Hyppää sisältöön
UutinenGranlundilla vahva vuosi – liikevaihto kasvoi 18,5 prosenttia

Granlundilla vahva vuosi – liikevaihto kasvoi 18,5 prosenttia

14.2.2023 – Granlund teki vuonna 2022 hyvän tuloksen. Konserni palasi koronavuosien jälkeen vahvaan kasvuvauhtiin.

Aihepiiri
Konserni
Jaa

Vuonna 2022 Granlundin liikevaihto kasvoi 18,5 % edellisestä vuodesta, ollen 129,2 M€ (109,0 M€). Liikevoitto oli 11,9 M€ (10,7 M€). Kasvu syntyi sekä orgaanisesti että yrityskaupoista, joita tehtiin vuoden aikana yhteensä viisi.  ”Yrityskaupat ovat näkyneet kasvuluvuissamme merkittävästi. Edellisen kahden vuoden aikana tehdyt yrityskaupat ovat tuoneet uutta liikevaihtoa yli 11 M€”, kertoo Granlundin konsernijohtaja Pekka Metsi.

Orgaanisen kasvun moottoreina ovat toimineet mm. datakeskus- ja energiapalvelut, korjausrakentamisen hankkeet sekä jatkuvat asiakkuudet. ”Olemme kehittäneet myös uusia palvelumalleja niin ylläpitoon, kiinteistöjohtamiseen kuin talotekniikan toteutukseen. Nämä tulevat näkymään voimakkaammin liiketoiminnassamme tulevina vuosina”, Metsi lisää.

2022 avainlukuja

  • Liikevaihto 129,2 M€ (109,0 M€)
  • Liikevoitto 11,9 M€ (10,7 M€)
  • Henkilöstön bonus 4,4 M€
  • Investoinnit innovaatiotoimintaan 7,2 M€

Granlundilla on panostettu aina pitkiin asiakassuhteisiin ja tämä tie on kantanut kaikilla liiketoiminta-alueilla. ”87 % projekteistamme tehdään kanta-asiakkaiden kanssa. Meille on tärkeää luoda pitkäaikaisia asiakassuhteita, jolloin pystymme pitkäjänteisesti kehittämään asiakkaan toimintaa”, Metsi kommentoi.

Granlundin liikevaihto
Granlundin liikevoitto

Henkilöstölle 4,4 M € tulospalkkiota

Granlundin henkilöstömäärä oli vuoden 2022 lopussa 1358 ja kasvoi edellisvuodesta 136 asiantuntijalla. Aiempien vuosien tapaan koko henkilöstö on mukana tulospalkkiojärjestelmässä, ja palkkioita maksetaan yhteensä 4,4 M€. ”Asiantuntijat tekevät Granlundin. Haluamme ehdottomasti palkita henkilöstömme hyvästä työstä vuosittaisen tulospalkkiomme muodossa”, Metsi kertoo.

Henkilöstö vuoden lopussa

Suuntana Pohjoismaat

Granlundin nykyinen strategia tähtää vuoteen 2025 ja 200 M€ liikevaihtoon. Koronan hidastamien vuosien jälkeen vuonna 2022 palattiin hyvään kasvuvauhtiin, jota on tarkoitus jatkaa myös tulevina vuosina. ”Tavoitteemme on hakea kasvua mm. kansainvälistymisestä. Meillä on toimipisteitä Ruotsissa ja projekteja myös muissa Pohjoismaissa sekä Baltiassa. Näihin alueisiin tullaan panostamaan myös jatkossa”, Metsi kertoo suunnitelmista.

Vuonna 2022 Granlund avasi toisen Ruotsin toimipisteensä Tukholmaan ja asiantuntijoita on nyt yhteensä 40. Kasvua Ruotsissa haetaan erityisesti energian, sairaaloiden ja datakeskusten osalta.

Innovaatiotoimintaan 6 % liikevaihdosta

Innovaatio- ja kehitystoimintaan panostetaan edelleen vahvasti.  Vuonna 2022 siihen investoitiin 7,2 M€ eli noin 6 % koko konsernin liikevaihdosta. Tärkeitä tutkimus- ja kehitystoiminnan alueita olivat sairaalasuunnittelu, energiatehokkaat ratkaisut sekä tekoälyn hyödyntäminen. Granlund oli myös aktiivisesti mukana koko toimialaa edistävän Talotekniikka 2030 -ohjelman käynnistämisessä. Hankkeeseen koottiin seuraavaksi viideksi vuodeksi lähes 300 000 € vuosirahoitus.

Investoinnit innovaatiotoimintaan

Katsaus liiketoimintaan

Vuonna 2022 työllisyys pysyi Granlundilla koko vuoden hyvällä tasolla. Suunnittelussa sekä julkinen että yksityinen sektori olivat aktiivisia. Energiatehokkuushankkeita, elinkaarikouluja ja korjausrakentamista tehtiin tiiviiseen tahtiin. Myös isoja sairaalahankkeita oli käynnissä, datakeskusprojektit vetivät ja kaupan sektori oli aktiivinen.

Konsultoinnissa kaikki energiaan liittyvät palvelut kehittyivät positiivisesti. ESG- ja vastuullisuuspalveluissa kysyntä lisääntyi selvästi niin projektipuolella kuin kiinteistöjohtamisessa. Vuosi 2022 oli ennätysvilkas myös kiinteistökauppojen Due Diligence -toiminnassa niin kotimaassa, Pohjoismaissa kuin Baltiassa. Tiedolla johtamisen palvelut kasvoivat ja myös kunnossapidon suunnittelu sekä huollon optimointi kiinnostivat asiakkaita enenevässä määrin.

Meille on tärkeää luoda pitkäaikaisia asiakassuhteita, jolloin pystymme pitkäjänteisesti kehittämään asiakkaan toimintaa.

Pekka Metsi, konsernijohtaja

Ohjelmistopuolella integraatioliiketoiminta oli ennätyksellisessä kasvussa, sillä tiedonsiirtojen tarve kasvaa koko ajan. Myynti rullasi positiivisesti ja kiinteistöjohtamisen ohjelmisto Granlund Managerin markkinaosuus parani. Kansainvälisessä toiminnassa fokusta käännettiin enemmän lähialueille Pohjoismaihin ja Baltiaan.

Rakennuttaminen ja valvonta jatkoi positiivista kehitystään. Suurimpana asiakasryhmänä säilyi julkinen sektori, mutta myös muu kanta-asiakasverkosto laajeni. Rakennuttamispalvelut tuottavat projektinjohtoa omana palveluna sekä kokonaispalvelua korjausrakentamisen projekteihin.

Lisätietoja

Pekka Metsi

Toimitusjohtaja
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Vuoden 2023 palkittuja opinnäytetöitä juhlistettiin Granlundilla

20.11.2023 – Tämän vuoden palkitut opinnäytetyöt käsittelivät energiasta saatavaa dataa, ulospuhallusilmaa toimistorakennuksissa sekä tarpeenmukaista ilmanvaihtoa.

Uutinen

4D-suunnittelu edistää tiedolla johtamista

17.11.2023 – 4D-suunnittelua voi hyödyntää monessa. Lue, miten palvelu tuki tietomallien käyttöä Lujatalon työmaalla ja tehostaa datalla johtamista Vektor IO:n infrahankkeissa.

Uutinen

Kuinka 4D-suunnittelu tehostaa rakennushankkeita?

10.11.2023 – Asiakkaamme kertovat, miten 4D on vaikuttanut purkuhankkeiden aikatauluihin Purkupihalla, läpinäkyvyyteen Helsinki-Vantaan kehitysohjelmassa ja suunnittelun laatuun Destialla.

Uutinen

Arkkitehtitoimisto ON Oy:sta tulee osa Granlund Kuopiota

07.11.2023 – Granlund on ostanut kuopiolaisen Arkkitehtitoimisto ON Oy:n osakekannan. Kauppa astuu voimaan 1.1.2024.

Uutinen

SCANVAC-palkinto Pekka Metsille

31.10.2023 – SCANVAC myöntää joka toinen vuosi LVI-alan palkinnon pohjoismaiselle yksityishenkilölle, yritykselle tai organisaatiolle, joka on antanut merkittävän panoksensa alalle.

Uutinen

Miten suunniteltiin edistyksellisen paloturvallinen Länsimetro?

31.10.2023 – Länsimetron turvallisuusratkaisut ovat edistyksellisiä kansainvälisessäkin mittakaavassa. Granlundin suunnittelijat olivat valitsemassa ratkaisuja, joilla paloturvallisuudesta huolehditaan monen järjestelmän yhteispelillä.

Uutinen

Lean-ajattelu vauhdittaa rakennusalan vihreää siirtymää

19.10.2023 – Rakennusalan muutosliikettä kohti lean-periaatteita ajava RAIN3-hanke kerää yhteen alan eri asiantuntijoita. Granlundilla järjestetyssä Lean ja vihreä siirtymä -työpajassa käsiteltiin vähähiilisen…

Uutinen

Granlundin alueyhtiöt sulautuvat Granlund Oy:hyn 31.10.2023

11.10.2023 – Asiakas- ja yhteistyökumppanitiedotteemme kokoaa olennaiset asiat liittyen Granlundin yhdistymiseen marraskuun alusta alkaen.

Uutinen

Miten onnistut kiinteistöjen ylläpidon kilpailutuksissa?

09.10.2023 – Jos kilpailutuksia ei tehdä eikä sopimussisältöjä ole vähään aikaan päivitetty, kustannukset karkaavat helposti käsistä, laatu voi heiketä ja palvelujen sisältö…

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?