Hyppää sisältöön
UutinenEtusivuLVI-insinööri laittaa arvokiinteistössä peliin kaiken osaamisensa

LVI-insinööri laittaa arvokiinteistössä peliin kaiken osaamisensa

31.1.2022 – Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjaus on Antti Vaahtolan työuran vaativimpia hankkeita. LVI-suunnitelmia on jouduttu päivittämään lukemattomia kertoja, mutta tekemistä se ei ole haitannut.

Aihepiiri
Korjausrakentaminen, Ura Granlundilla
Jaa

Antti Vaahtola on toiminut pitkään Granlundilla LVI-suunnittelun tehtävissä, mutta Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjausta haastavampaa hanketta ei ole tullut vielä uralla vastaan. LVI-suunnittelun projektipäällikkönä hän vastaa, että uudistukset tehdään historiallista ympäristöä tarkasti kunnioittaen.

“Suojellussa rakennuksessa ulkonäön on säilyttävä yksityiskohtia myöten, vaikka sinne asennetaan modernia talotekniikkaa. Esimerkiksi ilmanvaihtokanavat peitetään valeseinillä, joita ei päälle päin erota alkuperäisistä”, Vaahtola sanoo.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa remontoitiin päärakennuksen vanhin osa 1800-luvulta. Nyt peruskorjauksessa on 1900-luvulla rakennettu puoli. Vaahtolan mukaan ison haasteen työhön tuovat historiallisen kiinteistön yksilölliset tilat.

“Uudisrakentamiseen verrattuna työmäärä tuplaantuu, kun samoja ratkaisuja ei voi toistaa. Jokaiseen tilaan on mietittävä sopivin vaihtoehto. Se pistää oman osaamisen koville. Toisaalta tällainen uniikki kohde on äärimmäisen kiinnostava.”

Teknisen osaamisen ohella tarvitaan kosolti luovuutta, jotta sopivin ratkaisu löytyy.

Antti Vaahtola, LVI-insinööri

Tekemisen meininki antaa lisävirtaa

Vanhan korjaamisessa tulee jatkuvasti vastaan yllätyksiä. LVI-suunnitelmiakin on jouduttu päivittämään lukemattomia kertoja, mutta tekemistä se ei ole Vaahtolan mukaan haitannut.

“Teknisen osaamisen ohella tarvitaan kosolti luovuutta, jotta sopivin ratkaisu löytyy.”

Hänen mielestään oleellista on saumaton yhteistyö rakennushankkeen eri toimijoiden välillä. Se on sujunut mainiosti allianssimallilla toteutettavassa hankkeessa.

“Meillä on yhdessä tekemisen meininki. Pohdimme paljon asioita yhdessä kasvokkain, mikä sitouttaa yhteisiin tavoitteisiin.”

Meillä on yhdessä tekemisen meininki. Pohdimme paljon asioita yhdessä kasvokkain, mikä sitouttaa yhteisiin tavoitteisiin.

Peruskorjauksen ensimmäinen vaihe valmistui edellä aikatauluaan. Vaativan hankkeen ammattitaitoinen toteutus sai myös ulkopuolista tunnustusta, kun se voitti vuonna 2020 Rakennuslehden Vuoden työmaa -kilpailun.

Granlund vastaa hankkeessa LVIA-suunnittelun ohella LVIA-valvonnasta. Vaahtolan läheisimpiin yhteistyökumppaneihin kuuluvat muun muassa urakoitsijat, työmaainsinöörit, pääsuunnittelija ja rakentamisen eri aloista vastaavat suunnittelijat. Työajasta iso osa kuluu erilaisissa palavereissa ja työmaakierroksilla.

“Päivän aikana tapaa paljon erilaisia ihmisiä ja oppii paljon kohtaamisista.”

Työuralla kohti haastavampia hankkeita

Antti Vaahtola opiskeli ammattikorkeakoulussa LVI-insinööriksi. Työura Granlundilla lähti 26 vuotta siten liikkeelle sammutusjärjestelmien suunnittelusta. Sittemmin työkenttä on vaihtunut LVI-järjestelmiin, joita hän on suunnitellut muun muassa uusiin toimisto- ja teollisuuskiinteistöihin.

Viime vuosina Vaahtola on saanut tehtäväkseen entistä vaativampia kohteita, kuten laboratoriotiloja ja vanhoja suojeltuja rakennuksia.

“Työura on edennyt luontevasti helpommista rakennustyypeistä kohti haastavampia kohteita, kun kokemus on karttunut. Koko ajan arkiseen tekemiseen on tullut uutta porkkanaa.”

Vaahtolan mukaan LVI-suunnittelijan työ ei ole yksinäistä pakertamista. Hän korostaa hyvän tiimityön merkitystä.

“Granlundilla on asiantunteva organisaatio, jonka laajasta osaamisesta löytyy aina apua pulmatilanteissa.”

Katso, millaisia uramahdollisuuksia tarjoamme

Tutustu avoimiin työpaikoihimme

Lue Granlundilaisten uratarinoita

LVI-suunnittelu Granlundilla

Vahva asiantuntemus vie Granlundia eteenpäin

06.08.2026 – Osaavalla ja motivoituneella henkilöstöllä on ratkaiseva merkitys Granlundin tulevalle kasvulle. Toimitusjohtaja Pekka Metsin mukaan yritysostoilla konserniin haetaan vahvoja asiantuntijoita, jotka…

Blogi

Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy osaksi Granlundia

30.06.2026 – Lappeenrannassa toimiva Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy liittyy osaksi Granlundia 30.6. tehdyllä yrityskaupalla.

Uutinen

Erikoissairaanhoitaja Tiina Jouppila vahvistaa Granlundin käyttäjälähtöistä sairaalasuunnittelua

29.06.2026 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosastolle nimitetty Tiina Jouppila hyödyntää työssään käyttäjälähtöisen ja näyttöön perustuvan sairaalasuunnittelun menetelmiä sekä virtuaaliympäristöjä.

Uutinen

Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke valmistui Tampereelle

26.06.2026 – Tampereen Kalevaan on valmistunut TOAS Hippos -kortteli, Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke. Yhteisöllisessä korttelissa asuu nyt yli 700 opiskelijaa, ja kokonaisuus…

Uutinen

Insinööritoimisto KTS Oy osaksi Granlundia

16.06.2026 – Granlund on ostanut Insinööritoimisto KTS Oy:n osakekannan 15.6. tehdyllä yrityskaupalla. Tavoitteena on vahvistaa etenkin sähkösuunnittelun osaamista Oulun seudulla.

Uutinen

EU:n uusi rakennustuoteasetus: mitä valmistajan kannattaa tietää nyt?

16.06.2026 – Uusi rakennustuoteasetus lisää rakennustuotteiden hiilijalanjälki- ja ympäristötiedon tarvetta. Samalla se nostaa ympäristökestävyyden, turvallisuuden ja digitalisaation aiempaa näkyvämmäksi osaksi CE-merkintään liittyvää…

Blogi

Tiina Lensu kehittää vastuullisuus- ja kiinteistöjohtamisen palveluita Etelä-Karjalassa

15.06.2026 – “Yritykset ovat aiempaa valveutuneempia”, sanoo Granlund Saimaan konsultoinnin asiakkuuspäällikkönä keväällä 2026 aloittanut Tiina Lensu. Hän tuo mukanaan lähes 30 vuoden…

Uutinen

“Toimintavarmuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan”, sanoo vaativien kohteiden asiakkuuspäällikkö Timo Kankaanranta

11.06.2026 – Granlund vahvistaa kiinteistöjohtamisen yksikköään erikoisosaamisella, joka keskittyy vaativiin asiakaskohteisiin, kuten datakeskuksiin, sairaaloihin ja teollisuuskohteisiin. Timo Kankaanranta aloitti keväällä 2026 yksikön…

Uutinen

Paluumuuttaja Mikko Tapojärvi kehittää kiinteistöjen elinkaaripalveluita Pohjois-Suomessa

09.06.2026 – ”Olen halunnut kehittää osaamistani, jotta pystyn löytämään asiakkaille aidosti toimivia ratkaisuja”, kertoo Granlundin tuore osastonjohtaja Mikko Tapojärvi.

Uutinen

Kohti avoimempaa rahapuhetta: näin palkka-avoimuus näkyy jo Granlundilla 

03.06.2026 – Palkka-avoimuusdirektiivillä halutaan edistää palkitsemisen läpinäkyvyyttä ja sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa. Mutta mitä palkka-avoimuus tarkoittaa käytännössä? Granlundilla vastaus näkyy jo arjessa.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?