Hyppää sisältöön
UutinenMaakaasulämmitykselle löytyy kustannustehokkaita vaihtoehtoja

Maakaasulämmitykselle löytyy kustannustehokkaita vaihtoehtoja

30.6.2022 – Maakaasun korvaamiseen kiinteistön lämmityksessä löytyy useita vaihtoehtoja. Hyvällä suunnittelulla investoinnit ovat myös taloudellisesti kannattavia.

Aihepiiri
Energia, Tuottavuus
Jaa

Maakaasun vaihto toiseen lämmitysmuotoon on ajankohtainen monessa kiinteistössä, kun maakaasun hinta on noussut voimakkaasti ja saatavuuteen liittyvät riskit ovat kasvaneet. Onneksi maakaasusta irtautumiseen löytyy toimivia vaihtoehtoja sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, sanoo Granlundin ryhmäpäällikkö Oskari Fagerström.

“Joissakin tilanteissa voi olla järkevää tehdä väliaikainen ratkaisu ensi talven lämmityskaudelle ja miettiä ajan kanssa kannattava ratkaisu pitkälle tulevaisuuteen.”

Taloudellisesti kannattavia vaihtoehtoja

Maakaasulla lämmitetään Suomessa teollisuus- ja toimitilakiinteistöjä, mutta kaasuverkkoon on liitetty myös asuinkiinteistöjä. Myös pienissä alueverkoissa hyödynnetään maakaasua. Maakaasulla lämmitettävässä kiinteistössä on tyypillisesti lämmityskattila, kaasupoltin ja vesikiertoinen lämmönjakojärjestelmä.

Pitkän aikavälin energiaratkaisuja maakaasun tilalle kannattaa harkita huolella ja selvittää kiinteistöön sopivat vaihtoehdot yhdessä puolueettoman asiantuntijan kanssa. “Samalla on mahdollista tunnistaa kokonaan uusia mahdollisuuksia, kuten kiinteistön hukkalämpöjen hyödyntäminen lämpöpumppujen avulla”, Fagerström toteaa.

Maakaasusta irtautuminen on pitkällä tähtäimellä myös taloudellisesti kannattavaa.

Granlund on energiaratkaisujen asiantuntijana mukana useissa hankkeissa, joissa kiinteistöt tai alueet haluavat irtautua maakaasusta. Palvelut ulottuvat hankeselvityksistä suunnitteluun, toteutukseen ja aina takuuajan toiminnan varmistamiseen.

Fagerströmin kokemusten mukaan maakaasusta irtautuminen on pitkällä tähtäimellä myös taloudellisesti kannattavaa. “Investointien takaisinmaksuajat ovat kohteesta ja ratkaisusta riippuen muutamasta vuodesta 15 vuoteen. Lisäksi päästään merkittäviin vähennyksiin hiilidioksidipäästöissä, kun energian käyttö tehostuu ja siirrytään uusiutuvaan energiaan.”

Irti maakaasusta jo tulevalla lämmityskaudella

”Suosittelemme pitkän aikavälin ratkaisuja aina ensisijaisesti. Varsinkin pienemmissä kohteissa kannattaa mahdollisuuksien mukaan siirtyä suoraan pitkäaikaiseen ratkaisuun”, Fagerström kertoo.

Jos maakaasusta on tarve irrottautua nopeasti, ratkaisuja on muutamia. ”Kyseeseen voivat tulla esimerkiksi ilma-vesilämpöpumput ja maalämpö. Siirrettävän lämmityskeskuksen vuokraaminen on mahdollista, ja kaukolämpöön liittyminenkin on vaihtoehto, mutta se ei ole kaikissa kohteissa edes mahdollinen”, Fagerstöm kertoo.

Sopivin ratkaisu lyhyelle ja pitkälle aikavälille

Yksi Granlundin hankkeista on Etelä-Suomessa sijaitseva teollisuuskiinteistö, jossa selvitetään soveltuvimmat ratkaisut sekä lyhyen että pitkän aikavälin lämmitykseen. Kohde on sikäli haasteellinen, että tuotantotiloissa on maakaasua käyttävät säteilylämmittimet, mutta ei vesikiertoista lämmönjakelujärjestelmää.

“Olemme aluksi kartoittaneet väliaikaisen ratkaisun tulevalle lämmityskaudelle. Maakaasu voidaan korvata esimerkiksi vaihtamalla polttoaine nestekaasuun tai väliaikaisilla vuokrattavilla öljy- tai sähkölämmittimillä.”

Maakaasu voidaan korvata esimerkiksi vaihtamalla polttoaine nestekaasuun tai väliaikaisilla vuokrattavilla öljy- tai sähkölämmittimillä.

Granlund selvittää eri ratkaisujen teknisen soveltuvuuden ja tarvittavat muutokset. Lisäksi lasketaan investoinneista ja käytöstä aiheutuvat kustannukset lämmityskauden aikana.

“Toinen osuus selvitystyöstä on pitkäaikaisen ja kustannustehokkaan energianratkaisun löytäminen”, Fagerström kertoo. Yrityksen tuotantokoneet tuottavat suuren määrän hukkalämpöä, jota voidaan hyödyntää kiinteistön lämmitykseen lämpöpumppuratkaisun avulla. “Täydentävänä lämmitysmuotona kyseeseen saattaisivat tulla ilmavesilämpöpumput tai maalämpö.”

Haluatko keskustella lisää?

Oskari Fagerström

Ryhmäpäällikkö, alueelliset energiaratkaisut
Granlund Oy

Blogeja aiheeseen liittyen

Kiinteistöissä piilee valtava energiansäästöpotentiaali

17.06.2022 – Kiinteistöjen energiaomavaraisuuden parantaminen on Suomelle kriittinen kysymys. Meidän on päästävä irti energiariippuvuudestamme – ja sen on tapahduttava nopeasti.

Blogi

Sähkömarkkinoiden muutoksessa kannattaa olla voittajien puolella

04.05.2022 – Kiinteistönomistajan kannattaa seurata tarkasti sähkömarkkinoilla tapahtuvia muutoksia. Sähkön hinnan raju vaihtelu lisää entisestään energianhallinnan merkitystä.

Blogi

EU-taksonomia ja vihreä siirtymä muuttavat kiinteistö- ja rakennusalaa

22.03.2022 – EU:n kestävän rahoituksen luokitusjärjestelmä EU-taksonomia luo pelisäännöt sijoituskohteiden kestävyyden arviointiin. Järjestelmä ohjaa tulevaisuudessa sitä, minkälaiset kiinteistöt ovat kiinnostavia sijoituskohteita, ja…

Blogi

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?