Hyppää sisältöön
UutinenTaysilla laajennetaan riskitietoisuutta uudisrakennusten talotekniikan riskitarkasteluilla

Taysilla laajennetaan riskitietoisuutta uudisrakennusten talotekniikan riskitarkasteluilla

19.1.2021 – Kattava talotekniikan riskitarkastelu auttaa tunnistamaan uudis- ja korjauskohteiden teknisiä riskejä sekä niiden mahdollisia seurauksia. Tampereen yliopistollisen sairaalan kuudessa uudisrakennuksessa on toteutettu viime vuosina riskitarkasteluja, joilla päästään käsiksi konkreettisiin toimiin riskien välttämiseksi.

Aihepiiri
Data ja digitalisaatio
Jaa

Talotekniikan riskitarkastelussa käydään yhdessä läpi asioita, jotka saattavat jäädä nopeatempoisen rakennus- tai korjaushankkeen aikana vähälle huomiolle. ”Teknisten kokonaisuuksien haltuunottoon on hyvä varata riittävästi aikaa, koska se voi parantaa ja kehittää pitkäjänteisesti rakennuksen riskienhallintaa”, toteaa Granlundin kiinteistönpidon osastonjohtaja Jani Savolainen.

Taysilla on toteutettu vuosina 2013–2020 kuuden eri rakennuksen talotekniikan riskitarkastelut. Ne täydentävät toimintaan liittyviä riskiarvioita. ”Molemmat ovat meille yhtä tärkeitä”, kertoo Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän sairaalainsinööri Jarno Virolainen. Hänen mukaansa riskitietoutta on tärkeää vahvistaa oikeaan aikaan. ”Haluamme tunnistaa jo suunnittelun alkuvaiheessa riskit, jotka saattavat eskaloitua rakennushankkeessa. Vahinkojen korjaaminen on aina kallista.” 

Haluamme tunnistaa jo suunnittelun alkuvaiheessa riskit, jotka saattavat eskaloitua rakennushankkeessa,

Jarno Virolainen, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 

Riskitarkastelu parantaa potilasturvallisuutta sairaaloissa

Riskitarkastelussa ei jäädä teoriatasolle, vaan perehdytään perusasioihin ja todellisiin käyttötapauksiin. ”Jos asioita ei ole mietitty etukäteen, seuraukset voivat olla suuria esimerkiksi viemärin tukkeutuessa tai vedensyötön katketessa”, Savolainen sanoo. Olennaista onkin ennakoiminen.

Erityisen hyödyllinen riskitarkastelu on sairaalakampuksilla, joissa on eri-ikäisiä rakennuksia ja eri aikakausien standardeilla tehtyjä teknisiä ratkaisuja. ”Kun uusia ja vanhoja järjestelmiä liitetään yhteen, syntyy riskipaikkoja”, Savolainen toteaa. ”Siksi on tärkeää ottaa haltuun koko sairaala-alue.”

Lisäksi moni tekniikka on terveydenhoidon tiloissa kriittistä. ”Esimerkiksi leikkaus tai dialyysihoito ei siedä keskeytyksiä tai viivytyksiä. Sähkön- ja vedensyötön pitää olla varmaa!” Savolainen korostaa.

Asiantuntijoiden avoin keskustelu on osa riskianalyysiä

Riskitarkastelussa hyödynnetään Potentiaalisten Ongelmien Analyysi -analyysiä (POA), jossa riskeille määritetään riskiluku: mitä suurempi luku, sitä suurempi riski. Huomioon otetaan riskin todennäköisyys ja seurausten vakavuus. Analyysimenetelmien rinnalla korostuu avoin keskustelu. Talotekniset järjestelmät käydään läpi yhdessä kohteen TATE-suunnittelijoiden ja tilaajan asiantuntijoiden kanssa.

”Pitkä kokemuksemme erilaisista sairaalahankkeista auttaa esittämään oikeita kysymyksiä, jolloin kipukohtiin päästään kiinni nopeasti”, Savolainen sanoo. 

Pitkä kokemuksemme erilaisista sairaalahankkeista auttaa esittämään oikeita kysymyksiä, jolloin kipukohtiin päästään kiinni nopeasti,

Jani Savolainen, Granlund

Myös Virolaisen mielestä keskustelutilaisuudet ovat riskien tiedostamisessa aivan olennaisia. ”Yhdessä asioita muistellessa ja havaintoja jakaessa tietoa liikkuu aivan eri tavalla.”

Riskitarkastelu sisältää myös toimenpide-ehdotuksia. Riskejä voidaan pienentää esimerkiksi uusilla toimintatavoilla tai teknisillä ratkaisuilla. Savolaisen mukaan ongelmia voi aiheuttaa esimerkiksi vain osittain varmennettu järjestelmä. ”Kriittisten tilojen huonesäätöratkaisuissa on tärkeää varmentaa kaikkien siihen liittyvien alajärjestelmien toiminta eri tilanteissa, kuten sähkön syöttö ja jäähdytysveden saatavuus.”

Riskitietoa jalkautetaan rakennusten suunnittelijoille

Riskitiedon jalkauttaminen on Virolaisen mielestä tärkeä osa prosessia. ”Riskit pitää käsitellä yhdessä, jotta käytännön ratkaisut saadaan kirjattua ylös riittävällä tarkkuudella”, hän kertoo. Tärkeää on myös suunnittelijoiden vastuuttaminen. ”Silloin riskit huomioidaan suunnitteluratkaisuissa.”

Riskitarkastelun tuloksia hyödynnetään Taysilla tulevien toimenpiteiden suunnittelussa, rakennushankkeiden toteutuksessa ja kohteiden ylläpidossa. ”Moni riski liittyy hoidollisten toimintojen muutoksiin ja lähtötietojen täsmentymiseen rakennusaikana”, Virolainen kertoo. Esimerkiksi kiinteitä sairaalalaitteita hankitaan pitkissä hankkeissa vasta loppuvaiheessa, jolloin pysytään mahdollisimman uudessa laitekannassa. ”Lähtötietoja niistä tarvitaan kuitenkin jo suunnittelun alkuvaiheessa.”

Virolaisen mukaan riskejä on onnistuttu minimoimaan osallistamalla käyttäjät mukaan suunnitteluun ja viemällä hankesuunnitteluvaihe mahdollisimman pitkälle. ”Silloin käyttäjälähtöiset muutokset saadaan pidettyä rakentamisen aikana mahdollisimman pieninä ja lähtötietoihin tulevat täsmennykset tiedostetaan jo aikaisessa vaiheessa.” 

Käyttäjälähtöiset muutokset saadaan pidettyä rakentamisen aikana mahdollisimman pieninä ja lähtötietoihin tulevat täsmennykset tiedostetaan jo aikaisessa vaiheessa,

Jarno Virolainen, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Taysin uudistamisohjelman etupihakokonaisuus valmistui 2020. Käynnistymässä on massiivisen hankkeen loppuosa. ”Tarkastamme riskit sen aikana vähintään samalla tarkkuudella”, Virolainen sanoo.

Lue lisää Granlundin sairaalasuunnittelusta 

Haluatko kuulla lisää?

Jani Savolainen

Osastonjohtaja, kiinteistönpito
Granlund Tampere Oy

Maakaasulämmitykselle löytyy kustannustehokkaita vaihtoehtoja

30.06.2022 – Maakaasun korvaamiseen kiinteistön lämmityksessä löytyy useita vaihtoehtoja. Hyvällä suunnittelulla investoinnit ovat myös taloudellisesti kannattavia.

Uutinen

10 Kysymystä energiamurroksesta

29.06.2022 – Ota tiedot haltuun kiinteistö- ja rakennusalaan vahvasti vaikuttavasta energiamurroksesta! Vastaajina toimivat energiamurroksen asiantuntijat Asta Autelo Granlundilta ja Aki Toivanen Vanguard…

Uutinen

Koululaisten kesäkerho helpottaa vanhempien arkea

28.06.2022 – Granlundin pääkonttorilla pienet kesälomalaiset pääsivät nauttimaan monipuolisesta toiminnasta ja retkistä työntekijöiden lapsille suunnatussa kesäkerhossa.

Uutinen
Jarkko Hilme pyöräilee työsuhdepyörällään töihin ja työmaille.

Työsuhdepyörä toteutti haaveen

09.06.2022 – Työmatkan kulkupelin valinnalla on iso vaikutus hiilidioksidipäästöihin. Kun granlundilaiset polkevat töihin, pienenee myös Granlundin hiilijalanjälki.

Uutinen

Granlund Saimaa ja Imatran Arkkitehtuuritoimisto yhdistyvät

01.06.2022 – Granlund Saimaa vahvistaa arkkitehtiosaamistaan Imatralla ostamalla koko Imatran Arkkitehtuuritoimisto Oy:n osakekannan.

Uutinen

Granlund Kuopion kova osaaminen rakennusautomaatiossa kerää kiitosta

04.05.2022 – Rakennusautomaation rooli korostuu energiatehokkuudessa ja hyvien sisäolosuhteiden ylläpidossa. Granlund Kuopiossa automaation suunnittelusta vastaa rautainen tiimi.

Uutinen

Suunnittelutyön puitteet ovat kunnossa Granlund Tampereella

03.05.2022 – Työsuhde-etujen ja miellyttävien toimitilojen lisäksi Granlund Tampereella panostetaan työnteon mielekkyyteen.

Uutinen

”Tylsää tekemistä ei tarvitse pelätä” – Rakennusalan moniottelijat viihtyvät Korjausrakentamisen osastolla

29.04.2022 – Granlundin Korjausrakentamisen osastolla saa todella kattavan läpileikkauksen rakennusalasta Suomessa. Työhön saa tukea osaavilta ja avuliailta työkavereilta ja tiimiläisten ammattitaitoa arvostetaan…

Uutinen

Neljä rahanarvoista ohjetta – onnistunut energiaremontti säästää heti juoksevia kuluja

26.04.2022 – Liian hyvältä kuulostavat myyntipuheet ovat hälytysmerkki energiaremonttia suunniteltaessa.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?