskukset ovat kasvaneet yhtiön suurimmaksi toimialaksi, ja ala työllistää tällä hetkellä yli 300 asiantuntijaa Suomessa ja Ruotsissa. Uusille osaajille on tarvetta, ja Granlund käynnistääkin nyt laajan rekrytointikampanjan.
“Odotamme datakeskusalan kasvun jatkuvan vahvana. Haemme ensi vaiheessa useita eri alojen osaajia niin sähkö- ja LVI-suunnitteluun, käyttöönottoon kuin rakennuttamisen ja projektinjohdon tehtäviin”, Jari Innanen kertoo.
Granlund tarjoaa datakeskushankkeissa suunnittelu-, konsultointi- ja projektinjohtopalveluja. Lisäksi yhtiön asiantuntijat tekevät erilaisia konsultointitoimeksiantoja aina datakeskusten sijaintipaikan valinnasta niiden käyttöönottoon.
Haluatko kuulla lisää?

Jari Innanen

Timo Ranne
Granlund rekrytoi uusia osaajia datakeskushankkeisiin
Pohjoismaiden johtavana datakeskusten suunnittelijana ja konsulttina tarjoamme kiehtovia uramahdollisuuksia pitkälle tulevaisuuteen sähkö- ja LVI-alan, rakenne- ja arkkitehtisuunnittelun, teollisuuden, käyttöönoton sekä rakennuttamisen ja projektinjohdon osaajille.
Tule ja rakenna näköisesi ura kotimaisessa yrityksessä!

Lisää uutisiamme
Tilaa uutiskirjeemme
Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.