Granlund Turku on aloittanut toimintansa
19.10.2015 – Granlund on ottanut ensimmäiset askeleensa Turussa syksyn aikana. Granlund Turku Oy:n toimitusjohtajana aloitti lokakuun alussa Pekka Hjelm. Samaan aikaan valmistui myös uusien toimitilojen remontti Turun keskustassa (Yliopistokatu 31).

Pekka Hjelm on rakennuttamisen ja kustannusmäärälaskennan konkari. Hänen tavoitteenaan on kehittää Granlund Turku Oy:n toimintaa siten, että talotekniseen suunnitteluun keskittyvä suunnitteluyksikkö saadaan aktivoitua heti alkuvaiheessa.
– Lähtötilanne on positiivinen, koska Granlundilla on jo merkittävästi tilauskantaa muun muassa T3-sairaalan ja Medisiinan hankkeissa, Hjelm huomauttaa.
Jatkossa tavoitteena on saavuttaa johtava asema Turun alueella taloteknisessä suunnittelussa. Samalla toimintaa laajennetaan myös ohjelmistojen ja konsultoinnin alueille.
Mukana myös paluumuuttajia
Syyskuussa Granlund Turku Oy:ssä aloitti myös Mikko Gröndahl. Viime vuodet Saksassa viettänyt Mikko on paluumuuttaja, jonka erityisosaamisalue on rakennusautomaatio.
Hän toimii alkuvaiheessa kiinteässä yhteistyössä emoyhtiön asiantuntijoiden kanssa. Jatkossa tavoitteena on rakentaa Turkuun oma tiimi ja tarjota palveluja suunnitteluprojekteihin sekä ylläpidon johtamiseen.
Granlund toivoo rekrytoivansa Turun toimistoon viidestä kymmeneen talotekniikan suunnittelijaa vuoden 2016 loppuun mennessä.
– Yhtiön päätavoite on olla johtava talotekniseen suunnittelun asiantuntijakonserni. Tätä samaa strategiaa noudatamme myös Turussa, Pekka Hjelm korostaa.
Turun toimiston yhteystiedot löytyvät täältä.
Haluatko kuulla lisää?


Tamperelainen Projektivisio osaksi Granlundia
29.09.2023 – Granlund vahvistaa sairaalatekniikan osaamistaan Pirkanmaan alueella ostamalla Projektivisio Oy:n osakekannan.
- yrityskaupat

Granlund antaa vuosia kehitetyn tietomallinnuspohjan maksutta jakoon
28.09.2023 – Revit on tietomallinnusohjelmisto, jonka tehokas käyttö edellyttää työlästä alkuasetusten määrittelyä. Granlundilla on käytetty Revit-mallipohjan kehittämiseen useita satoja työtunteja, ja nyt…

Talotekniikka johtaa tietä kohti tekoälyratkaisuja
27.09.2023 – Tekoälyyn perustuvien sovellusten käyttöönotto edellyttää suurten datamäärien analysointia ja tiedon vakioimista. Talotekniikka näyttää tässä mallia koko kiinteistö- ja rakennusalalle.

Granlund sai toimiston Kotkaan
21.09.2023 – Granlund avasi uuden toimiston Kotkaan. Paikallisia työntekijöitä työllistävä toimisto sijaitsee meren äärellä juuri kalustetuissa toimitiloissa.

Ympäristöministeriön selvitys tarkentaa tietoa talotekniikan päästövaikutuksista
12.09.2023 – Ympäristöministeriön tuore selvitys tarkentaa huomattavasti taloteknisten järjestelmien päästövaikutuksia. Selvitys auttaa rakennusalan toimijoita tekemään tarkempia laskelmia taloteknisten järjestelmien vaikutuksesta rakennusten hiilijalanjälkeen.

Miltä energia näyttää valotaiteen keinoin?
08.09.2023 – Jyväskylässä järjestettävä Valon kaupunki -tapahtuma pidetään tänä vuonna 28.9.–7.10. Granlundin vuorovaikutteisen teoksen teema on energian eri muodot. Teokseen osallistuvan ihmisen…
- Energia
- suunnittelu

Vastuullinen kiinteistönomistaja varautuu häiriötilanteisiin ennalta
28.08.2023 – Kiinteistöön kohdistuvat mahdolliset häiriötilanteet ja riskit kannattaa selvittää ennakoiden. Tärkeintä on varmistaa käyttäjien turvallisuus ja kriittisten järjestelmien toiminta kaikissa tilanteissa.
- suunnittelu
- Talotekniikka

Fiksu yritys varautuu sähkökatkoihin
28.08.2023 – Jokaisen yrityksen kannattaa laatia varautumissuunnitelma sähkökatkojen varalta. Kriittisten toimintojen turvaaminen voi edellyttää varavoimaa ja vaihtoisia reittejä sähkönsyötölle.
- suunnittelu
- Talotekniikka

Suomalainen osaaminen tukemassa Romanian sairaalakannan uudistusta
21.08.2023 – Suomalaisen sairaalasuunnittelun ja -rakentamisen asiantuntijat yhdistävä Integrated Hospital Design Alliance eli IHDA-ryhmä on mukana romanialaisen sairaalan uudisrakennushankkeessa. Länsi-Romaniassa sijaitseva Resita…
- suunnittelu
- Talotekniikka