Hiilineutraalius on kiinteistö- ja rakennusalan seuraava suuri askel
13.12.2019 – Ympäristövastuu ja energia-alan murros näkyvät kiinteistö- ja rakennusalalla yhä enemmän. Edelläkävijät asettavat itselleen kunnianhimoisia tavoitteita ja ovat eturintamassa viemässä rakentamista ja kiinteistönpitoa kohti hiilineutraaliutta.
Hiilineutraalius kiinnostaa kiinteistösijoittajia. Kun tehdään valintoja kannattavista sijoituskohteista, vastuullisuus nousee esiin uutena trendinä. Granlund Consultingin toimitusjohtaja Miia Anttilan mukaan organisaatioiden on tänä päivänä yhä vaikeampi ohittaa ympäristöön ja ilmastoon liittyvää yhteiskuntavastuuta.
”Ympäristötoimenpiteet yhdistyvät kannattavaan liiketoimintaan. Ympäristö onkin tärkeää huomioida strategiatasolla osana laajempaa kiinteistö- ja energiajohtamista”, Anttila sanoo.
Samalla taloudelliset tavoitteet ovat muuttuneet. ”Enää ei puhuta vain energian kustannussäästöistä, vaan lasketaan tuottoa. Seuraavaksi energiasäästöistä tulee sijoitusinstrumentti.”
Seuraavaksi energiasäästöistä tulee sijoitusinstrumentti.
Matkalla energiatehokkuudesta materiaalitehokkuuteen
Strategiatasolta on vielä pitkä matka konkreettisiin toimenpiteisiin. Mediassa esitetään usein mustavalkoisia väittämiä eri toimenpiteiden vaikutuksista.
”Vastuullisuutta on, että strategiasta rakennetaan faktoihin perustuva kokonaisuus, jolla tavoitteet saavutetaan”, toteaa Granlund Consultingin liiketoiminnan kehityspäällikkö Ulla Nykter.
Nyt jo merkittävä osa toimijoista tekee energiatehokkuustoimenpiteitä, ja edelläkävijöiksi ovat nousseet ne, jotka huomioivat myös hiilijalanjäljen ja materiaalitehokkuuden. Edelläkävijät miettivät, miten tavoitteet huomioidaan kaikessa toiminnassa. Silloin ympäristötietoisesta tekemisestä tulee osa arjen kiinteistöjohtamista.
”Samalla mietitään uusia kunnianhimoisempia tavoitteita ja avauksia”, Nykter lisää.
Toisille nämä tarkoittavat puurakentamisen lisäämistä, toisille puolestaan tiukempaa integroitumista osaksi ympäröivää energiajärjestelmää kulutusjoustoineen. Nykterin mukaan edelläkävijät tiedostavat, että toimenpiteitä vaaditaan useilla sektoreilla.
Edelläkävijöiksi ovat nousseet ne, jotka huomioivat myös hiilijalanjäljen ja materiaalitehokkuuden.
Omalla työllä voi vaikuttaa yhteiskuntaan
Kiinteistö- ja rakennusalan päästöjen vähentäminen on yksi Granlundin tärkeimmistä kehityskohteista ja tavoitteista.
”Lisäksi asiantuntijoillamme on vahva henkilökohtainen halu vaikuttaa yhteiskuntaan”, Anttila korostaa.
Hiilineutraaliuteen pyrkiminen vaatii sekä laajojen kokonaisuuksien ymmärrystä että erikoisosaamista.
”Molempia tarvitaan. Esimerkiksi päästökompensaatio-osaamisemme on Suomessa vielä harvinaista.”
Moni toimiikin näkyvästi ilmasto- ja energiavaikuttajana. ”Esimerkiksi energia-asiantuntijamme Erja Reinikainen sai juuri elinkeinoministeri Katri Kulmunilta EnergiaTsemppari -palkinnon pitkästä ja menestyksellisestä työstä energiatehokkuuden edistämiseksi.”
Haluatko kuulla lisää?

Miia Anttila
Datakeskusalan työvoimatarve nelinkertaistuu lähivuosina
25.02.2026 – Datakeskusala kasvaa vauhdilla ja tarjoaa tehtäviä myös alanvaihtajille. Granlund käynnistää laajan rekrytointikampanjan.
Granlundin talotekniikka-laajennus Solibriin
24.02.2026 – Uusi laajennus varmistaa taloteknisen vakioidun tiedon laadun Solibri-ohjelmistossa.
- Innovaatiot
- Tuottavuus
Granlund jatkaa Niuvanniemen sairaalan uudisrakennuksen suunnittelukilpailun toiseen vaiheeseen
12.02.2026 – Granlundin ja Olla Arkkitehtien ehdotus Niityllä eteni kahden parhaan joukkoon kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Niuvanniemen sairaalan suunnittelukilpailussa.
- Suunnittelu
Granlundin vahva kasvu jatkui – vuoden aikana 200 uutta työntekijää
11.02.2026 – Granlund saavutti lähes 19 % kasvun kiinteistö- ja rakennusalan haastavana jatkuneessa markkinatilanteessa. Useita yrityskauppoja tehtiin eri suunnittelualoilla, rakennuttamisessa ja ohjelmistoissa.
- Granlund
Sähkövoimatekniikan konkari Eeva Walden laajentaa palveluvalikoimaa Granlundilla
05.02.2026 – Granlund tarjoaa jatkossa sähkönsiirtoon liittyvää suunnittelua, konsultointia ja rakennuttamista. Kokonaisuutta luotsaa Eeva Walden, joka varmistaa, että projektit viedään tehokkaasti maaliin.
- Ura Granlundilla
Granlund kasvattaa rakennuttamista yrityskaupalla
03.02.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan Rakennuttajatoimisto Venttiseiskan kanssa. Yritys työllistää 14 kokenutta osaajaa Vantaalla ja Lahdessa.
- Yrityskaupat
Granlund on Vuoden Tiedolla Johtaja
23.01.2026 – Granlund palkittiin Vuoden Tiedolla Johtaja -palkinnolla Bondata-gaalassa.
Granlund uudisti organisaatiotaan
20.01.2026 – Granlund Helsingin organisaatiouudistuksen tavoitteena on hyvä johtaminen ja matala hierarkia.
- Nimitykset
Saku Purhonen vetämään Granlund Mikkelin rakennuttamista ja valvontaa
19.01.2026 – Granlund Mikkelin osastonjohtajana aloittanut Saku Purhonen tuo taloon vahvaa osaamista etenkin teollisuuden vaativien rakennushankkeiden projektijohtamisesta.