Hyppää sisältöön
UutinenOnnistunut ammattikeittiösuunnittelu vaatii laaja-alaista osaamista

Onnistunut ammattikeittiösuunnittelu vaatii laaja-alaista osaamista

11.10.2024 – Toimivassa keittiöympäristössä työskentely on sujuvaa, miellyttävää ja turvallista. Hyvän ergonomian ansiosta työviihtyvyys paranee, mikä näkyy taas asiakkaille parempana ja nopeampana palveluna.

Aihepiiri
Suunnittelu
Jaa

Granlund tarjoaa moderneja keittiösuunnitteluratkaisuja ammattikeittiöiden, kahviloiden, ravintoloiden ja ruokapalvelujen tarpeisiin.

– Olemme yleensä projektissa mukana jo hankesuunnittelusta lähtien. Voimme tulla toki mukaan myöhemminkin, jolloin toimimme esimerkiksi työmaa-aikaisena konsulttina, Tiia Kaijalainen Granlundin ammattikeittiösuunnittelusta kertoo.

Keittiön tilasuunnittelu varmistaa keittiön toiminnallisuuden ja oikein mitoitetut neliöt. Onnistuneessa ratkaisussa on huomioitu nämä kaikki siten, että työskentely on miellyttävää ja ergonomista. Kaikki lähtee siitä, minkälaisesta keittiöstä ja valmistuksesta on kyse. Ammattikeittiösuunnittelu voi samalla edistää tuotantoprosessien tehostamista.

Olemme yleensä projektissa mukana jo hankesuunnittelusta lähtien. Voimme tulla toki mukaan myöhemminkin, jolloin toimimme esimerkiksi työmaa-aikaisena konsulttina.

Tiia Kaijalainen, keittiösuunnittelija, Granlund Oy

Asiakkaalta tarvitaan lähtötiedot, kuten annosmäärä sekä tuotantotapa, esim. Cook&Chill tai Cook&Serve -valmistus. Kyse voi olla myös keittiöstä, jonne ruoka saapuu muualta vain kuumennettavaksi. Näiden pohjalta pystytään laskemaan laitteiden oikea kapasiteetti sekä määrittämään vaadittavat tilat.

Yhdessä arkkitehtien kanssa voidaan sitten arvioida keittiötilojen pinta-alaa, ja varmistaa tilojen riittävyys tai se tarvitaanko niitä lisää esimerkiksi Cook&Chill -menetelmän edellyttämälle jäähdytykselle. Jos keittiöstä lähtee taas annoksia eteenpäin, on varattava riittävästi pakkaustilaa.

Olemassa olevissa kohteissa voi olla haasteena rakennusteknisiä tekijöitä, kuten kantavia seiniä. Näihinkin löytyy omat ratkaisunsa. Arkkitehtien kanssa yhdessä voidaan ottaa kantaa esim. siihen, mihin varastoja voisi sijoittaa parhaiten, sillä vaativat yleensä eniten tilaa. Harvemmin keittiön käyttötarkoitus kuitenkaan muuttuu täysin. Usein kyse on annosmäärien tai tuotantotavan muutoksesta.

Toiminnallinen ja energiatehokas kokonaisuus

Ammattikeittiössä työskentely on edelleen hyvin fyysistä. Suunnittelussa tavoitteena onkin ns. järkevä ruuan flow. Toisin sanoen ruoan tulisi edetä lastauslaiturilta aina lautaselle asti ilman, että valmistavan henkilökunnan tarvitsee tehdä ylimääräisiä siirtoja siinä välillä.

Jokainen keittiö on omanlaisensa ja suunnitelma tehdään aina asiakaslähtöisesti. Kahvilan keittiöt ovat yleensä kompakteja, ja toiminnot pitää mahduttaa suhteellisen pieneen tilaan niin, että ne silti täyttävät viranomaisvaatimukset. Muuntojoustavuus on siten seikka jota toivotaan tänä päivänä yhä enemmän. Sen avulla voidaan varmistaa, ettei kahvilan tai ravintolan keittiössä tarvitse jonkin uuden toiminnon vuoksi tehdä tulevaisuudessa vaivalloisia muutoksia, vaan siihen riittää esim. yksittäisten laitteiden paikkojen vaihtaminen.

Autamme asiakasta saamaan tarpeisiinsa sopivan mutta samalla myös energiatehokkaan kokonaisuuden, jotta työskentely sujuisi entistä paremmin.

Tiia Kaijalainen, keittiösuunnittelija, Granlund Oy

Ammattikeittiöt ovat tänä päivänä huipputeknisiä tiloja. Keittiön energiakapasiteetti kannattaa siksi mitoittaa tuotantomäärää vastaavaksi. Granlundin ammattikeittiösuunnittelu tarjoaa alan laaja-alaista teknistä osaamista. Yhdessä LVI- ja sähkösuunnittelun sekä keittiöiden kylmätekniikan asiantuntijoiden kanssa löydetään parhaiten toimivat ratkaisut.

– Autamme asiakasta saamaan tarpeisiinsa sopivan mutta samalla myös energiatehokkaan kokonaisuuden, jotta työskentely sujuisi entistä paremmin, Tiia Kaijalainen summaa.

Artikkeli on julkaistu alun perin Ammattikeittiö-lehdessä 3/2024. Pääset tästä linkistä lehden näköisversioon.

Haluatko kuulla lisää?

Tiia Kaijalainen

Projektipäällikkö, keittiösuunnittelu
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Granlundin Mika Virkki ja Kiwan Jaakko Tuukkanen tutkivat hissin tarkastustietoja.

Kiinteistöjen laitteistotarkastuksesta huoltotehtäväksi: Granlundin ja Kiwan integraatio luo uuden digitaalisen prosessin

18.05.2026 – Granlundin ja Kiwan kansainvälinen kumppanuus luo uudenlaisen toimintamallin, jossa kiinteistöjen laitteistojen määräaikaistarkastukset, huolto ja dokumentaatio yhdistyvät katkeamattomaksi prosessiksi. Automaattinen tiedonsiirto…

Uutinen

Vastuullinen kiinteistö -tutkimus tulee jälleen

12.05.2026 – Vastaa ja auta tuottamaan kattavaa tietoa alamme vastuullisuudesta. Tavoitteenamme on tuottaa kokonaisnäkemys vastuullisuuden roolista kiinteistö- ja rakennusalalla.

Uutinen

Granlund laajenee Alankomaihin yrityskaupalla

06.05.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan hollantilaisen talotekniikkayhtiön Smits van Burgstin kanssa. Tavoitteena on kasvattaa liiketoimintaa Alankomaissa.

Uutinen

Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy osaksi Granlundia

05.05.2026 – Perinteikäs ja hyvästä laadusta tunnettu Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy vahvistaa Granlundin arkkitehtiliiketoimintaa merkittävästi. Granlund nousee yrityskaupan myötä Suomen suurimpien arkkitehtitoimistojen kärkikolmikkoon.

Uutinen

Kasvavaan rakennesuunnittelijoiden joukkoon haetaan uusia osaajia

04.05.2026 – Granlundin rakennesuunnittelu on kasvanut vauhdilla, ja palveluja tarjotaan jo 14 paikkakunnalla. “Keskitymme henkilöstömäärän kasvattamiseen ja etsimme tiimeihin hyviä tyyppejä.”

Uutinen

Jari Innanen Granlundin hallitukseen

26.03.2026 – Jari Innanen tuo hallitukseen vahvaa näkemystä datakeskussektorilta.

Uutinen

Turo Tinkanen vahvistamaan Granlundin data- ja AI-kehitystä

24.03.2026 – Granlundin tietohallintojohtajana elokuussa aloittava Turo Tinkanen tuo Granlundille vahvaa digitaalisen kehittämisen osaamista. Hänellä on pitkä kokemus kiinteistö- ja rakennusalan datakehityksestä.

Uutinen

Datakeskusalan työvoimatarve nelinkertaistuu lähivuosina

25.02.2026 – Datakeskusala kasvaa vauhdilla ja tarjoaa tehtäviä myös alanvaihtajille. Granlund käynnistää laajan rekrytointikampanjan.

Uutinen

Granlundin talotekniikka-laajennus Solibriin

24.02.2026 – Uusi laajennus varmistaa taloteknisen vakioidun tiedon laadun Solibri-ohjelmistossa.

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?