Hyppää sisältöön
UutinenNeljä rahanarvoista ohjetta – onnistunut energiaremontti säästää heti juoksevia kuluja

Neljä rahanarvoista ohjetta – onnistunut energiaremontti säästää heti juoksevia kuluja

26.4.2022 – Liian hyvältä kuulostavat myyntipuheet ovat hälytysmerkki energiaremonttia suunniteltaessa.

Aihepiiri
Energia
Jaa

Kipurajoille kivunnut energian hinta on saanut monen kiinteistönomistajan pohtimaan energiaa säästäviä toimia. Tuumasta kannattaa ryhtyä toimeen, sillä onnistunut energiaremontti säästää heti juoksevia kuluja ja antaa parhaimmillaan erinomaisen tuoton sijoitetulle pääomalle.

Päästötkin vähenevät merkittävästi, jos kiinteistössä investoidaan uusiutuvan energian tuotantoon, esimerkiksi maalämpöön tai aurinkosähköön.

Hankekehityspäällikkö Timo-Mikael Sivula kiinteistö- ja rakennusalan konserni Granlundista huomauttaa, että jokainen kiinteistö on erilainen. Energiaremontin suunnittelussa on kuitenkin tiettyjä sääntöjä, jotka pätevät kaikkiin kohteisiin taloyhtiöistä liikekiinteistöihin.

1) Älä lankea liikaa lupaaviin myyntipuheisiin

Kiinteistönomistajille satelee tarjouksia energiaremontteja tekeviltä yrityksiltä, mutta myyntipuheisiin kannattaa suhtautua tietyllä varauksella.

“Jollekin ylläpitokorjaukselle saatetaan luvata 5–7 vuoden takaisinmaksuaika, kun se todellisuudessa on moninkertainen”, Sivula havainnollistaa.

Hankkeissa kannattaakin hyödyntää puolueetonta asiantuntijaa, joka antaa realistisen arvion energiaremontin investointien kustannuksista, energiansäästöstä ja tuotto-odotuksista.

“Asiantuntija ei ole sidoksissa tiettyyn tekniikkaan tai toteutustapaan, vaan vertaa vaihtoehtoja puolueettomasti.”

Oikein mitoitetuilla toimenpiteillä vältetään turhat investoinnit. Eräässä Sivulan tuntemassa kiinteistössä maalämpöjärjestelmiä toimittava urakoitsija esitti kohteeseen 45 lämpökaivon poraamista.

“Kävimme läpi suunnitelman ja laskimme, että 21 kaivoa riittää mainiosti. Kiinteistönomistaja säästi näin satojatuhansia euroja.”

2) Ota huomioon kokonaisuus, vältä osaoptimointia

Yksittäisten ratkaisujen toimittajat katsovat asiaa omasta kapeasta näkökulmastaan. Se saattaa johtaa osaoptimointeihin. Sivulan mukaan energiatehokkuuden parantaminen edellyttää kiinteistön kokonaisvaltaista tarkastelua lämmitysjärjestelmästä ilmanvaihtoon ja valaistuksesta kiinteistöautomaatioon.

Energiaremonttien tyypillisiä kohteita ovat talotekniikan uudistaminen ja automatiikan lisääminen lämmityksen ja valaistuksen ohjaukseen. Monessa kiinteistöissä tehostetaan hukkalämmön talteenottoa poistoilmasta. Lisäksi yhä useamman rakennuksen katolle asennetaan aurinkopaneeleja tai siirrytään maalämpöön.

3) Kytke energiaremontti osaksi muuta ylläpitoa

Energiaremontin suunnittelussa on otettava aina huomioon kiinteistön kunto ja muut korjaustarpeet.

“Energiatehokkuus ei ole ainoa kriteeri, vaan remontin on tuettava kiinteistön pitkän aikavälin korjaussuunnitelmaa”, Sivula korostaa.

Energiaa säästävät toimenpiteet kannattaa usein ottaa osaksi muita remontteja. Jos suunnitteilla on julkisivuremontti, lisäeristystä voi harkita lämpövuotojen korjaamiseksi.

Tai jos kiinteistön vedenjäähdytyskone alkaa olla elinkaarensa päässä, tilalle kannattaa hankkia järjestelmä, jossa kiinteistölämpöpumppu kerää kylmälaitteiden hukkalämmön talteen ja käyttää sen lämmitykseen.

4) Anna ammattilaisen hoitaa suunnittelu ja valvonta

Energiaremontin suunnittelijalla on oltava hyvä kokonaiskäsitys kiinteistön energiankulutuksesta ja energiatehokkuuden parantamisesta. Avainkomponentit tulee aina valita kiinteistön tarpeiden mukaan, ei teknologiaratkaisu edellä.

Asiansa osaava suunnittelija pystyy auttamaan myös energiaremontteihin tarjolla olevien julkisten tukien hakemisessa. Yrityksille ja taloyhtiöille myönnettävä tuki voi kattaa merkittävän osan kustannuksista, mutta se edellyttää hyvin valmisteltua hanketta ja hakemusta.

Myös energiaremontin valvojaksi kannattaa ottaa puolueeton ja tekniset ratkaisut ymmärtävä asiantuntija.

“Tällä tavalla tilaaja pystyy tehokkaasti hallitsemaan hankevaiheen riskejä ja varmistamaan, että hanke tulee toteutetuksi alkuperäisessä budjetissa ilman yllättäviä kustannuksia ja teknisiä ongelmia. Puolueettoman valvojan tehtävänä on valvoa tilaajan etua.”

Juttu on julkaistu alunperin Ideat-liitteessä.

Haluatko kuulla lisää?

Timo-Mikael Sivula

Hankekehityspäällikkö
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

“Perhevapaa on tänä päivänä itsestään selvää myös isille” – Granlund myötäelää perheellisen arjessa mukana

07.06.2023 – Perhevapaan pitäminen on tehty Granlundilla helpoksi. Riittää, että asiasta ja ajankohdasta ilmoittaa ajoissa omalle esihenkilölle. Työt saadaan järjestymään kyllä.

Uutinen

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen vastaa Energiaseminaarin yleisön kysymyksiin

01.06.2023 – Hiilinielut, pienydinvoima ja vesivoima kiinnostivat Energiaseminaarin yleisöä 24.5. Markku Ollikainen vastaa nyt kysymyksiin, joita emme ehtineet käsitellä suorassa lähetyksessä.

Uutinen

Energiaseminaarin skenaarioita: miten energian hinnoittelu muuttuu, ja miten kulutusjousto tulee näkymään?

01.06.2023 – Granlundin Energiaseminaarissa 24.5. kuultiin erittäin kiinnostavia puheenvuoroja, jotka herättivät niin paljon keskustelua ja kysymyksiä yleisössä, että emme ehtineet vastat kaikkiin…

Uutinen
Ympäristövastuullisuus rakentamisessa -markkinatutkimus

Markkinatutkimus: kiinteistösijoittajat muita edellä rakennushankkeiden ympäristövastuullisuudessa

24.05.2023 – Granlundin toteuttaman ympäristövastuullisuuden markkinatutkimuksen mukaan selkeitä ympäristötavoitteita asetetaan rakennushankkeille harvoin, ja myös niiden toteutumisen seurannassa olisi kehitettävää.

Uutinen

Tutkimus: Laadukkaan tiedon puute kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaation esteenä

24.05.2023 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisoituminen vaatii panostuksia ja muutos on ollut hidasta, selviää Granlundin toteuttamasta Kiinteistö- ja rakennusalan digitaalinen kyvykkyys -tutkimuksesta.

Uutinen

Laitetarkistukset pidentävät laitekannan elinkaarta sairaaloissa ja ammattikeittiöissä

23.05.2023 – Laitetarkistukset antavat puolueetonta ja ajantasaista tietoa, onpa kyse laiteluettelon päivittämisestä, laitteen elinkaaren pidentämisestä tai energiatehokkuuden parantamisesta. Samalla löytyy mahdollisuuksia sairaalan…

Uutinen

Miten kiinteistöjen arvo säilytetään vuokralaisten silmissä?

17.05.2023 – Liike- ja toimistotiloja jää yhä enemmän tyhjilleen, kun vuokralaiset haluavat jatkossa karsia vuokralla pitämiään tiloja. Asiantuntijamme antaa vinkit vuokratilojen arvon…

Uutinen

Miten tunnistat pätevän kuntotutkijan ja tilaat laadukkaan kuntoarvion?

11.05.2023 – Molempiin kysymyksiin saat vastaukset korjausrakentamisen asiantuntijoiltamme, jotka ovat erikoistuneet niin kevyempiin kuntoarvioihin kuin kattaviin kuntotutkimuksiin. Tässä viisi vinkkiä työn tilaajalle!

Uutinen

Kiinteistön energiakatselmus on energiatehokkuuden navigaattori

10.05.2023 – Tiedätkö mihin kaikkeen kiinteistössäsi kuluu energiaa? Entä miten energiankulutusta kannattaisi leikata? Aloita navigointi kohti fiksua energiatehokkuutta energiakatselmuksesta.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?